Cause I'm just a teenage dirtbag baby

Täytin tässä hiljattain kaksikymmentä vuotta, kaksivitunkymmentä vuotta. Ikäkriisi (Enää 7 vuotta elämää ja voin kuolla julkkisiässä! Welcome drugs and alcohol!). Joskus 15-vuotiaana ajatteli, että sitä ollaan niin aikuista sitten 20-vuotiaana, mutta nyt tilanne on kyllä ihan päinvastainen. Oon niin kujilla kaikissa asioissa. Tulevaisuus on yhtä harmaata massaa, vaikka alan ehkä jo tietää mihin kouluun haen ensi kuussa. Tää sama vaihtoehto on pysyny mielessä jo pitkään ja vasta motheri tietää siitä, eikä se ainakaan estelly. Se saattaa olla se pitkä muutto edessä, iiks. Niin takasin siihen ikään. Syksyllä kun muutin omaan kämppään, en millään meinannu sopeutua yksin elämiseen. Oli niin hirveesti aikaa tehdä vaikka mitä, oli vaikea aikatauluttaa elämää kun se aikaisemmin oli aina mennyt sen mukaan miten käy koulussa. Sitten kun koulukin alko tympiä niin meni elämä risaseks. En aina jaksanut sinne opistolle vääntäytyä. Opin elämään yksin (tai ainakin opin sietämään sitä hiljaisuutta, en vieläkään esim. jaksa aina tehdä itelleni ruokaa...). Sitten kun täytyy välillä käydä kattelemassa meininkiä kotona, niin alkaa ihan hirveesti vaan ärsyttämään. Yhtäkkiä onkin taas tuttuja ihmisiä koko ajan siinä ja kaikki tuntuu hössöttäjiltä. En jaksa kuunnella ihmisiä, haluaisin olla yksin. En varsinkaan jaksa sitä kun koko ajan pitää olla sanomassa, että no syö nyt kun tuo ruoka on tuossa pöydällä, joko söit ja lässyn lässyn. Tai jos mummo tulee käymään ja höpöttää turhanpäiväisistä aioista puoli tuntia ja oma tehtävä on vaan nyökkäillä ja välillä tokaista: "joo-o". Sitten tulee kiukku. Mulle tulee varmaan vähän myöhässä nää teiniangstit kun kiukuttelen vanhemmille. En vaan osaa hillitä sitä. Ikä on vaan numeroita... Ainiin ja mitä kaikkea hienoa etuuksia tää ikä kuitenkin tuo, niin wikipedian mukaan "yhdenkäden käsiaseen luvan hankintamahdollisuus" ja viinan ostaminen. Ihan mahtava yhdistelmä etuuksia, tästä tykkään.

Mulla on oikeestaan nyt vähän jo tullu työärsytys. On ihan hirveesti töitä, onhan se kiva saada enemmän rahaa, mutta kyllähän se välillä silti pistää äksyttämään kun elämän täyttää tällä hetkellä pelkästään työt ja varsinkin kun on vielä niin paljon asioita siellä joita en tosiaan osaa. Osaan vaan ne kassahommat ja "that shit". En tiedä riitänkö siellä, mitä mun pitäis osata tehdä ja mitä kaikkee teen päin hanuria. Eikai se sitten oo meitsin ongelma... Mutta positiivista on se, ettei ole todellakaan ikävä matikan luennoilla. Voin vaan muistella sitä perseen puutumista siellä penkillä ja armotonta tylsistymistä. Oikein tulee hymy naamalla kun tajuaa, ettei siellä tarttee olla.