F50.1

Ei ollu kesällä nahkahousuja jalassa ja moottoripyöräkin vaan rajallisen aikaa kun joku runkku oli käyny poraamassa ruuvin renkaaseen. Moottoripyörä jalassa... nice. Mustissa farkuissa vedin koko kesän ja ne ainoot festarit, joille menemiseen oli kanttia, meni pienissä läskiahdistuksissa. Samat festarit painuu mieleen ehkä kammottavimpana ja ahistavimpana viikonloppuna koskaan (#kesänpaskinviikonloppu). Siinä mietittiin omaa seksuaalisuutta, omaa olemista ja omaa elämää varmasti enemmän kun mitä mun vieraat ees osas tulkita. Tulin siihen tulokseen, että menneisyys on jätettävä nyt viimeistään kokonaan sinne menneisyyteen ja keskittyä omaan hyvinvointiin. Jos joku ihminen voi ahdistaa niin paljon ja rajoittaa tekemisiä edelleen vaikka ei olla oltu tekemisissä yli puoleen vuoteen, niin vittu olkoon. Eli fuck you Äijä. Ensin ahdistua siitä, ettei voi olla oma itsensä ja parhaitten kavereiden kanssa samaan aikaan. Seuraavana päivänä kun vieraat lähti niin vedin sellaset vapauskännit joiden aikana hölmöilin niin pahasti, että edelleen ahdistun siitä päivästä. Toivon, ettei kukaan tiedä mitään, mutta kun kuulen siitä puhuttavan niin meen ihan lukkoon ja haluun kuolla...

Jotain kuukausi sitten Ruotsin laivalla parhaiden, eli ainoiden kavereiden kanssa ollessa tuli kauheet ahistuskohtaukset ja avauduin toiselle näistä. Kovispoika oli tietenkin se toinen ja se nyt tietää kaikkee muutenkin, ei se tienny tuosta kohtauksesta kun vasta myöhemmin. Tää tyttö otti sitten yhteyttä psykiatriselle ja ilmianto minut sinne. Nyt on kuukausi käyty joka viikko tapaamassa lääkäreitä, sairaanhoitajia ja ensi viikolla meen ravitsemusterapeutille. Lääkärit on ollut ihan ok, ainakin viimesin lääkäri jolle minut ohjattiin ja jonka kanssa tullaa toivottavasti parantamaan minut tästä syömisestä. Jotain diagnooseja ne lateli sieltä myös... Syömishäiriö ja masennus (?). Eikai ne oo vielä lukkoon lyöty, oli mitä oli.

Tuli tää blogi mieleen miettiessä näitä omia häröilyjä ja eksyin sh-blogeihin. Tuli pakottava tarve kirjoittaa. Harmittaa, että noista vanhoista teksteistä on hävinny kuvat...

En oo tietoinen omasta painostani, enkä aio sitä ihan heti selvittää. Sanoin lääkärille myös, että painoa ei sitten katota ellei oo ihan pakko. Sitten luin blogeja ja laihdutuksesta yleisestikin. Oon ihan unohtanu, että mittanauhaa voi myös käyttää vartalon mittana ja että vyötärön ympärykselle on olemassa rajat. Tekis mieli mitata, mutta jo pelkkä ajatus saa mut välttämään syömistä. 

Näistä ehkä myöhemmin vielä lisää. Katotaan mihin suuntaan elämä heittelee.

Kaunis, hunajainen, kuuma, jumalainen, joka vastaantulijalle unelmien nainen

Motivaatio löytyy moottoripyöristä. Ensi kesänä oon kuuminta hottia mun pyörän päällä. Syksyn aikana samaan painoon kuin viime kesänä ja kevään aikana tiristää siitä vielä vähän pois. Oisko miten hyvä! Ens kesänä ostan tiukat nahkahousut ja ajelen niillä miun prätkällä. Niin kuumaa, että neste kiehuu mun lanteilta... hä! Ehkä tän päivän ruokavalio ei ihan vastannut ensi kesän kuntoa, mutta rupeen nyt paistamaan kanaa ja tekemään salaattia huomiselle. Söin kyllä tänäänkin salaattia, mutta myös vähän karkkia. Eka kunnolla lämmin kesäpäivä saa olon ahdistuneeksi mustat farkut jalassa. Teen siitä totta että voin tulevaisuudessa lämpimänä kesäpäivänä lähtee suoraan töistä viettämään helteistä kesäpäivää hypnoottisissa mikroshortseissa!

Toivon kaikkea pahaa sulle, ennen kaikkea rahaa

Jälleen yllätin itteni siitä, että olin kirjottanu huhtikuussa! Luulin että viimeksi olisin kirjottanu joskus tammikuussa. Yhtä positiivista kun minun paino. On nimittäin plussaa joka puolella. Viikonlopun polttareista on kuvia ja kauhistuin siitä miltä näytänbikineissä. Hyi helvetti. Miten minä oon taas noin kauhee punkero.

Tai kyllähän minä tiiän miten ne on tähän ympärille taas tullu. En syö aamuisin, en välttämättä syö töissäkään mitään. Sitten tulen kuolleena ja nälkäisenä kotiin ja syön, syön... Esimerkkinä tänään söin jäätelöä yli puoli litraa ja sen jälkeen teki mieli oksentaa. Oikeestaan oksettikin, mutta oon sen verran järissäni tässä että en lähteny oksentamaan. Oon tehny tuplatreenejä useempanakin päivänä viikossa. Tänään kävin aamulla ennen töitä crossfitissä ja illalla jaliksessa. Joskus tuntuu että ei jaksa ollenkaan. Aamuisin on tosi vaikee herätä, mutta yllättävän hyvin oon saanu itteni seittemäks tunnille. Viikonloppusin pitäs myös urheilla mutta se aika menee aina jossain sumussa. Viime aikoina on tullu oltua kyllä tosi usein Kovispojan kanssa. Ollaan ajeltu paljon autoilla keskellä yötä, käyty välillä vähä oudoissa paikoissa (esim. yhessä tosi pelottavassa autiotalossa) ja juteltu aika paljon. Olin alottanu kirjottamaan jotain tekstiä huhtikuussa ja olin jo sinne kirjottanu, että se taitaa olla miun paras kaveri. On se tällä hetkellä. Se tietää niin monesta asiasta. Jopa näistä syömisongelmista ja viiltelystä kun taisin vähä kännissä avautua sille, ja selvinpäinki... Ei taida olla ku kaks muuta ihmistä jotka on koskaan saanu tietää näistä ja ne samat kaks ihmistä on jääny elämässä taakse. Ja hyvä niin.

Huhtikuussa olin kirjottanu myös Corollamiehestä. Hymyjen kera kerroin siitä kuinka se kävi Kovispojan mukana minun luona. En oo hirveesti nähny sitä, mutta aika paljon ajatellu. Kumpa en ois näin nössö. Pitäis vaan laittaa sille viestiä ;)

Joka toinen sana vittu, vittu mitä sitte?!

Tää viikko on menny vähän paremmin. Oon treenannu yhteensä 8 tuntia. Crosfitissä oon käyny jopa neljä kertaa ja jalista kolme kertaa. Tällä hetkellä reeni tuntuu lähinnä perseessä ja takareisissä. Huomenna aattelin ottaa suht rennosti, käydä ehkä vähän kaupungilla pyörimässä ja jollain kevyellä lenkillä. Sit voiki alottaa maanantaina taas hapokkaalla aamutreenillä!! Viime viikolla meni sinällään hyvin myös siks koska tein varmaan ekaa kertaa tässä kämpässä asuessani ruokaa. Ja suht tervettä ruokaa vieläpä, jauhelipihvejä ja kasviksia. Ja kun oon asunu tässä kuitenki jo reilut kolme kuukautta nii oli ihan aiheellista tehdä jotain oikeeta ruokaa. Ekaa kertaa vedin kaks tuplatreenipäivää viikolla, eli aamulla crossfittii ja illalla jalista. Ens viikolla niitä tulee luultavasti kolme. Urheilu saa aika hyvin ajatukset pois kaikesta muusta. Lisäks tän viikon hyvän treenaamisen takia ei tee mieli lähtee minnekkään nollaamaan ja vetämään hirveitä kännejä. Tammikuun ja helmikuun viikonloput tuntu menevän lähinnä baareissa. Voisin lähtee jos joku erityisesti haluais lähtee, mutta nyt tällä hetkellä tuntuu taas hyvältä vetää nää viikonloput vähä rauhallisemmin. Eipähän huomenna oo huono olo ja tulee viikonloppuna nukuttuu ihan hyvin. Nyt jos vielä pääsisin sinne nukkumaan tän vuorokauden sisällä.

Tavotteena on päästä samaan painoon kun viime kesänä, mahtuu siihen samaan mekkoon ku viime elokuussa ja toisaalta olla perkeleesti vahvempi. Jos ei henkisesti nii ainaki fyysisesti!

Sä katsot syvälle silmiin ja hymyilet, Sä katsot syvälle silmiin ja suutelet, Sä katsot silmiin... ja valehtelet.

Jokainen paskasti mennyt päivä näkyy ja tuntuu iholla. Päätin niin. Ei oikeestaan tarvinnu ees päättää kun se tuntuu tulevan ihan luonostaan. Miten kauan mulla on tervettä ihoa jäljellä, en tiiä. Kaks päivää menny ja molemmat päivät menny paskasti. Molemmat päivät näkyy.

Jotakin outoa kävi lauantaina. Ei käynyt mitään pahaa tai huomion arvoista, mutta sen jälkeen mieli on kulkenu varjona perässä. Kaikki on ihan hyvin.... Pää ei vaan kestä.

Näyttää et sun elämä on syvältä, ja se tuntuu niin fuckin hyvältä

Kaksi kuukautta harjottelua takana, viisi jäljellä. En tienny aikasemmin, että voin stressata töistä näin paljon. Yks viikko näin kolmena yönä putkeen unta töistä. Tein jokasessa unessa jotain niin pahasti perseelleen, että heräsin siihen. Viikonloppusin saatan herätä aamulla säikähdykseen, että oon myöhässä tai että pitää lähtee ihan kohta töihin. Ens yönä en varmaan saa edes unta kun muistin tänään, että oon varannu yhden ajan ihan väärin. Asian voi korjata vasta huomenna, mutta se ei tule muuttamaan tilannetta. Varaukset on silti miten sattuu. Virheiden tekeminen ärsyttää.

Mitäs sitten... Näin Äijää. Vanha suola janottaa omalla tavallaan. En tiiä mitä ajatella. Tunnen itteni vitun tyhmäks. Mulla on silti omat mielipiteet siitä ihmisestä. Ei oo mitään anteeks annettavaa, mutta koskaan en unohda sitä nöyryytyksen tunnetta minkä se aikanaan järjesti. Luottamuksesta saa puhua loputtomiin, mutta ne teot jotka painaa. Meidän kaikkien pitäs se ymmärtää.

Onneks mulla on täällä ihan ok kavereita. Opin koko ajan lisää siitä mitä se on kun on sellasia kavereita joille voi kertoa asioita. Ja opin jälleen, että kaikille ei kannata kertoo tai ne jutut löytää edestään jonkun toisen huulilta. On aina ollu tärkeetä, ettei mikään mun sanoma juttu leviä, mutta toisille suun kiinni pitäminen tuntuu olevan vaikeeta.

Vikat nopeet tässä sekavuudessa. Oon painon kanssa aika korkeella taas. Jos lopettasin taas sen pullan mussuttamisen nii ei tartteis sorsalta näyttää. Kohti viime kesän kuntoa ja sen yli!

Ihmiset, jotka uskovat fysiikkaan tietävät, että menneisyyden, nykyisyyden ja tulevaisuuden ero, on vain itsepäisesti pysyvä illuusio.

Soitan musiikkia puhelimelta, joka on kytketty kajareihin. Puhelin on lattialla penkin vieressä, mutta en jaksa nostaa sitä ja vaihtaa biisiä. Kiitos 2017 ja tekniikka, voin vaihtaa biisiä tietokoneelta käsin. Ei tartte kurottaa. Ehkä tää kertoo jotain mun laiskuudesta nykyään. Kämppä näyttää räjähtäneeltä. Keskellä olohuonetta on pari päivää lojunut iso pahvilaatikko, jossa tuli uudet keittiöpenkit. Ehkä saan raivattua tuon pois ennenkuin pöytä tulee. Kai täällä saa näyttää vielä rähjäseltä jos oon vasta kaks viikkoa sitten muuttanut?

Niin tosiaan. Muutin! Muutin takas itään. Opiskelu jatkuu nyt täällä seuraavat kahdeksan kuukautta. Harjoittelua koko aika, huhhuh. Oli helpotus päästä pois opiskelukaupungista. Ahdisti, ahdisti, ahdisti. Enemmän kuin pitkiin aikoihin. Ennen joulua alko vähän helpottamaan, mutta sitten tulikin taas takapakkia. Koko viime syksyn ajatteleminen ahdistaa edelleen niin paljon, että yritän vaan pyyhkiä koko sen ajan pois mielestä. Parempi oikeestaan yrittää pyyhkiä viimeset kolme vuotta. Kaikki sinne asti kun juhlittiin ylppäreitä. En kyllä haluu muistella aikaa ennen sitäkään. Tuntuu että jokaiseen aikakauteen liittyy jotain patoutuneita tunteita, jotka on parempi unohtaa kun miettiä.

Opin viime syksynä oksentamaan. Vihdoin. En oksentanut hirveän montaa kertaa, mutta kaikenlaista helppoa. Ensimmäisenä oksensin jäätelöä. Se tunne kun saat paskaa ensimmäistä kertaa kurkusta ulos on todella mielenkiintoinen. Tunsin riemua siitä että onnistuin, mutta samalla se vaan pahensi oloa. En voi tehdä niin. Idässä en ole sitä enää tehnyt. Sen sijaan leikin veitsillä. Oon alkanu ymmärtää miksi teen niin. Ymmärrys tekee siitä lähes sallittavaa toimintaa. Viillän, koska fyysinen kipu on helpompi käsitellä kuin henkinen. Ja jos minkä tahansa saa muutettua fyysiseks, teen sen. Tiedostan ettei jäljet oo kauniita, mutta koko ajan opin uutta. Ei enää toppirajan ulkopuolelle ja aina edellisten päälle. Viime viikko meni pitkälti urheillessa, mutta sillä en saa mitään ahdistusta pois. Itkin silti.

Ei, en halua kuolla, mutta toivoisin ettei enää tarvitsis herätä.