24.9.2014

Tuli vatsa tikkanen

Karkaa vielä mopo käsistä tän kirjottamisen kanssa kun piti tulla taas jotain sanomaan. Eilisten kommenttien innoittamana ahdoin pulleat varpaani nappiksiin ja päätin, että nyt minä käyn näyttämässä paikallisille mistä on idän plikka tehty. Alun kuumotus ja jännitys muuttui puolentoista tunnin jälkeen armottomaan vitutukseen. Tuli kotoinen olo, kun paikallisissa reeneissä sai kunnon vitutuksen pintaan. Jos nyt lähdetään vaikka siitä, että menin kentälle jossa harkat pidetään. Odottelin ensimmäistä valmentajan tapaista saapuvan ja iskin sitten heti juttusille. Helevetin omituinen tilanne. Se äijä ei ollut varsinainen valmentaja ja sen kyllä huomas. Kujilla se oli ja muiden odottelu oli lähinnä kiusallista kun ei oikein juttelu luonnistunut. Kun muita pelaajia alkoi saapua, niin tilanne helpottui ainakin siihen asti kunnes "the boss" saapui paikalle. Päävitunvalmentaja. Ajattelin, että käynpä esittelemässä itteni sille, että tajuaa kuka tässä ollaan. Se äijä vasta kujilla olikin, pitkät valot päällä koko ajan. "Kyllähän tänne saa tulla, ei tää mikää suljettu piilotapahtuma ole." No aha! Sitä ei edes kiinnostanu oonko koskaan koskenutkaan palloon.


Eipä ollu ne treenitkään yhtään sen kummallisemmat. Hapotti vaan niin pirusti, kun harjotukset mitä tehtiin oli vaan semmosta kunnon hapotusvitutusreeniä. Ei yhtään maalintekoa, vaan jatkuvaa reisillä pingottamista :D Vielä viikko sitten kuumottelin etten varmaan pärjää näiden kanssa, mutta turhaan pelkäsin. Muutaman kerran pyöräyttelin Zlatan-tyylillä kavereita kahville, enkä ikinä tee niin oman joukkueeni harjoituksissa. Torstaina uudestaan. Saa nähdä mitä tuleman pitää.

2 kommenttia:

  1. Jes!! Hyvä et menir sinne ja tuotti jonkilaista tulost!:))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha kitos :D Tuntu kyllä niitten reenien jälkeen, että oon menettäny viis kiloa nestettä, mutta saanu vähintään kymmenen kiloa lihasta lisää. Oon vissiin urheillu viime aikoina pikkasen liian vähän kun näitä tuntemuksia tulee :D

      Poista