25.3.2014

Hamvitunpurilainen

Kävin eilen Hesessä. En edes muista millon viimeks olisin syönyt hesemättöä, hampurilaista ja ranskalaisia. En tiedä kumpi olisi läskimpää; se että ottaa ruoan mukaan ja syö kotona, mutta käy monesta eri hesestä ostamassa ruokaa kun ei yhdestä kehtaa, vaiko se että syö paikan päällä monessa eri hesessä saman päivän aikana. Otin yhden aterian mukaan. Hampurilaisessa oli liian vähän majoneesia ja ketsuppia. Ranskalaiset oli lötköjä ja pussiketsuppia oli vaikea kalastaa siitä pussista rasvaisilla sormilla. Miten paljon voikaan nähdä tuttuja kävelymatkalla ostoskeskuksen hesestä omalle autolle se hesekassi kädessä? Näin varmasti enemmän tuttuja kuin koko elämäni aikana. Sillä matkalla ajattelin taas lopettaa mättöruon syönnin ja join 1,5 litraa kokista saadakseni jääkaapin tyhjäksi. Tänään oon juonu maitoa. Vielä en oo saanu sitä itse ruokaa pois, mutta koska kovat suunnitelmat niin huomenna en osta kakkaa ruoaksi. Jääkaapissa on avaamaton kuukauden vanha kermaviili, vieläköhän sen voi syödä?

uuh.. mäkkipäkki

On muitakin suunnitelmia. Nyt pitää alkaa säästämään rahaa. Oikein Halpa Huhtikuu tiedossa. Tulin palauttaneeksi ne tuet sillon aikasemmin ja nyt se aukko tuntuu ihan hirveeltä, vaikkei nyt todellisuudessa mikään maata järisyttävä summa ollu palauttaa vähän tukia. En joudu kääntämään alushousuja toisin päin huomenna kun ei oo vara pestä pyykkiä! Silti haluan paikata sen aukon tilillä ja ens kuussa pitää elää mahdollisimman vähällä. Saa karkit ja munkit nyt jäädä. Oonkin sitten viime päivinä törsänny vähän enemmän, että selviin ens kuun kun "en saa ostaa mitään apua". No ei vaineskaan. Yritän vaan tehdä tästä eteenpäin vähän järkevämpiä valintoja, enkä ostaa turhaa roinaa. Yks päivä halusin Adidaksen Superstarit ihan vaan sen takia, että yks "muotibloggaaja" haukku ne suohon ysärishaibana ja sen takia päätin tarvitsevani uudet kengät. En kuitenkaan onneks ostanu. Mulla on yhdet uudet popot vielä laatikossa odottamassa pian kärjestä irvistävien lenkkareiden pois jäämistä.

Ps. Toinen kotikokki-kysymys. Kannattaako broileri pakastaa raakana, vai kannattaako se eka paistaa ja pakastaa valmiina? Onko väliä? Mulla on tuolla 1,3 kg broilerin suikaleita. Älä kysy miks :D

21.3.2014

Nielaisen ruutia ja kusen tulta


Suomen uusi uraohjus esittäytyy! Minä, kaikkien aikojen laiskin matematiikan opiskelija olen nyt saanut tehtyä tämän vuoden yhteishaun ja haettua kouluun. En tiiä onko tämä nyt se oikea, jos ei ole niin löydän itteni jälleen ankeana jostain kaupan kassalta. Tällä kertaa ykkösvaihtoehtoni veisi minut Mansesteriin. Jännittää ja pelottaa. Jos pääsen opiskelemaan niin muutan aika kauas kotoa, nyyh :O Ja jos pääsen opiskelemaan tätä alaa, minusta tulee insinööri. Hakuvaiheessa skippasin suosiolla kaikki sosiaali- ja terveysalojen koulutukset vain suojellakseni omaa ja muiden terveyttä. Palvelualalla työstenteleminen on osoittanut, ettei minun kannata olla ihmisiin liikaa tekemisisssä. Vaikka teen palveluksen olemalla hakematta noihin koulutuksiin niin silti jo pelkkä ingenjööri-sanan kirjottaminen saa minut repeämään nauruun. Minä insinööri mitä? Insinööri on ollu mulle aina pelkkä vitsi. Insinööreistä on kyllä tehty ehkä parhaat vitsit ikinä mm. mitä yhteistä on insinöörillä ja salamalla? -Ensin välähtää ja sitten korjataan vahingot. Taisin kirjoittaa aikoinaan mies-postauksen, jossa tein hyvin selväksi etten ikinä ota mieheksi insinööriä. Mutta hauskaahan on se tosiasia, että koulutustaso määrittää myös aika usein sen kuinka kouluttautunut puoliso tulee olemaan. Esim. pelkän peruskoulun pohjalta ponnistanut ei suurella todennäköisyydellä ole yhdessä kenenkään yliopistojampan kanssa. Voin siis tämän siirtoni myötä unohtaa kaikki akateemiset paskiaiset, kuten lääkärit ja opettajat. Minä aion mennä korkeaan amikseen ja naida jonkun tyhjäkallon. No ei vaineskaan, onhan AMK kuitenkin korkeakoulu. Ja samanlainen sähläri minäkin olen kun kerta sinne kuvittelen meneväni. Pitää alkaa reenaamaan nuita pääsykokeita varten. Pistän viime vuotisen pääsykokeisiin lukemisen laiskuuden kevään ylppäreiren piikkiin. Ainiin en lukenut hirveesti ylppäreihinkään. Ei se mitään, tänä keväänä yllätän itteni.


Oon muuten menossa tunnin päästä toivottavasti elämäni viimeiseen matematiikan tenttiin. Tuon ylemmän itsensä yllättämis kohdan kirjotuksen jälkeen en haluais sanoa tätä, mutta en oo lukenu siihen tenttiin yhtään... Jos (siis kun) se ei mene läpi, niin palautan ne loputkin kelan tuet mitä oon pitäny tuolla siltä varalta, että käyn koulua ja saan pitää ne. Lisäks tottakai viimein lakkautan tuen, ettei tarvii joka kuukaus niitä palautella. Sitten unohdan koskaan yrittäneeni olla mikään nörde ja jatkan elämääni eteenpäin. Kuulostaa suunnitelmalta.

19.3.2014

Munasillaan, munasillaan, kohta kaikki on munasillaan

Semmosta. Eksyin äsken kattomaan vlogeja juutuubbiin ja alko vähän kiehumaan. Tällasen ihmisvihaajan ei kannattais kattoa niitä videoita, mutta joku niissä silti saa aina kattomaan. Varmaan koen jotain omaa oloa kohentavaa myötähäpeää tai jotain. Verenpainetta nostaa kaikkein eniten "Mitä laukustani löytyy." ja "Mun arkimeikki" aiheiset videot. Jos totta puhutaan niin myös "Ostokseni"-videot. Ei jestas miten turhia videoita. En ymmärrä ketä kiinnostaa, mitä kenenkin kasseista löytyy. Jollakin on iPadi, iPodi, iPhone, varapuhelin, parit lisäkuoret, kamera, 15 huulirasvaa, käsirasva, puuteri (ainiin koko meikkipussi), hätäponnareita ja pinnejä, laturi jokaiseen laitteeseen, eväsboksi (koska fitneees), lompakko, avaimet, hiusharja, aurinkolasit, purkkaa, nenäliinoja ja hajuvesi. Mitä hittoa? Tarvitseeko ihminen noita todella. En muista millon olisin ite käyttäny viimeks laukkua, koska vihaan sellasta heiluvaa uloketta itsessäni (kuinka härösti sanottu). Survon kaiken aina taskuihin tai sitten mulla on joku (apteekin :DD) pikkunen muovipussi, jossa kannan tasan kukkaron, kännykän ja avaimet. Muuta ei tarvii. Jos naama leviää tai hiukset menee vähän sotkuun niin mitä sitten. Sellainen tursopeikko oon oikeastikin niin en jaksa koittaa peitellä sitä.

Eniten harmittaa jotkut hädin tuskin kymmenen vuotiaat, jotka yrittää vääntää hienoa videota koulurepusta. En viiti edes sanoa mitä kaikkea aattelen, kun kohta joku nillittää, että antaa kaikkien olla ihan rauhassa. Voin kertoa, että oon ihan hemmetin onnellinen, että "kun minä olin pieni" niin meillä internettiin soitettiin ja sen takia en saanu koskaan olla netissä. Lankapuhelin ei toiminu, jos oli netissä. Vasta seiskalla tutustuin kunnolla netin viihdyttävään puoleen. Aikaisemmin se oli lähinnä vaan tiedon hakua.

Kerron tähän vielä, kuinka jotkut blogimaailmassa vakiintuneet ilmaukset pistää mut hyppimään seinille. Jos on oltu ostoksilla ja ostettu jotain, niin sanotaan että se tavara on tarttunut mukaan. Vale. Mitä takiaisia niissä kaupoissa oikein myydään? Entäs sitten kun ihmiset nappaavat tavaroita mukaansa... Toivottavasti ne on myös maksettu, eikä suinkaan pöllitty. Ups millanen niuhottaja oonkaan.

Ja sitten seuraavaan aiheeseen. Tämän päivän neronleimaus oli ostaa kolme mikropitsaa, syödä ne yhteen menoon, kiskoa päälle puoli litraa kokista ja jälkkäriks imasta vielä kolme laatikkoa läkerolleja. Kruunasin kärsimyksen menemällä illalla reeneihin. Oon tehny saman virheen hirveen monta kertaa aikasemminkin, mutta en vaan opi. Läkerollien laksatiiviset vaikutukset on mulle kuin itse saatanan suunnittelema suolentyhjennys suoraan helvetistä. Suurta nautintoa.

16.3.2014

Maiskus varmaan sullekkin

Koin tänään kaupassa käydessäni lähes samanlaisen wtf-tunteen kun Joulumunan nähdessäni. Näin Maisku rahkavälipalapatukan. Rahkapatukka, mitä hemmettiä? Rahka on sitä valkoista tönkköä kakkaa, jota me wannabe fitness-kissat kiskotaan aamupalaks, lounaaks, päivälliseksi ja iltapalaks, otetaan kuva intagramiin hätstäk #NAM, vaikka maistuu hiton inhottavalta. Enpä olis aikasemmin ajatellu, että rahkaa voi pakata patukaksi ja syödä myös välipalana. Googlasin vähän ja tajusin, että oon jälleen reilut puoli vuotta jäljessä tästä junasta. Ai tää ei ookaan uutuus... Sama se. Löytyy jogurttihyllystä älyttömällä etsimisellä, jos varta vasten yrität ostaa, mutta tarttuu silmään helposti jos ei tulis mieleenkään maksaa jotain 39 sentistä ylöspäin tommosesta. 


Oon ostanu nyt kolme patukkaa. Ekan ostin ihan uteliaisuuttani ja repesin hervottomaan nauruun kun söin sen, joten pakko oli käydä uudet kaksi saman päivän aikana ostamassa. Eihän se tosiaan erityisen hyvää ollut. Sen ekan jotenkin sössin niin että se oli ihan muussia kun söin, enkä oikeastaan tienny oliko se oikeesti patukka vai huono pissakakka-vitsi. Kun kävin ne kaksi viimeisintä ostamassa, kohtelin niitä kuin kukkaa (kakkaa) kämmenellä ja silti ne oli syödessä yhtä turautettua torttua:


Jos tässä tuotteessa on jotain hienoa, niin tell me. Syön edelleen mieluummin oikeeta suklaapatukkaa ja nautin sen esteettisyydestä, tuskin noissa niin suurta eroa on kun kaloreita löytyy 388/100g. Tästä tuli nyt ihan hirvittävän hyvä mainostus, mutta koska saan tonnin kun esittelen tän tuotteen niin sama se oikeestaan. Saan ne joka tapauksessa... Tonni käteen, känni toteen.

Seuraavat kuvat sisältävät tuotesijoittelua, jos ymmärrätte mitä tarkoitan...

Maisku maton alla

Maisku vaatekaapin oven päällä


Maisku kylpyammeessa Ankan kanssa


Maisku and my forefinger-selfie

Maisku pöntön reunalla (eittämättä oikee paikka) ja kaverikuvassa myös Flush and Go!

Maisku vaa`alla. #vitunläski #69 #sikstinain #♥ #maxdonthavesexwithyourex


Ja jottei tää mainos mee ihan hukkaan, niin mainittakoon myös yhteistyökumppanit:

Maisku eesti-valmistatud-kohupiimkomminui (tuote)
Google kääntäjä (ylempi)
Konica Minolta Dimage G600 (kuvat)
Flush and Go! (sivurooli)
RAY-hyvän tahdon pelejä (patukkarahat)

Ps. Historiallinen postaus. Omia kuvia. Ei muuten tule toista kertaa, sen verran hanurista laittaa omia puumerkkejä kuviin. Se on muuten sillä lailla, että jos nää kuvat löytyy jostain muualta niin ollaan aika äkäseen saunan takana, prkl.

12.3.2014

Mul on bemmiin uudet gummit

Tällä viikolla mulla on ollu hieno ruokavalio. En kyllä muista enää kuin eilisen ja tämän päivän. Hyvä on muisti, mutta äärimmäisen lyhyt... Eilinen työpäivä meni hienosti 8-15 pelkällä banaanilla. Töiden jälkeen vedin tyhjään vatsaan 0,5 litraa kokista ja alko heti pärisemään, kun milläkin jonnella. Pääruoaksi olikin sitten niinkin maukas ateria kuin makaroneja ketsupilla. Illalla vähän lisää kokista, ups. Tänään join aamupalaks mustikkapiimää ja päivän ateria oli pari broilerin minuuttipihviä ilman höysteitä. Oon aika tyytyväinen, että oon syöny oikein ruokaa, enkä mitään valmiskakkaa. Mutta haloo onhan nuo annokset ravitsemusopillisesti aika erinomaisia. Roskiin pahvilautasmallit!

Tänään on työputken vika päivä jihuu, huomenna viimein vapaa päivä. Tulee tarpeeseen vaikka onkin vaan yksi vapaa. Maanantaina mun lemppariamis Nuhanenä kävi iltavuoron aikana neljästi! Yleensä se käy vaan kahdesti pelaamassa pelikoneella ja ostamassa jonkun suklaapatukan tai tupakkaa. Harmi, ettei tää kirjotus anna sitä oikeeta kuvaa millaselta kaikki kassatilanteet aina vaikuttaa. Tartteis ainaki kameran, että ulkopuolisetkin ymmärtäis. Sain täytettyä mun tavoitteen, sain sen kovanaaman nauramaan! Ja millä tavalla: en sanonu mitään. Neljännellä kerralla kun se tuli kassalle, en etes tervehtiny sitä vaan katoin sitä silmiin ja virnistin, koska meinasin alkaa nauramaan päin naamaa. Sen ilme oli näkemisen arvonen, kun se ootti tervehdystä ja sitten se vähän hämmenty ja repes lopulta nauruun. Ei pitäny pokka, vaikka kovasti yritti. JES! Ei sillä raukalla varmaan oo muuta tekemistä kun pyöriä bemmillä pitkin pikkukylää. Mutta jos amistelu on noin rentoa, niin minäkin melkein haluun vaan ajella. Katoin jo uutta radiota netistä, jotta saan luu ulkona paukuttaa just sitä musiikkia mistä tykkään. Bassoja en tarvii, koska saksalaisissa on vakiovarusteena jo tarpeeks hyvät :D Nyt amistelen sinne töihin tienaamaan vähän tuninki-rahaa...

10.3.2014

Jotain suurta ja villiä täytyy tapahtua


Voi tylsyys tätä elämää. Yhdeksän päivän työputkesta on jäljellä vielä kaksi tämän illan jälkeen ja alan olemaan jo aika kypsä. Haluaisin tehdäkin jotain, enkä vaan aina olla töissä. Raha on kyllä kivaa, mutta huoh kuinka tylsistyttää. En saa päiväsaikaan mitään aikaiseksi kun odottelen vaan töitä ettei vaan tule kiire tai etten unohta niitä. Illalla en saa unta kun työasiat pyörii mielessä. Tajuan aina iltaisin mitä olisi pitänyt tehdä toisin ja alan hikoilemaan jos nyt tuleekin sanomista jostakin toiminnasta. Murehdin aikaisempia virheitä, jotka ei oo ees pahoja, mutta pistää sellasetkin raivostuttamaan kun jos sanon hinnan väärin ja asiakkaat ei edes kato siitä niiden näytöstä paljon se hinta oli ja sitten rahojen saannin jälkeen, kun tajuan asian, joudun änkyttämään että ooopsis se oliki muuten viis senttiä enemmän! :DD Joskus vaan lukee väärin...
Ainoita piristyksiä töissä on ne harvat asiakkaat, joita odotan näkeväni. Spuge, Nuhanenä ja joku mies, jonka löysin Suomi24-treffit palstalta muutama päivä sitten. Alko vähän säälittämään, koska se on oikeesti ihan komea, suht nuori (mutta liian vanha) ja ihan muutenki asiallinen. Miksi ei sellaisella miehellä ole naista? Väärässä paikassa käyny kalassa vissiin....

7.3.2014

Vika snickers laihdutusleirillä

Kävin just äsken ostamassa uudet farkut, kun ne edelliset repes haaroista. Onneks niitä pystyy vielä ihan hyvin käyttämään, koska nää uudet on ihan samanlaiset kun ne edelliset, mutta hemmetin pienet. Ei mee oikein jalkaan, ups. En voinu niellä ylpeyttäni ja ostaa isompia kuin aikasemmat, en vaan voinu. Istun tällä hetkellä tässä sohvalla uudet housut jalassa (ei mee edes nappi kiinni, plääh...) ja syön jäätelöä. Olo on kuin elmukelmu-laihduttajalla. Ihan kun olisin kelmuttanu alakroppani ja vetäsin snickerssiä naamaan. Voi paska, sanon minä. Aina tämä sama virsi laulettavana. Viime keväänä tasan just tähän aikaan kirjoitin luuserikirjoituksen, jonka löysin tuolta vanhojen tekstien seasta. Olin tässä samassa jamassa. Vedin vaan karkkia naamaan ja inhosin itseäni. Sitä kestikin sinne huhti-toukokuun vaihteeseen, jolloin jostain kaivoin ihan uuden vaihteen ja laihduin sen viisi kiloa kesäkuun loppuun. En millään haluais odottaa niin kauan. Miksei itsensä aivopeseminen ole helppoa... Ei oo edes oikein mitään odotettavaa mitä varten laihduttaisi. Viime keväänä piti näyttää hoikemmalta ylppäreiden takia. Nyt keksin vaan ensi syksyn ja mahdollisen uuden koulun ja uuden paikkakunnan, mutten oikeestaan tiiä miks pitäs sitä varten näyttää hyvältä. Sama kusipää oon kuitenki :D Pitäs varmaan vaan tyytyä olemaan oikeesti läski.