30.3.2014

Vihollinen seisoo päällä pottuvarpaani, varo paha poika tulin tekee parhaani

Välillä oikein hämmästyn sosiaalisuuttani ja huikeita sosiaalisia taitojani. Hämmästyn kyllä toisinaan muidenkin aivoituksia. Yks kaupan vakkariasiakkaista, joka on jokusen vuoden minua vanhempi mies, kysyy kassalla olenko naamakirjassa? No tattis olen. Siihen hän sanoo, että pyydäppäs minut kaveriksi. Olen niinkin tahdikas ihminen, että paukautan: "Miks ihmeessä?" No toisaalta en kyllä nähnytkään koko asiaan yhtään mitään syytä, mutta kerta äijän (jonka nimeä en siinä vaiheessa edes tiennyt) mielestä "ihan muuten vaan" on tarpeeks hyvä syy niin sama se. Oli muuten kassejaan pakkaavan mummonkin mielestä täysin pätevä syy. Tilanne eteni siihen, että kun häntä piti naamakirjasta etsiä vain etunimen perusteella niin sain muuten perskele aika kauan etsiä (vaikka oonki hyvä fb-kyylä) ja sitten lopulta päätin etten pyydä, koska tyyppi vaikuttaa aina aamuisin niin krapulaiselta etten voinut tietää onko äijä ollut laskuhumalassa ihan tosissaan. Sieltä se kaveripyyntö tuli ja nyt juon kokista, koska tilanne hämmentää. Löysin aika paljon muitakin paikallisia joiden en todella tienny olevan jotenkin niin lähellä naamakirjassa... ja otan vähän lisää kokista. En tiedä kauhistuttaako vai hävettääkö enemmän.


Muutoin elämä on kyllä tylsää. Enää viisi kuukautta töitä, toivottavasti. Meinaa pää hajota toisinaan töizzä. Pakko päästä sinne kouluun. Ainii hei, minä superjumppatiukkapakarapikajuoksija kävin kuulkaas lenkillä. Vetäsin 10 kilsaa tuosta noin vaan, en muista enää millon juoksulenkkeilin viimeks. Olin aika yllättynyt, että jaksoin koko matkan. Eipä tullu turhaan rakkuloita jalkoihin ja reidet kipeiks. Pitäs kuulemma vähän enemmän juoksennella. Se nyt ei kyllä ollu mitenkään erityisen hohdokas kohokohta tämän hetkisessä elämässä, mutta tulipahan kerrottua. Oon ihastunu Salkkareiden Aki pahapoika Nikkiseen ja katon juutuupista kohtauksia joista ei edes muistikuvaa enää. Olotila on kuitenki sellanen, että tekis mieli hakata päätä seinään pitkään ja hartaasti. Olispa etes jotain järkeviä kavereita, jotka olis tarpeeks etäisiä, mutta tarpeeks hengailtavia. Pitääköhän yrittää soluttautua niihin kylä amiksiin? Olis pitäny opetella jotain rötöksiä tekemään sillon yläastehikkenä, niin olis vähän koviksen mainetta. Mistä on pahat tytöt tehty?

2 kommenttia:

  1. ohhoh! 10km lenkki on oikeen tosi hieno saavutus! en pysty edes hölkkäämään kun 4km sellasen lenkin, missä on 2 isoa mäkeä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaks isoa mäkeä tarkottaa hillitöntä puristamista persuksilla, eli tulevaa jerkkua! Ei se matka vaan laatu :D

      Poista