Ei. Miten voi pientä ihmistä ahdistaa näin paljon. Heitän kohta naamakirjan roskiin, eristäydyn sivistyksestä ja mut voi jatkossa nähdä ihmisten ilmoilla vaan sunnuntaiaamuisin kirkossa, jos sielläkään... Kaipaan jännitystä elämään, mutta se ei tarkota sitä että joku vajaat kymmenen vuotta vanhempi mies laittaa naamakirjassa viestiä. Ei mitään vihjailevaa, mutta ihan tollanen tavallinen kuulumisten kyselykin on ihan liian ahdistavaa ihmiseltä jota ei oikeesti edes tunne. En uskalla poistaa sitä kavereista kun sanomista vaan tulee. En myöskään oo toivonu, että joku helvetin limanen nelikymppinen (tai vanhempi) kusipäämies aina kassalla pyytää kahville ja puhuu tyyliin: "Pelattaiskos me lottoa" ja kuulemma aina kyselee minua kassalla jos en oo töissä. Oon viekas nainen ja käytän sen tyhmyyttä välillä hyväksi. Vaikutan innostuneelta ja myyn sille enemmän lottoa kun se ikinä ostais ja muitakin pelejä aina pakotan sen ostamaan. Hymyilen vaan. Voi vitun vittu alkaa päätä pakottamaan. Miks hemmetissä joku tuollanen vanha, limanen ällötys innostuu. Jos se johtuu tuosta palmikosta joka mulla usein roikkuu toisella puolella päätä, niin nyljen itteni jokaisesta karvasta tai skalpeeraan tän kallon vaikka omin käsin. Onneks pääsiäisenä on monta punaista päivää eli ei ainakaan töitä!
Tein sen. Tilasin netistä uuden autoradion ja kohta muuten Pioneeri laulaa, se on aika varmasti haettavissa jo tänään. Uusi pienen pieni muistitikku on ladattu musiikilla, ei oo ku antaa paukkua vaan. Hehe, oon innoissani ja se vähän nolottaa. Oon ku joku pieni viistoista kesänen mopopoika näin keväisin. Tekis mieli vaan ajella tuolla meitsin onnettomalla ruoskalla (autolla) ja ihan vaan amistella auringossa. Selvis muuten sekin Facebook-tökkäilijän mysteeri. Se on joku noubadi, joka on kuulemma just niin ärsyttävä naamakirjan käyttäjä, että se tykkää ihan kaikesta mitä siellä tapahtuu ja läpällä kännissä kaikkee räpeltää. Eli ei ollu yllätys se oli vaan joku vahinkolaukaus. Sitten on vielä selvittämättä se kättä heilauttanut mersukuski. Muistikuvieni mukaan koitin selvittää, että mikä se auto on ollut ja tulin siihen tulokseen että se on joku ihan hiton kallis kosla, josta en ite ainakaan uskaltais edes haaveilla. Kuka porho nostaa tälläselle nenää kaivavalle reilun tonnin ruostekasalla ajavalle törttöpäälle kättä? Ihmejuttuja, ehkä se pysty jotenki samaistumaan...eiku...
Noni on taas jauhettu tarpeeks nuista jutuista. Eipä kyllä kiinnosta yhtään enmpää selittää myöskään mun nykyisistä vatsavaivoista, joita en saa millään talttumaan. En ymmärrä mistä ne johtuu, kun koko ajan saa liikkeitään varoa kun maha on niin herkkä. Jopa karkinsyönti on vähentynyt sen takia ja paino vähän matalammalla, ohhoh! Ei haittaa, kun kesä tulee ja haluan kovasti päästä 64 kiloon niinku viime kesänäkin. Hirvee laihtumisinto, mutta ruoka on tällä hetkellä ehkä kuitenki vielä vähän parempaa kuin laihtuminen, heh.
AAAAAAAAAAA. Nyt jännittään, en tiiä mitä tässä maailmassa tapahtuu. Eilen aamulla töihin mennessä juuri hidastustöyssyn kohdalla joku nevöhöörd mersukuski nostaa kättä, vaikka ei ole tapana niille kättä nostaa. Nostin takaisin ja vaikka kuinka oltiin hidastustöyssyllä niin en saanu selvää kuka sitä autoa ajo. En tiiä ketään mersukuskia. Unohdin koko asian tähän aamuun tullessa ja aattelin että joku vaan luullu toiseks. Äsken avatessani naamakirjan joku ihan ihmeäijä oli tökänny minua ja hyi mekein tunsin sen tökkäyksen. Tiiän tuon tyypin töistä tai siis tarkoitan että hän käy siellä toisinaan ostoksilla ja oon joskus tyypin profiiliinkin eksynyt, mutta tuskin oon löytäny sieltä tökkäysnappia ja koskaan tökänny vahingossa, että mitäs helvettiä siellä tökkäilet saatana? Sosiaalinen media on niin umpivammanen paikka, koskaan ei tiedä mitä ihminen oikeesti tarkottaa. Tökkäskö se vahingossa (epäilen, koska tökkäysnappia on nykyään niin vaikee löytää) ja mitä hittoa tuo tökkääminen tarkottaa? Pitääkö minun nyt tökätä tuntematonta takasin? Toisaalta jos joku tuntematon vetäis kaupungilla turpaan, niin minä ainakin hakkaisin sen paskiaisen, eli onko tässä nyt kyseessä sama asia?
Oikeesti tää on ihan liikaa sen yhen hemmon kaveripyynnönkin jälkeen. Tuntemattomat ihmiset yrittää ottaa yhteyttä sosiaalisesti aivokuolleeseen roskakasaan. Mitä tässä nyt pitäis tehdä. Hirvee turhuuskriisi, vaikka afrikassa on pahemmin. Huoooooooh. Viimeaikoina vissiin vähän liikaa esiintyny sosiaalinen-sana täällä. Kuvottava sana.
Kauheen vaikee mitään kirjottaa kun mitään ei tapahdu. Voin tässä kaikille kehuskella taas sosiaalista elämääni, joka ei oikein millään ota tuulta purjeisiinsa. Oon ehkä epäsosiaalisempi kuin koskaan. Tutkin puhelimen lokia ja tulin siihen tulokseen, että sekin on ihan turha laite. Maaliskuussa en lähettänyt yhtään tekstiviestiä, vaikka minulle lähetettiin kolme viestiä. Yhden sain veljeltä, yhden kaverilta (mutten jaksanut vastata, koska se olis ollu ihan turhaa) ja yhden sähköyhtiöltä. Puheluja sain neljä. Yksi siltä samalta kaverilta, jolta sain viestin (mutten vastannut tähän puheluun, koska olin töissä. Ja tämän jälkeen sain sen tekstiviestin), yhdet molemmilta veljiltä ja iskältä. Soitin kolme puhelua! Sitten tajusin, että yhteen niistä ei vastattu, joten soitinkin vaan kaksi puhelua; iskälle ja veljelle. Olen ollut soittoaktiivinen kahden puhelun verran maaliskuussa. Tässä kuussa saldot on vielä pyöreet nolla, mutta en tiedä voiko maaliskuusta edes huonontaa tulosta?
Myönnän, olen ihan helvetin yksinäinen tällä hetkellä. Ainoat sosiaaliset kanssakäymiset on kassalla töissä mummojen kanssa papattaen vanhuuden vaivoista ja säästä: "Oooah, yöllä oli hurjat kymmenen astetta pakkasta!! OMG" ja sitten lauon omanikäisilleni ihmisille ihan sekopäisiä mukahauskoja vitsejä. Nuhanenää en oo saanu nauramaan, mutta eilen se vähän hymyili (näytti niin vittuuntuneelta, että sen oli pakko olla jo hymy!) Se ei oo hirveesti käyny sen jälkeen kun repesin sille käytännössä päin naamaa (haloo se kävi viis kertaa kuuden tunnin aikana!), mutta enpä oo kyllä ollu iltavuorossakaan hirveesti ja se käy yleensä sillon. Tänään se kävi päivällä häviämässä pelikoneella, mikä oli suorastaan historiallista. Siis se päivällä käynti, ei häviäminen...
Vaikka oon yksinäinen, niin oon silti kaikessa masentuneisuudessani hyvin hyvin iloinen tästä yksinäisyydestä. Ei tarvii olla koko ajan lupautumassa johonkin toimintaan, ei tarvii vittuuntua ihmisistä jotka ei tajua lähteä kyläilemästä ennen kuin pää hajoaa. En kestä ihmisiä pitkiä aikoja kerrallaan ja hermostun helposti. Itseasiassa en jaksa olla hirveen ilonen muutenkaan, kun töissä pitää olla niin positiivinen ja ilonen kassalla. Kulutan töissä kaiken sosiaalisuuteni loppuun ja loppupäivän mökötän omissa maailmoissani. Mulla on menossa vähän vajavainen Amppari-dieetti, syön joka päivä amppareita ja pysyn erossa muusta hötöstä. Tää tuntuu toimivan ihan hyvin, vaikka tänään söin kyllä suklaatakin ja posket poksahti paksuks aika pikaseen.
En jaksa olla sosiaalisesti aktiivinen (vai aktiivisesti sosiaalinen), niin että ottaisin ite yhteyttä ihmisiin. Jotenka oma vika, oon kaiketi tän ennenkin tänne kirjottanu. Mulle kävis semmonen tyyli, että olis aina joka kylässä semmonen hengailupaikka, jonne tyypit kokoontuis koulujen ja töiden jälkeen hengailemaan. Ei sovita mitään aikoja vaan jos siellä on joku niin sitten on ja jos ei niin ei. Tai miks tässä maailmassa on aina niin kiire tai suunniteltu kaikki, ettei voi löytää tuttuja vaikka yhtäkkiä kaupungilla ja jäädä vaan niiden kanssa tekemään jotain... mitä vaan. Voi luoja oon nolo yksinäinen nyyhkyttävä läskipallero, kohta keksin varmaan jonkun koulukiusaamistarinan, se kun tuntuu olevan niin muotia, ja sitten kaikki säälii minua. Tuli tuosta nolosta mieleen, että tänään tullessani koloon meni noin kymmenen minuuttia kun mun ovisummeri soi ja olin ihan yhtä kysymysmerkkiä, että kuka siellä muka voi olla. En keksiny ketään muuta kuin isoveljeni ja aattelin, että se on varmaan nähny kun tulin ja tulee nyt jotain vittuilemaan yms. Vastasin tuohon ovipuhelimeen, niinkin tuttavallisesti kuin huutamalla: "WHOOOT?" Seuraavaks kuulen kun joku naisääni alkaa puhumaan Jeesuksesta ja kuinka hän olisi tulossa minulle sanaa levittämään. Kiva, nyt just ei oole aikaa. Kaupunkielämä, ah.
Lähimmässä Seppälässä on ollut sen remontin jälkeen vuodesta 2007 asti sama Saara 30 vee, oman elämänsä supermalli seinällä. Nimeltään välttämättä nyt Saara ole, mutta siellä se on seitsemän vuotta ollut kolmekymppisenä seinällä ja supermallina. Oman elämänsä supermalli, alko ärsyttämään koko sanarykelmä tässä yks päivä kun katoin sitä naista silmiin. Oon ihan varma, ettei minusta koskaan tule supermallia edes omaan elämään, mutta onneks maailmassa on niin paljon ihmisiä joista voi ottaa mallia. Esittelen nyt tässä ne "henkilöt" joita kovasti arvostan ja joiden ajattelutapaan pystyn samaistumaan tai vastaavasti näen heissä ja heidän käyttätymisessään jotain tavoittelemisen arvoista ja ehdottomasti arvostettavaa. Ihmiset, tässä tapauksessa nämä miehet saavat minut jatkamaan elämää etiäpäin.
Ekana tietysti Iskä. Hirveen, hirveen kliseistä. Oon ollu aina iskän tyttö, ei oikeestaan ollenkaan äiskän. Äiskä sai isoveljet. Oon toisaalta ollu ehkä vähän kermaperse, mutta arvostan nyt myös sitä mitä iskä on minut pakottanu tekemään ja opettelemaan. Iskä opetti ajamaan autoa ja nauro paskasta naurua kun 12-vuotiaana ajoin kaasu pohjassa päin pensasaitaa ja kädet täristen huusin apua luullen että se kone räjähtää. Sitten oon niin hirveen monta kesäaamua naama punasena kiukunnut kun oon joutunu lähtemään millon mihinkin hommaan ennen kukonlaulua, vaikka on kesäloma prkl. Vasta autonomistajana oon tajunnu kuinka tärkeä isukki on kaikkien vikojen tullessa esiin. Jos autosta kuuluu ronketta ja outoja ääniä, niin yleensä vika selviää pelkällä puhelinsoitolla koska puhelimen toisesta päästä löytyy hirvee tietopankki. Haluan joskus olla yhtä hyvä koneiden kanssa.
Listalta löytyy ruottalainen jeejee. Zlatan Ibrahimovic. Nimihirviö, jonka nimen oon opetellu kirjottamaan ihan vaan arvostuksen takia (nyt joku pieni pilkunnussija tarkistaa oikeinkirjotuksen ja ei morjens, se on kuitenki väärin). Kuinka moni jalkapalloilija voi joukkueen johdon hoputtaessa kentälle, sanoa että reenit alkaa sillon kun minä päätän. Ja päälle räkänen nauru. Ihminen, joka tietää olevansa hyvä jalkapalloilija ja tiedostaen sen pystyy käyttämään tilannetta hyödyksi. Joko tyyppi pystyy peittämään erinomaisesti kusipäisyytensä medialta tai sitten se on oikeesti ihan hyvä heppu. Kun haastatteluja kattoo, sieltä tulee usein pientä vittuilua, mutta kukaan ei kuitenkaan nosta metakkaa, hyvä.
jotkut muutkin tykkää...
Sitten mennään näihin mielikuvitusihmisiin. Ei saa unohtaa Mähöstä, Dna:n mainosmiestä. Tätä miestä ei tarvii esitellä. Kuunnelkaa häntä, tuohon ajattelutapaan ei voi kun vaan samaistua.
Tuli nyt samalla vähän DNAn mainosta. Ihan sama. Mitä vaan tuon miehen takia :D
Viimeisinä ja parhaimpina mun ehdottomasti lemppariartistit. Sakari "Saku" Österlmalm ja Pertti "Speedy" Keinonen. Jos olisin itse artisti, niin olisin niin samanlainen kun nuo tyypit. Hevihiukset jäis aina oven väliin ja jokaiseen kynnykseen kompastuisin. Arvostan.
Välillä oikein hämmästyn sosiaalisuuttani ja huikeita sosiaalisia taitojani. Hämmästyn kyllä toisinaan muidenkin aivoituksia. Yks kaupan vakkariasiakkaista, joka on jokusen vuoden minua vanhempi mies, kysyy kassalla olenko naamakirjassa? No tattis olen. Siihen hän sanoo, että pyydäppäs minut kaveriksi. Olen niinkin tahdikas ihminen, että paukautan: "Miks ihmeessä?" No toisaalta en kyllä nähnytkään koko asiaan yhtään mitään syytä, mutta kerta äijän (jonka nimeä en siinä vaiheessa edes tiennyt) mielestä "ihan muuten vaan" on tarpeeks hyvä syy niin sama se. Oli muuten kassejaan pakkaavan mummonkin mielestä täysin pätevä syy. Tilanne eteni siihen, että kun häntä piti naamakirjasta etsiä vain etunimen perusteella niin sain muuten perskele aika kauan etsiä (vaikka oonki hyvä fb-kyylä) ja sitten lopulta päätin etten pyydä, koska tyyppi vaikuttaa aina aamuisin niin krapulaiselta etten voinut tietää onko äijä ollut laskuhumalassa ihan tosissaan. Sieltä se kaveripyyntö tuli ja nyt juon kokista, koska tilanne hämmentää. Löysin aika paljon muitakin paikallisia joiden en todella tienny olevan jotenkin niin lähellä naamakirjassa... ja otan vähän lisää kokista. En tiedä kauhistuttaako vai hävettääkö enemmän.
Muutoin elämä on kyllä tylsää. Enää viisi kuukautta töitä, toivottavasti. Meinaa pää hajota toisinaan töizzä. Pakko päästä sinne kouluun. Ainii hei, minä superjumppatiukkapakarapikajuoksija kävin kuulkaas lenkillä. Vetäsin 10 kilsaa tuosta noin vaan, en muista enää millon juoksulenkkeilin viimeks. Olin aika yllättynyt, että jaksoin koko matkan. Eipä tullu turhaan rakkuloita jalkoihin ja reidet kipeiks. Pitäs kuulemma vähän enemmän juoksennella. Se nyt ei kyllä ollu mitenkään erityisen hohdokas kohokohta tämän hetkisessä elämässä, mutta tulipahan kerrottua. Oon ihastunu Salkkareiden Aki pahapoika Nikkiseen ja katon juutuupista kohtauksia joista ei edes muistikuvaa enää. Olotila on kuitenki sellanen, että tekis mieli hakata päätä seinään pitkään ja hartaasti. Olispa etes jotain järkeviä kavereita, jotka olis tarpeeks etäisiä, mutta tarpeeks hengailtavia. Pitääköhän yrittää soluttautua niihin kylä amiksiin? Olis pitäny opetella jotain rötöksiä tekemään sillon yläastehikkenä, niin olis vähän koviksen mainetta. Mistä on pahat tytöt tehty?
Kävin eilen Hesessä. En edes muista millon viimeks olisin syönyt hesemättöä, hampurilaista ja ranskalaisia. En tiedä kumpi olisi läskimpää; se että ottaa ruoan mukaan ja syö kotona, mutta käy monesta eri hesestä ostamassa ruokaa kun ei yhdestä kehtaa, vaiko se että syö paikan päällä monessa eri hesessä saman päivän aikana. Otin yhden aterian mukaan. Hampurilaisessa oli liian vähän majoneesia ja ketsuppia. Ranskalaiset oli lötköjä ja pussiketsuppia oli vaikea kalastaa siitä pussista rasvaisilla sormilla. Miten paljon voikaan nähdä tuttuja kävelymatkalla ostoskeskuksen hesestä omalle autolle se hesekassi kädessä? Näin varmasti enemmän tuttuja kuin koko elämäni aikana. Sillä matkalla ajattelin taas lopettaa mättöruon syönnin ja join 1,5 litraa kokista saadakseni jääkaapin tyhjäksi. Tänään oon juonu maitoa. Vielä en oo saanu sitä itse ruokaa pois, mutta koska kovat suunnitelmat niin huomenna en osta kakkaa ruoaksi. Jääkaapissa on avaamaton kuukauden vanha kermaviili, vieläköhän sen voi syödä?
uuh.. mäkkipäkki
On muitakin suunnitelmia. Nyt pitää alkaa säästämään rahaa. Oikein Halpa Huhtikuu tiedossa. Tulin palauttaneeksi ne tuet sillon aikasemmin ja nyt se aukko tuntuu ihan hirveeltä, vaikkei nyt todellisuudessa mikään maata järisyttävä summa ollu palauttaa vähän tukia. En joudu kääntämään alushousuja toisin päin huomenna kun ei oo vara pestä pyykkiä! Silti haluan paikata sen aukon tilillä ja ens kuussa pitää elää mahdollisimman vähällä. Saa karkit ja munkit nyt jäädä. Oonkin sitten viime päivinä törsänny vähän enemmän, että selviin ens kuun kun "en saa ostaa mitään apua". No ei vaineskaan. Yritän vaan tehdä tästä eteenpäin vähän järkevämpiä valintoja, enkä ostaa turhaa roinaa. Yks päivä halusin Adidaksen Superstarit ihan vaan sen takia, että yks "muotibloggaaja" haukku ne suohon ysärishaibana ja sen takia päätin tarvitsevani uudet kengät. En kuitenkaan onneks ostanu. Mulla on yhdet uudet popot vielä laatikossa odottamassa pian kärjestä irvistävien lenkkareiden pois jäämistä.
Ps. Toinen kotikokki-kysymys. Kannattaako broileri pakastaa raakana, vai kannattaako se eka paistaa ja pakastaa valmiina? Onko väliä? Mulla on tuolla 1,3 kg broilerin suikaleita. Älä kysy miks :D
