Seitsemän kilsaa matkaa lähimpään Ikeaan, polkupyörä ja navigaattori. Siitä matkasta tuli vähintäänkin kaksinkertainen, vaikka mulla oli kädessä mötikkä, joka huuti "tee uuuuuu-käännös". Joo en päässy hirveen helposti perille, kun olis navigaattorin mukaan pitänyt mennä autotietä. Miks nää tiet ei voi täällä olla suoria? Kuljen suoraan kohti korkeaa Ikea-tolppaa, mutta yhtäkkiä se tie kaartaa rajusti vasemmalle ja ajaudun polkemaan siksakkia sen kyltin edessä. Kolme kertaa nousin suoraan ylöspäin jotain älyttömän jyrkkää mäkeä, luulin jo ruvenneeni kiipeämään K2 huipulle. Välillä pyörätie vaihtui kapeaan polkuun keskellä metsää ja eteen tuli aita. Pelastuslaitoksen harjoitusalue, pieneläinhautausmaa, missä helevetissä oon? Kun lopulta pääsin perille, olin niin puhki ettei koko Ikea-kierroksesta tullut yhtään mitään. Kiersin vaan äkkiä koko roskan läpi, enkä todellakaan alkanut mitään ostelemaan. Pois pääseminen oli helpompaa, onneks.
Viikonloppuna pääsen kotiin. Tuon sieltä lisää tavaraa mukanani minkä vaan saan junakassiini survottua. En tiedä pitäiskö tuoda myös vaaka. On ollut helpottavaa olla ilman vaakaa. Tiedän, että ramppaan vaa´alla koko ajan jos mulla vaan se on täällä, ei siinä auta kaappiin piilottaminen. Tavallaan ahdistaa kun ei tiedä omaa painoaan, toisaalta helpottaa. On helpompi pitää pientä nälkää yllä kun ei tiedä laihtuneensa ja saattaa vahingossa laihtua! Sitä ei kyllä huomaa kun ei ole sitä vaakaa... Karkkiakaan en oo niin hirveesti syöny. Uskokaa pois, en oo ahminu täällä vielä kertaakaan! Ja oon myös potenu ihan hirveää jalishimoa. Eilen etsin halpaa pientä jalkapalloa hiki hatussa kaupoista, koska oli pakko päästä potkimaan ja pyörimään pallon kanssa. Ikinä ei oo siltä tuntunu. Sitten kun pääsin vähän pomputtelemaan niin ai että se homma maistui! Mitä mulle on tapahtumassa? Jalis on paskaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti