Kaksi kuukautta harjottelua takana, viisi jäljellä. En tienny aikasemmin, että voin stressata töistä näin paljon. Yks viikko näin kolmena yönä putkeen unta töistä. Tein jokasessa unessa jotain niin pahasti perseelleen, että heräsin siihen. Viikonloppusin saatan herätä aamulla säikähdykseen, että oon myöhässä tai että pitää lähtee ihan kohta töihin. Ens yönä en varmaan saa edes unta kun muistin tänään, että oon varannu yhden ajan ihan väärin. Asian voi korjata vasta huomenna, mutta se ei tule muuttamaan tilannetta. Varaukset on silti miten sattuu. Virheiden tekeminen ärsyttää.
Mitäs sitten... Näin Äijää. Vanha suola janottaa omalla tavallaan. En tiiä mitä ajatella. Tunnen itteni vitun tyhmäks. Mulla on silti omat mielipiteet siitä ihmisestä. Ei oo mitään anteeks annettavaa, mutta koskaan en unohda sitä nöyryytyksen tunnetta minkä se aikanaan järjesti. Luottamuksesta saa puhua loputtomiin, mutta ne teot jotka painaa. Meidän kaikkien pitäs se ymmärtää.
Onneks mulla on täällä ihan ok kavereita. Opin koko ajan lisää siitä mitä se on kun on sellasia kavereita joille voi kertoa asioita. Ja opin jälleen, että kaikille ei kannata kertoo tai ne jutut löytää edestään jonkun toisen huulilta. On aina ollu tärkeetä, ettei mikään mun sanoma juttu leviä, mutta toisille suun kiinni pitäminen tuntuu olevan vaikeeta.
Vikat nopeet tässä sekavuudessa. Oon painon kanssa aika korkeella taas. Jos lopettasin taas sen pullan mussuttamisen nii ei tartteis sorsalta näyttää. Kohti viime kesän kuntoa ja sen yli!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti