Helppo elämä prinsessalla

Katoin pääsiäisenä ne Harry Potterit telkkarista, jotka näytettiin. Tämän päivän aikana oon kattonu kaks elokuvaa lisää, vaikka minun jos kenen ei pitäis niitä kattoa. Joka kerta Pottereiden jälkeen alkaa masennuskausi, josta kestää ihan liian kauan selvitä. Uppoudun ihan liikaa niihin elokuviin ja sitten kun ne loppuu niin whumps! tipahdan takaisin maanpinnalle ja tajuan kuinka mitätön olen. Sitten on joku Potteri, joka taistelee koko maailman puolesta ja voittaa pahan joka lukuvuosi. Elämässä ei tapahdu mitään, olen säälittävä pelkuri, ei rohkeutta mihinkään, olen vaan aika merkityksetön tälle maailmalle. Onneksi pystyn erottamaan fiktion todellisesta maailmasta...not.

Kävelin kaupungilla ja kuvotti. Tuli vastaan aivan liikaa tuttuja ihmisiä, joille ei tiennyt pitääkö tervehtiä vai ei. Ja näin aivan liikaa pidetään toisiamme kädestä-pareja. Jos ihmisten käytöksen takana on kevät, niin vihaan kevättä. Kevät on toinen tekijä mikä saa minut masentuneeksi. Töissä kävi muuten se meitsin random tökkäilijä. Just satuin palaamaan tauolta kun se tuli kassalle ja se oli niinku ei mitään. Itsellänihän oli naurussa pidättelemistä, koska se oli ensimmäinen kerta kun näin sen tökkäily-episodin jälkeen. En oo ihan varma tunnistaakohan se mut oikeesti, mutta sillä nyt ei oo niinkään väliä. Sen lisäks joku kaupassa toisinaan käyvä poika kertoi tuntevansa minut, vaikka mulla ei oo mitään hajua koko ihmisestä. Yhteinen menneisyys kuitenkin paljastui ripari-viikoksi ja vähän hämmentyneenä riparikuvasta asiaa tarkistaessani jouduin vaan toteamaan, että niinpäs perhana onkin. Nyt sekin on mulla fb-kaverina ja meillä on huimat nolla yhteistä kaveria. Mietin vaan, että mikähän meitä kavereiksi yhdistää? Ollaan viisi vuotta sitten oltu viikko yhdessä talossa samaan aikaan, jee?

En muista kerroinko koskaan menneeni kyyläilyssäni niin pitkälle että tein Suomi24 treffit-palstalle tunnukset, mutta harmikseni unohdin ne jo kuuden tunnin jälkeen. Harrastus on ollu sen takia vähän katkolla. Harmittaa kun rekisteröityneet näkee enemmän esittelytekstiä. Parempi kuitenki ilman tunnuksia, ettei nyt ihan liian säälittävältä menolta kuulostais. Tänään löysin taas melkein tuttuja sieltä. Nyt jatkan Harry Potteri-kohtausten katsomista youtubesta ja sitten alan varmaan kuunnella HIMiä ja vedellä ranteita auki... Jos jätän sen viimeisen vaikka niille jotka sen osaa.

Kuulit oikein kiinnosta ei

Oon ilkee ihminen, enkä oo vastannu sille yhelle fb-ahdistelijalle. Se on jo ahdistelija, koska se on kaks kertaa yrittäny saada keskustelua aikaseks, mutten oo kattonu niitä sen viestejä. Onneks naamakirjassa näkee ne viimeiset viestit ilman, että sille toiselle tulee nähty-merkintä. Vitun ärsyttävä äijä. Se luuli, etten osaa vaihtaa autoon renkaita, kun kerroin että pitää ne vaihtaa. Ärsyttävää tuommonen aliarviointi noin yksinkertasissa asioissa. Toivottavasti se nyt tajuaa olla hiljaa siellä. Vitutti kyllä kun se lauantaina tuli kauppaan ja olin yllärillä kassalla. Sitten se tulee siihen oikein, että "moikka Elisa!" Ärsyttää jopa se, että pitää sanoa etunimi tervehtiessä. Riittää kuules ihan vaan se tervehdyssana, ei tarvii kuluttaa sitä etunimeä kun sitä kuulee muutenki tarpeeks. Tän kaiken pitäs vaan motivoida lukemaan pääsykokeisiin. Tiedän hakeneeni oikeeseen kouluun ja jos vaan pääsen sinne niin ihan varmana sinne jään. En varmana jää kassaneidiks ja kyllä vituttas olla toinen vuosi putkeen tuolla samassa paikassa. Enää neljä kuukautta ja sitten tiedossa olis vapaus. Niin jos vaan lukisin niihin pääsykokeisiin! Yllärillä motivaatiota on ei yhtään. Historia toistaa itseään. Viime kevät oli ihan samanlaista ripulia tän lukemisen kanssa. Säälittävää.

Oon kuitenki ollu yllättävän vähän säälittävä nyt pääsiäisenä. Oon kuulkaas ottanu härkää sarvista ja skeitannu! Monena kesänä oon skeitannu yhen kerran, tuskastunu ja lopettanu siihen kun oon lervannu ollien ja polvet ollu ruvella. Nyt oon lervannu kolmena päivänä putkeen ja oon edelleen pystyssä ja menossa skeittaamaan. Että siitäs sait periksiantaminen, säälittävyys ja kivun pelko. En kyllä tiiä jaksaako enää viikon päästä ajatella koko asiaa :DDD

Enkykeneotsikkoontähänaikaanyöstäjakaikentämänripulinjälkeenmitenhemmetinpitkäntästävoioikeestitehdäaamullaheräänjatajuanettäkirjotintaasihanhitontyhmästijahävettääseeioleuuttakatonsouthparkiasamaanaikaaneivoitullajärkeväätekstiähajottaa#pelastakaakaupankassat

Ei. Miten voi pientä ihmistä ahdistaa näin paljon. Heitän kohta naamakirjan roskiin, eristäydyn sivistyksestä ja mut voi jatkossa nähdä ihmisten ilmoilla vaan sunnuntaiaamuisin kirkossa, jos sielläkään... Kaipaan jännitystä elämään, mutta se ei tarkota sitä että joku vajaat kymmenen vuotta vanhempi mies laittaa naamakirjassa viestiä. Ei mitään vihjailevaa, mutta ihan tollanen tavallinen kuulumisten kyselykin on ihan liian ahdistavaa ihmiseltä jota ei oikeesti edes tunne. En uskalla poistaa sitä kavereista kun sanomista vaan tulee. En myöskään oo toivonu, että joku helvetin limanen nelikymppinen (tai vanhempi) kusipäämies aina kassalla pyytää kahville ja puhuu tyyliin: "Pelattaiskos me lottoa" ja kuulemma aina kyselee minua kassalla jos en oo töissä. Oon viekas nainen ja käytän sen tyhmyyttä välillä hyväksi. Vaikutan innostuneelta ja myyn sille enemmän lottoa kun se ikinä ostais ja muitakin pelejä aina pakotan sen ostamaan. Hymyilen vaan. Voi vitun vittu alkaa päätä pakottamaan. Miks hemmetissä joku tuollanen vanha, limanen ällötys innostuu. Jos se johtuu tuosta palmikosta joka mulla usein roikkuu toisella puolella päätä, niin nyljen itteni jokaisesta karvasta tai skalpeeraan tän kallon vaikka omin käsin. Onneks pääsiäisenä on monta punaista päivää eli ei ainakaan töitä!

Nää bassoaallot tiputtaa isommanki monnin tonttiin

Tein sen. Tilasin netistä uuden autoradion ja kohta muuten Pioneeri laulaa, se on aika varmasti haettavissa jo tänään. Uusi pienen pieni muistitikku on ladattu musiikilla, ei oo ku antaa paukkua vaan. Hehe, oon innoissani ja se vähän nolottaa. Oon ku joku pieni viistoista kesänen mopopoika näin keväisin. Tekis mieli vaan ajella tuolla meitsin onnettomalla ruoskalla (autolla) ja ihan vaan amistella auringossa. Selvis muuten sekin Facebook-tökkäilijän mysteeri. Se on joku noubadi, joka on kuulemma just niin ärsyttävä naamakirjan käyttäjä, että se tykkää ihan kaikesta mitä siellä tapahtuu ja läpällä kännissä kaikkee räpeltää. Eli ei ollu yllätys se oli vaan joku vahinkolaukaus. Sitten on vielä selvittämättä se kättä heilauttanut mersukuski. Muistikuvieni mukaan koitin selvittää, että mikä se auto on ollut ja tulin siihen tulokseen että se on joku ihan hiton kallis kosla, josta en ite ainakaan uskaltais edes haaveilla. Kuka porho nostaa tälläselle nenää kaivavalle reilun tonnin ruostekasalla ajavalle törttöpäälle kättä? Ihmejuttuja, ehkä se pysty jotenki samaistumaan...eiku...

Noni on taas jauhettu tarpeeks nuista jutuista. Eipä kyllä kiinnosta yhtään enmpää selittää myöskään mun nykyisistä vatsavaivoista, joita en saa millään talttumaan. En ymmärrä mistä ne johtuu, kun koko ajan saa liikkeitään varoa kun maha on niin herkkä. Jopa karkinsyönti on vähentynyt sen takia ja paino vähän matalammalla, ohhoh! Ei haittaa, kun kesä tulee ja haluan kovasti päästä 64 kiloon niinku viime kesänäkin. Hirvee laihtumisinto, mutta ruoka on tällä hetkellä ehkä kuitenki vielä vähän parempaa kuin laihtuminen, heh.

Hei tyhmä poika sä oot sekaisin

AAAAAAAAAAA. Nyt jännittään, en tiiä mitä tässä maailmassa tapahtuu. Eilen aamulla töihin mennessä juuri hidastustöyssyn kohdalla joku nevöhöörd mersukuski nostaa kättä, vaikka ei ole tapana niille kättä nostaa. Nostin takaisin ja vaikka kuinka oltiin hidastustöyssyllä niin en saanu selvää kuka sitä autoa ajo. En tiiä ketään mersukuskia. Unohdin koko asian tähän aamuun tullessa ja aattelin että joku vaan luullu toiseks. Äsken avatessani naamakirjan joku ihan ihmeäijä oli tökänny minua ja hyi mekein tunsin sen tökkäyksen. Tiiän tuon tyypin töistä tai siis tarkoitan että hän käy siellä toisinaan ostoksilla ja oon joskus tyypin profiiliinkin eksynyt, mutta tuskin oon löytäny sieltä tökkäysnappia ja koskaan tökänny vahingossa, että mitäs helvettiä siellä tökkäilet saatana? Sosiaalinen media on niin umpivammanen paikka, koskaan ei tiedä mitä ihminen oikeesti tarkottaa. Tökkäskö se vahingossa (epäilen, koska tökkäysnappia on nykyään niin vaikee löytää) ja mitä hittoa tuo tökkääminen tarkottaa? Pitääkö minun nyt tökätä tuntematonta takasin? Toisaalta jos joku tuntematon vetäis kaupungilla turpaan, niin minä ainakin hakkaisin sen paskiaisen, eli onko tässä nyt kyseessä sama asia?

Oikeesti tää on ihan liikaa sen yhen hemmon kaveripyynnönkin jälkeen. Tuntemattomat ihmiset yrittää ottaa yhteyttä sosiaalisesti aivokuolleeseen roskakasaan. Mitä tässä nyt pitäis tehdä. Hirvee turhuuskriisi, vaikka afrikassa on pahemmin. Huoooooooh. Viimeaikoina vissiin vähän liikaa esiintyny sosiaalinen-sana täällä. Kuvottava sana.

Taksin katolla vilkkuu yön ainoa valopilkku

Kauheen vaikee mitään kirjottaa kun mitään ei tapahdu. Voin tässä kaikille kehuskella taas sosiaalista elämääni, joka ei oikein millään ota tuulta purjeisiinsa. Oon ehkä epäsosiaalisempi kuin koskaan. Tutkin puhelimen lokia ja tulin siihen tulokseen, että sekin on ihan turha laite. Maaliskuussa en lähettänyt yhtään tekstiviestiä, vaikka minulle lähetettiin kolme viestiä. Yhden sain veljeltä, yhden kaverilta (mutten jaksanut vastata, koska se olis ollu ihan turhaa) ja yhden sähköyhtiöltä. Puheluja sain neljä. Yksi siltä samalta kaverilta, jolta sain viestin (mutten vastannut tähän puheluun, koska olin töissä. Ja tämän jälkeen sain sen tekstiviestin), yhdet molemmilta veljiltä ja iskältä. Soitin kolme puhelua! Sitten tajusin, että yhteen niistä ei vastattu, joten soitinkin vaan kaksi puhelua; iskälle ja veljelle. Olen ollut soittoaktiivinen kahden puhelun verran maaliskuussa. Tässä kuussa saldot on vielä pyöreet nolla, mutta en tiedä voiko maaliskuusta edes huonontaa tulosta?

Myönnän, olen ihan helvetin yksinäinen tällä hetkellä. Ainoat sosiaaliset kanssakäymiset on kassalla töissä mummojen kanssa papattaen vanhuuden vaivoista ja säästä: "Oooah, yöllä oli hurjat kymmenen astetta pakkasta!! OMG" ja sitten lauon omanikäisilleni ihmisille ihan sekopäisiä mukahauskoja vitsejä. Nuhanenää en oo saanu nauramaan, mutta eilen se vähän hymyili (näytti niin vittuuntuneelta, että sen oli pakko olla jo hymy!) Se ei oo hirveesti käyny sen jälkeen kun repesin sille käytännössä päin naamaa (haloo se kävi viis kertaa kuuden tunnin aikana!), mutta enpä oo kyllä ollu iltavuorossakaan hirveesti ja se käy yleensä sillon. Tänään se kävi päivällä häviämässä pelikoneella, mikä oli suorastaan historiallista. Siis se päivällä käynti, ei häviäminen...

Vaikka oon yksinäinen, niin oon silti kaikessa masentuneisuudessani hyvin hyvin iloinen tästä yksinäisyydestä. Ei tarvii olla koko ajan lupautumassa johonkin toimintaan, ei tarvii vittuuntua ihmisistä jotka ei tajua lähteä kyläilemästä ennen kuin pää hajoaa. En kestä ihmisiä pitkiä aikoja kerrallaan ja hermostun helposti. Itseasiassa en jaksa olla hirveen ilonen muutenkaan, kun töissä pitää olla niin positiivinen ja ilonen kassalla. Kulutan töissä kaiken sosiaalisuuteni loppuun ja loppupäivän mökötän omissa maailmoissani. Mulla on menossa vähän vajavainen Amppari-dieetti, syön joka päivä amppareita ja pysyn erossa muusta hötöstä. Tää tuntuu toimivan ihan hyvin, vaikka tänään söin kyllä suklaatakin ja posket poksahti paksuks aika pikaseen.

En jaksa olla sosiaalisesti aktiivinen (vai aktiivisesti sosiaalinen), niin että ottaisin ite yhteyttä ihmisiin. Jotenka oma vika, oon kaiketi tän ennenkin tänne kirjottanu. Mulle kävis semmonen tyyli, että olis aina joka kylässä semmonen hengailupaikka, jonne tyypit kokoontuis koulujen ja töiden jälkeen hengailemaan. Ei sovita mitään aikoja vaan jos siellä on joku niin sitten on ja jos ei niin ei. Tai miks tässä maailmassa on aina niin kiire tai suunniteltu kaikki, ettei voi löytää tuttuja vaikka yhtäkkiä kaupungilla ja jäädä vaan niiden kanssa tekemään jotain... mitä vaan. Voi luoja oon nolo yksinäinen nyyhkyttävä läskipallero, kohta keksin varmaan jonkun koulukiusaamistarinan, se kun tuntuu olevan niin muotia, ja sitten kaikki säälii minua. Tuli tuosta nolosta mieleen, että tänään tullessani koloon meni noin kymmenen minuuttia kun mun ovisummeri soi ja olin ihan yhtä kysymysmerkkiä, että kuka siellä muka voi olla. En keksiny ketään muuta kuin isoveljeni ja aattelin, että se on varmaan nähny kun tulin ja tulee nyt jotain vittuilemaan yms. Vastasin tuohon ovipuhelimeen, niinkin tuttavallisesti kuin huutamalla: "WHOOOT?" Seuraavaks kuulen kun joku naisääni alkaa puhumaan Jeesuksesta ja kuinka hän olisi tulossa minulle sanaa levittämään. Kiva, nyt just ei oole aikaa. Kaupunkielämä, ah.

Pojat veti mua turpiin ja rikkoi mun rillit

Lähimmässä Seppälässä on ollut sen remontin jälkeen vuodesta 2007 asti sama Saara 30 vee, oman elämänsä supermalli seinällä. Nimeltään välttämättä nyt Saara ole, mutta siellä se on seitsemän vuotta ollut kolmekymppisenä seinällä ja supermallina. Oman elämänsä supermalli, alko ärsyttämään koko sanarykelmä tässä yks päivä kun katoin sitä naista silmiin. Oon ihan varma, ettei minusta koskaan tule supermallia edes omaan elämään, mutta onneks maailmassa on niin paljon ihmisiä joista voi ottaa mallia. Esittelen nyt tässä ne "henkilöt" joita kovasti arvostan ja joiden ajattelutapaan pystyn samaistumaan tai vastaavasti näen heissä ja heidän käyttätymisessään jotain tavoittelemisen arvoista ja ehdottomasti arvostettavaa. Ihmiset, tässä tapauksessa nämä miehet saavat minut jatkamaan elämää etiäpäin.

Ekana tietysti Iskä. Hirveen, hirveen kliseistä. Oon ollu aina iskän tyttö, ei oikeestaan ollenkaan äiskän. Äiskä sai isoveljet. Oon toisaalta ollu ehkä vähän kermaperse, mutta arvostan nyt myös sitä mitä iskä on minut pakottanu tekemään ja opettelemaan. Iskä opetti ajamaan autoa ja nauro paskasta naurua kun 12-vuotiaana ajoin kaasu pohjassa päin pensasaitaa ja kädet täristen huusin apua luullen että se kone räjähtää. Sitten oon niin hirveen monta kesäaamua naama punasena kiukunnut kun oon joutunu lähtemään millon mihinkin hommaan ennen kukonlaulua, vaikka on kesäloma prkl. Vasta autonomistajana oon tajunnu kuinka tärkeä isukki on kaikkien vikojen tullessa esiin. Jos autosta kuuluu ronketta ja outoja ääniä, niin yleensä vika selviää pelkällä puhelinsoitolla koska puhelimen toisesta päästä löytyy hirvee tietopankki. Haluan joskus olla yhtä hyvä koneiden kanssa.

Listalta löytyy ruottalainen jeejee. Zlatan Ibrahimovic. Nimihirviö, jonka nimen oon opetellu kirjottamaan ihan vaan arvostuksen takia (nyt joku pieni pilkunnussija tarkistaa oikeinkirjotuksen ja ei morjens, se on kuitenki väärin). Kuinka moni jalkapalloilija voi joukkueen johdon hoputtaessa kentälle, sanoa että reenit alkaa sillon kun minä päätän. Ja päälle räkänen nauru. Ihminen, joka tietää olevansa hyvä jalkapalloilija ja tiedostaen sen pystyy käyttämään tilannetta hyödyksi. Joko tyyppi pystyy peittämään erinomaisesti kusipäisyytensä medialta tai sitten se on oikeesti ihan hyvä heppu. Kun haastatteluja kattoo, sieltä tulee usein pientä vittuilua, mutta kukaan ei kuitenkaan nosta metakkaa, hyvä.

jotkut muutkin tykkää...

Sitten mennään näihin mielikuvitusihmisiin. Ei saa unohtaa Mähöstä, Dna:n mainosmiestä. Tätä miestä ei tarvii esitellä. Kuunnelkaa häntä, tuohon ajattelutapaan ei voi kun vaan samaistua.

Tuli nyt samalla vähän DNAn mainosta. Ihan sama. Mitä vaan tuon miehen takia :D

Viimeisinä ja parhaimpina mun ehdottomasti lemppariartistit. Sakari "Saku" Österlmalm ja Pertti "Speedy" Keinonen. Jos olisin itse artisti, niin olisin niin samanlainen kun nuo tyypit. Hevihiukset jäis aina oven väliin ja jokaiseen kynnykseen kompastuisin. Arvostan.