Tilanne on hallinnassa, ei mittään hättää

Huijasin. Ei todellakaan ole hallinnassa minulla nyt yhtään mikään. Kaikki on paskaa paitsi kusi, ja sekin venäjällä... Syön huonosti, se ahdistaa, jätän syömättä jonka jälkeen nälissäni vedän munkkeja ja karkkia kunnes alkaa turvottavamaan joka suuntaan ja ahdistun taas. Sain syömisen kuntoon viime viikolla kotikotona, mutta tänne palaaminen  toi kaikki samat ongelmat takaisin. Oonko syöny tällä viikolla oikeata ruokaa? Olen... kerran. Sekin oli kerran koululounas. Tunnen kuinka rasva hymyilee ja se minua kovin kuvottaa. Saisivat jo pidettyä paikalliset sen treenitaukonsa, että minä pääsisin pelaamaan jalista, enkä lihois näin paljon.

Sen sijaan syyslomalla kotikotona musta alko tuntumaan etten kuulu tällä hetkellä oikein millekään paikkakunnalle. Kotikaverit tuntu aika etäisiltä. Joo, ei olla pidetty sen kummempaa yhteyttä mitä nyt whatsappissa juteltu, mutta jotenki en päässy enää niin hyvin sisälle niiden toimintaan. Mukana menossa olin kyllä, mutta tuntu jotenki laimeelta. En tiiä mistä se johtu. Yleensä aina on ollut hirveen kivaa. Onko tää erilleen kasvamista vai oliko huono ilta muuten vai oliko se ilta ihan oikeesti aivan paska? Viikon jälkeen tulin takasin länteen ja olin täälläkin sen maanantain ihan hukassa. Kaikki tuntu vieraalta ja ahdistavalta, mutta sitten se tasoittui ja nyt on vasta torstai ja mulla on taas sellanen olo, että tänne minä kuulun.

Tällä paikalla on mulle myös huonoja vaikutuksia. Oon alkanu miettimään paljon asioita, mikä on johtanut mutinapohtimiseen ja mietin jotain ihan hiton turhia juttuja. En tarkota mitään, että mietin mitä toiset ajattelee ja muuta shaibaa. Ei, vaan oon alkanu miettiä jotain muovipussien valmistamista, sen sisältämiä ainesosamääriä ja kuinkakohan paljon muovipusseja valmistetaan päivässä ja muuta vastaavaa. Jou! Sitten yksikseni laskeskelen ja mietiskelen asioita ääneen ja muut pitää mua ihan kajahtaneena. Mielenterveyteni järkkyy, tahdon kotiin.

Kaikkien läskien unelmaaah

Vedin kyllä taas överipohjat tänään (torstaina). Kaksi Hesen kerrosateriaa päivässä, vittujee! Kauppojen irtokarkkihyllyt ei nykyisin jaksa enää houkutella niin paljoa. Ne karkit on niin nähty, uutuuksia ei tule tarpeeksi kovaan tahtiin ja sitten kun tulee, niin ne ei maistu karkeilta. Ne maistuu samalta kuin ne edellisetkin, jotka on alkaneet maistua lisäaineilta ja oudosti teollisilta. Sipsit ei oikein maistu. Luulin jossain vaiheessa, että kun karkit ja sipsit ei enää maistu niin ei ole enää mitään ahmimisen arvoista. Luulin väärin. Kyllä hamburilaiset on niin nannaa nyt. Se majoneesi pehmeen sämpylän välissä, se ketsuppi siinä keltasen suolatikun päässä. Oikein tunnen kun mun jokainen rasvasolu herkistyy kehossa pelkästä ajatuksesta. Ahnam. Ja sitä läskin määrää. Hellurei sentään jos tää jatkuu tämmösenä niin oon jouluun mennessä paremmassa kunnossa kun kinkkusiat. Ens viikolla mulla on onneks "itsenäisen opiskelun viikko" eli LOMA ja suuntaan auton keulan huomenna kotia kohti. Siellä mamma laittaa mulle pöperöä pöytään ja saan oikeeta ruokaa, enkä mitään laboratoriossa työstettyä koeputkipihvejä. Sitten onkin taas opeteltavaa kun tulee viikon päästä takaisin omilleen ja koittaa pitää näppinsä erossa huonoilta teiltä. On se omillaan asuminen niin ihanaa, ottakaa nuoret jannut oppia. Mulla on kuitenkin takana jo vuosi yksin asumista ja tähän asti oon onnistunu elättämään itteni käytännössä pelkästään eineksillä. Mikropitsaa, kolmioleipää ja semmosta pientä namiskukkelia.

Se siitä syömisestä. Paino nousee taivaisiin ihan niiku viime syksynäkin ja sitten sitä vellotaan paskassa jälleen. Noni seuraava juttu. Saatiin tänään opiskelijahaalarit ja onnistuin tappamaan mun peukun ommellassa yhtä ensimmäistä kärpäsen kokosta haalarimerkkiä. Ihan laittoman raastavaa hommaa. Ommella nyt sormet verille kun ei neula mene millään noin paksusta tsydeemistä läpi, mutta muuten nää vermeet on ihan hauskat. Tunnen olevani opiskelija. Toiset lähti heti ulkoiluttamaan niitä yöhön, mutta tällä kertaa piti jäädä himmailemaan kämpille, että pääsee sitten huomenna ajelemaan ilman sen kummosempia oloja.

Eipä tässä taas muuta oo. Pitää alkaa tiskaamaan ja laittamaan kämppää lähtökuntoon, ettei sitten viikon päästä takasin tullessa tarvii ekana alkaa siivoamaan. On se kyllä kumma miten sotkuinen ihminen minäkin osaan olla. Viime lauantaina siivosin ihan viimesen päälle ja kiilti jokainen nurkka niin että ihan häikäs. Sitten tiistai-iltana havahduin siihen, ettei keittiön pöydälle mahdu enää mitään ja lattialla on hirveesti koulupapereita ihan sekasin. Sama kun ei olis siivonnu ollenkaan.

Vierivä kivi ei kuulemma sammaloidu

Elämä on muuttunut. Elämä on heittänyt oikean kärrynpyörän tässä kuukauden aikana ja se kärrynpyörä on jännittävä, se pyörii edelleen etsien oikeata kulmaa pysähtyä maahan. Jäädä makaamaan, löytää hyvä asento. Nyt se ei pysähdy. On tapahtunut niin paljon kaikkea jännittävää. Alan tutustua koko ajan paremmin mun koulukavereihin ja muihin ihmisiin täällä. Olis niin monta tapahtunutta asiaa, joista tekisi mieli kertoa. On totuus, että jos lähtee jonnekin niin aina tapahtuu jotain. Jos olisin kieltäytynyt kaikista näistä illanvietoista missä oon ollu mukana, niin uskoisin olevani paljon onnettomampi täällä, paljon yksinäisempi. Tosin kyllähän tämäkin elämäntapa alkaa varmaan pian näkyä. Tällä viikolla olin torstaina opiskelijabileissä, perjantaina istuin pubissa ja eilen meillä oli pienellä porukalla rankka "opiskeluilta". Noh, ensi viikko sitten taas rauhallisesti opiskeluihin keskittyen. Enkä todellakaan vaihtais noita tapahtumia mistään hinnasta. On juteltu täysin tuntemattomille ihmisille, on poliisi käyny meidän kanssa etkoilemassa, on jorattu niin villinä että juttu jäänyt elämään vittuiluna, hämmennetty paikallisia hodarikiskan karvakäsiä, väännetty murteella ja aiheutettu yleistä pahennusta. Kaikkein oudointa tässä on ollu se, että mun seuran koostumus on kääntynyt ihan ylösalaisin. Jos kotipaikkakunnalla kaveriseura oli käytännössä pelkkiä tyttöjä, niin täällä vedän luokkani poikien mukana. Poikien saunaillassa pelaamassa änäriä... Kaduilla ei tarvii pelätä kun mulla on omat ritarit mukana. Torstaina tajusin vasta baarin ovella, että minä olen menossa sisälle viiden kollin kanssa. Eilen illalla taas oli suloinen tilanne kun pojat otti mut tiukasti kainaloon ja vakuuttelivat ihan innoissaan pitävänsä musta hyvää huolta jollekin viiskymppiselle miehelle syrjäisen kapakan ovella. Samalla yrittivät juottaa mut pahemman luokan känniin ja heiluttelivat Jallu-pulloa mun nenän eessä :D Ne on ihan hyviä tyyppejä ja kyllä ne musta huolta pitää. Tulevaisuus näyttää mitä vielä tulee tapahtumaan.