Alotan ittestäni, korjaan mun mielen, nostan mun katseen ja mun suupielet

Ei vissiin loppunutkaan tää aikakausi, niinku helmikuussa itelleni uskottelin. Ei tästä pääse irti. Ei vaikka yrittäis sulkea kaikki kanavat, jotka omasta tyhmyydestään muistuttaa. Toimintatavat ja ajatukset on kerenny juurtumaan niin syvälle, ettei niiden herättelemiseen tarvita ärsykkeitä. Ajatukset kehittää itse itseään ikiliikkujan tavalla. Tässä sitä nyt kuitenkin ollaan, ihan samassa jamassa kun joka vitun kevät. Kun syksyisin alottaa syömisen ja jatkaa sitä talven yli, niin aina toukokuun alussa havahtuu ja järkyttyy. Nyt tulin vielä kesäks itäkotiin ja perjantaista lähtien oon miettiny, että vaikuttaakohan painovoima täällä eri tavalla ku lännessä vai onko täällä vaan erilaiset peilit vai miks ihmeessä näytän taas tältä. Inho tuntu kaksinkertaistuvan heti kun pääsin kotiovesta sisään, kolminkertaistu kun vilkasin jääkaappia. Miten selviän seuraavista neljästä kuukaudesta hengissä?

Kyllä näistä tilanteista on aina ennenkin selvitty, mutta ei joka kerta huvittais sotia itteään vastaan samalla tavalla. Syödä vai eikö syödä? Jos ei syö, niin syö viisinkertaisesti ylihuomenna. Jos syö, niin syö silti ylihuomenna viisinkertaisesti. Kalorien laskeminen on alotettava heti huomenna, vaikka sekin sekottaa pään. Muistaakseni se menee kuitenkin aina siihen, että mitä vähemmän sen parempi. Tänään kattoessani jalispeliä huomasin kuinka paljon sitäkin lajia kaipaan. Sitä pallokosketusta ja sitä vitutusta kun ei jaksa enää juosta (ja sen seurauksena pelin jälkeistä oloa kun ei tarvii enää juosta). Eniten kaipaan sitä viime syksyn pelitunnetta, kun oli koko kesän reenannu ja pelannu ja ensimmäistä kertaa tuntu siltä, että jaksaa, osaa ja haluaa pelata enemmän kun mitään. Sillon tuntu, että kroppa pysyy koossa ja sen saa tottelemaan tarkalleen kaikkia käskyjä. Se tuntu hyvältä. Se on varma, että jos en tämän kesän aikana mee mukaan edes reenailemaan niin Äijä saa ens syksynä pakottaa mut johonkin joukkueeseen. Nii-i, pakottaa! Taidan tarvita pallon perässä juoksua enemmän ku ite pystyn tajuamaankaan.

Lopputulos on nyt kuitenki se, että minä oon nyt lyllertäny tänne takas ja homma jatkuu... vaikkei meistä possuista edelleenkään ole tulossa yhtään mitään :D