Näin tää homma menee alas

Vihaan sanontaa "asioilla on tapana järjestyä". Nään mielessäni jokun ärsyttävän pätijän käyttävän sitä sormi ojossa, mutta oon kyllä tässä parin viikon aikana saanu todeta, että se on totta. Viime keväästä tähän kevääseen oon ollu aika hukassa tulevaisuuden kanssa (ei sillä ettenkö olis edelleen), mutta jotenki nyt on tullu vastaan semmosia merkkejä, että tää reitti on se oikee. Merkkejä alko putkahtelemaan koulun pääsykokeissa. Pääsykoe oli mulle helppo (sain joko pistettä vaille täydet tai täydet pojot, vittu jee) ja pääsykoeluokan numeroa myöten olosuhteet oli suotuisat. Koko ajan mulla on ollu aika rauhallinen olo tuosta koulupaikasta. Se ei aiheuta liiallista innostuneisuutta, vaan se tuntuu lähinnä jatkumolta koulu-uralla. Samalla lailla kuin lukio oli selkeä vaihtoehto peruskoulun jälkeen. Se ei myöskään tunnu inhottavalta niinku viime kesänä ennen mun huimaa puolen vuoden matemaatikko-pelleilyä. Uusi kotikaupunki, jossa viime viikonloppuna vierailin vaikutti ihan kivalta. Aikasemmin olin käynyt siellä vain kaksi kertaa potkimassa vähän palloa, joten periaatteessa kaupungista itsestään mulla ei ollu mitään kokemusta tai muistikuvaa. Heti alko tuntua kotoisalta kun pongasin ekat spurgut. Ja viimesenä niittinä asuntoasiat. Kaks viikkoo sitten nillitin etten ikinä löydä asuntoa sieltä, en ainakaan hyvää ja halpaa. Hakijoita kaikkiin asuntoihin tuntui olevan miljoona ja esim. yhteen asuntoon sain vuokranantajalta vastauksen, että sori ei tärpänny, hakijoita yli 60 kpl. Hurraa! Sitten kun tyhjästä ilmesty tutun tutun kämppä, jota mainostettiin pienesti. Siihen iskin kiinni, viikonloppuna kävin kattomassa ja nyt mulla on vuokrasopimus. Ja se asunto on ihan sika hyvä, joskin opiskelijalle vähän kallis. Mut hei oon ollu puol vuotta pelkästään töissä, joten oon masseis.

Nyt oon vielä lauantaihin asti lomalla ja sitten täräytän kaks viikkoa töissä, sen jälkeen viikko aikaa muuttaa jos saan avaimet ja sitten alkaa se jokin uusi ja kummallinen elämä... ja meikä nössöllä hillitön koti-ikävä. Se koulu kestää neljä vuotta. Ja se on ihan älyttömän pitkä aika olla poissa kotoa. Oon ikuisesti pieni lapsi ja haluan asua kotona :D En oo aikasemmin edes miettiny koko asiaa. Olis helppo muuttaa vuodeks, mutta että neljäks. Jos valmistun sieltä aikataulussa niin oon jo 24- vuotias. OMG!

Uudenkaledonianvaris

Elämä on ripulia. Kaksi tuntia ja oon taas töissä. Kaks viikkoa ja sitten mulla on viikon loma. Siitä kaks viikkoa ja lähen vetämään sieltä. Yhteensä viisi viikkoa odottelua. En jaksais oikein odottaa, mutta rahaa on vielä tienattava. Sen verran korkeilta näyttää nuo ensi syksynä odottavat vuokrat, vaikka ei sitä kämppääkään vielä ole. Metsästän yksiötä huonolla menestyksellä, mutta soluun en halua. Oon liian diiva, enkä kestä muita tuntemattomia ihmisiä saman oven takana, heh ja huoh. On vähän masentavaa ajatella syksyä. Oon kyllä hyvinkin innoissani, pääsen täältä pois. Halusin jo vuosi sitten keväällä pois, mutta eihän tämmönen räkänokka mihinkään lähde. Nyt kun se meinaa tapahtua, ei haluaisikaan lähteä. Kesä on kotipaikkakunnalla niin mukava, mutta tiedän että jo syksyllä alkais alamäki jos jäisin. Lähinnä syömisten kanssa alamäki niin kuin viime syksynäkin. On nytkin ollu taas vähän ongelmia. Paino noussut vähän ja vaikee rajoittaa syömistä. Pitäis laihduttaa. Enää kuukaus ja kaks viikkoa tai jotain kunnes koulu alkaa. Ei tartteis pyöriä paikalle. Liikkumisongelmat olis hoidettu läskinä. Ei tartteis kun asettua pitkälleen makaamaan ja kääntää kylkeä niin olis jo toisella puolella Suomea. Taas tämmöstä sekavaa huttua, koitetaan kestää.

Kabooom, läskit räjähtää seinille

Kohta poksahan. Ihan pieni turvotus päällä, onneks sormet menee vielä nyrkkiin vaikka vähän nahkaa kiristelee. Oon taas syöny pikkusen innokkaammin, mikä johtunee varmaan muuttojännityksestä ja jaliksen pelaamisesta. Parina päivänä oon ihan kunnolla juossu pallon perässä ja persekin on ihan tulessa. Lihakset jäykkänä ja koko ajan hirvee jano. Tekis mieli syödä ihan kaikki mikä vaan liikkuu. Huohotan varmaan huomaamattani kieli pitkällä niinku koirat ja kuola vaan valuu lattialle. Silmissä jäätelön kuvat. Syömistahti on taas ollu semmonen, etten oikein tiedä meneekö tää itsestään ohi vai tarviinko kunnon mättökruunun tälle. Kuitenki varmaan viikon oon vetäny enemmän kuin pitäis ja yleensä nää jaksot saa päätökseen isolla karkkipussilla, limpparilla ja jäätelöllä. Tai sitten ne vaan jatkuu.

Hirvee jännitys päällä tuon syksyn suhteen. Se kämppä pitäis löytää ja vaikka vasta pari päivää oon ettiny niin tuntuu niinkun se pitäis jo olla. En pääse mitään etes kattomaan paikan päälle, eli se on vähän niiku asettelis viis asetta pöydälle, joissa yhdessä on paukku paikallaan. Yks kerrallaan piippu ohimolle ja pelin voittaa jos ampuu kaikki neljä tyhjää ekana. Ehkä vielä jännittävämpää on töistä irtisanoutuminen. Kuulostaa ihanalta, mutta sitten tajusin että ei hele, en oo semmosta ikinä tehny ja nyt se vaaditaan kirjallisena. Pomo kyllä kerto avuliaasti mitä pitää tehdä, se varmaan huokasee helpotuksesta kun häivyn kunnan rajojen ulkopuolelle. Päästiin siitäkin tunarista :D Pitää siellä vielä (siis enää! bailabaila!) reilu kuukaus kuitenki olla ja hurraa, mulla on se parin päivän oikea lomakin siellä välissä. Hunajata. Nyt lähden kuluttamaan niitä työpäiviä.

#kassatäti #ottaa #loparit #hellyeah

Hän on opiskelija taas! Hänet on valittu opiskelemaan Länsi-Suomeen "korkea-amikseen" ja hänestä tulee ingenjööri. Hän on aika hiton innoissaan, mutta peloissaan muuttamisesta. Hän ei millään jaksaisi miettiä asumisasioita ja kiristelee hampaita asian takia. Hän päätti juhlistaa eilistä tietoa normaaliin tapaansa vetämällä massun täyteen shaibaa. Jäätelöä, karkkia ja paljon pullaa on hänen turvotuksensa takana. Hän lopettaa syömisen huomenna ja koittaa saada turpean olon pois. Häntä surettaa jättää syksyllä niin monta asiaa toiselle puolelle maata, mutta on eityisen innoissaan töiden loppumisesta. Ou jeah.