Minä sut ongelmana näkisin, tuoksus on kloroformi ja lempiasentos on väkisin

Ongelman nimi on miehet ja toisen ongelman nimi on minun suhtautuminen miehiin. Muistan joskus yläasteajoilta, että oli vaikea hengata ja heittää läppää poikien kanssa. Sillon tuntu, että ollaan aivan eri maailmasta eikä mun jutut ikinä auennu kenellekään. Sama jatku jonkin aikaa lukiossakin, mutta nyt kun tässä koulussa luokasta lähes kaikki on poikia niin luulen välillä itsekin olevani ÄIJÄ :D Kuulostan siltä kun mun seuraavaksi tuleva jymy-paljastus liittyis jotenkin mun seksuaaliseen suuntautumiseen. "Olen ammattikorkeakoulussa kasvattanut henkiset munat ja isken hoitsuja, olenko nyt mies vai lesbo?" Ei, en ole kumpaakaan ja sitäpaitsi tää teksti lähti jo tässä vaiheessa ihan lapasesta.

Tällä viikolla miehet avautu mulle kännissä opiskelijabileissä. Okei muutama luokkalainen siinä oli ja lauseet meni näin (en haluis kirjottaa näitä kun nää jotenki tuntuu oman itsetunnon pönkittämiseltä ja muutenki väärältä): "miks sun pitää olla noin söpö?" "oikeesti oot ihan helvetin hyvännäkönen" "senkin herkkuperse". Jotenki se ei tuntunu hyvältä, vaikka myönnän että kyllähän se nyt helvetti imartelee ja sen jälkeen kulkee koko illan nenä pystyssä ja tissit edellä (joo-o, myös meikän olematomilla tisseillä onnistuu). Mutta ei sen jälkeen kun ne on puhunu ketä kaikkia ne on kerenny tässä syksyn aikana panna. Joka tapauksessa, voin nyt sanoa että kysyntää saattais olla. Myönnän että lähdin kyseessä olleista partyistä yhden luokkalaisen pojan ja hänen (minulle tuntemattoman) pojusen kanssa pois, jonka jälkeen juteltiin aika kauan mäkkärissä kaikkea maan ja taivaan väliltä. Mäkkäri klo. 4.30 on aika hiton hyvä aika avautua! Myöhemmin tää tuntematon poika, nimeltänsä Nörtti (nimi ei sitten kerro kaikkea!) on jutellu mulle aika paljon naamaraamatussa ja ihan kivaahan se on, kunnes tulee meitsin kaikkein eniten kammoama kysymys: "Lähetkö joskus leffaan yms?" Kokikset nenään, yskänkohtaus, nenän kirvely, tirskautus yskän takia silmät auki, silmien lentäminen kuopista koneen näyttöön, silmäaineen valuminen koneen sisälle, veren roiskuminen, koneen tilttaaminen, bluescreen, veren hukka, avuttomuus, tuskainen tajuttomuuteen vaipuminen, elintoimintojen hidastuminen, helppo kuoleminen. Kiteytettynä kahteen sanaan: "Ei helvetti".

Kusin tän homman jo Oravankin kanssa. Oon ylireagoija. Se, että pyytää leffaan/kahville ei automaattisesti tarkoita mitään, mutta minua pelottaa että se tarkoittaa. Ja ajatus ahdistaa. Omista tunteistani en yleensä ota mitään selvää, on vaikea heittäytyä. Sitä paitsi pelkään sitoutumista ja myöskin toiselle mielipahan tuottamista. Helpointa olis sanoa ei jo heti alussa, mutta arvatkaapa kuka ei osaa? Jätän aina ajatuksen roikkumaan, koska en ota itsestäni mitään selvää. Kuvittelen olevani itsenäinen (itsepäinen), omat tavoitteensa ja rajansa tunteva nainen, oikea sosiaalisen elämän uraohjus. Todellisuudessa oon keittiön tiskirätti, joka muovautuu aina siihen paikkaan mihin se heitetään... ja kuivahtaa siihen. Pelkään, että jämähdän siihen, annan asioiden edetä "omalla painollaan" ja huomaan viettäneeni monta hetkeä väärien ihmisten kanssa. Sitten harmittelen kaikkia ohi menneitä tilaisuuksia  joita olis voinu syntyä jonkun muun kanssa. Yök, oon inhottava.

Moikka teinilehden terveyspalstan kirjoittaja! Oon 175 cm/68kg. Onx ok? Ahmin ihan vitusti, mutta kerroin sen kun se ei liity mun kysymykseen mitenkään. Haluisin kiinteemmän vatsan, miten saa sixpäkin? Eikai tarvii käydä nostaa painoi, ku salil käyminen on niin noloo ja en haluis niiku olla sellanen hirveen lihaksikas kaappi. Mites noi menkat ku mullon päivän myöhässä, et oonx raskaana? Mutsi oikeesti vetää kilarit jos oon, apua. Voiks pussailusta ees tulla raskaaks? Ainii ja hei oon ihan vitun sekasin ja sen lisäks tunnevammanen, mikähän siihen vois auttaa? Kiitti vastauksist.

-V4NH4P11K4.

Minä rakastan kaikkia viilata linssiin ja sahata omaa oksaa

Älä osta mitään-viikko menossa. Tavoitteena olla ostamatta mitään. Ensimmäisen päivä ohi ja hyvin menee! Vanhemmat täytti mun jääkaapin viikonloppuna siihen malliin, että selviin ihan hyvin tämän viikon. Ei varmaankaan tarvii selvitä kun vaan torstaihin, lähden käymään kotona. Yritän vähän rahaa säästää, syödä jääkaapin tyhjäks ettei mene mikään vanhaksi ja vähentää henkkujen ostamista. Nyt ei oo mitään huonoa ruokaa tarjolla ja jo ekan päivän jälkeen tuntuu kevyemmältä olo. Väsyttää vaan niin pirusti ja tuntuu yksinäiseltä. Tarviin jonkun joka ohjailee mun toimintaa, tulee aina sanomaan millon pitää pestä hampaat ja millon lähteä kouluun. Se joku kertois mulle millon on aika tehdä läksyt, hakkais pesäpallomailalla päähän kun puhun liikaa ja hakkais raipalla kankkuun vauhtia. Äh, en saa tähän mitään kirjotettua. En saa nykyään mitään aikaseksi. Oon varmaan aivokuollut.

Tilanne on hallinnassa, ei mittään hättää

Huijasin. Ei todellakaan ole hallinnassa minulla nyt yhtään mikään. Kaikki on paskaa paitsi kusi, ja sekin venäjällä... Syön huonosti, se ahdistaa, jätän syömättä jonka jälkeen nälissäni vedän munkkeja ja karkkia kunnes alkaa turvottavamaan joka suuntaan ja ahdistun taas. Sain syömisen kuntoon viime viikolla kotikotona, mutta tänne palaaminen  toi kaikki samat ongelmat takaisin. Oonko syöny tällä viikolla oikeata ruokaa? Olen... kerran. Sekin oli kerran koululounas. Tunnen kuinka rasva hymyilee ja se minua kovin kuvottaa. Saisivat jo pidettyä paikalliset sen treenitaukonsa, että minä pääsisin pelaamaan jalista, enkä lihois näin paljon.

Sen sijaan syyslomalla kotikotona musta alko tuntumaan etten kuulu tällä hetkellä oikein millekään paikkakunnalle. Kotikaverit tuntu aika etäisiltä. Joo, ei olla pidetty sen kummempaa yhteyttä mitä nyt whatsappissa juteltu, mutta jotenki en päässy enää niin hyvin sisälle niiden toimintaan. Mukana menossa olin kyllä, mutta tuntu jotenki laimeelta. En tiiä mistä se johtu. Yleensä aina on ollut hirveen kivaa. Onko tää erilleen kasvamista vai oliko huono ilta muuten vai oliko se ilta ihan oikeesti aivan paska? Viikon jälkeen tulin takasin länteen ja olin täälläkin sen maanantain ihan hukassa. Kaikki tuntu vieraalta ja ahdistavalta, mutta sitten se tasoittui ja nyt on vasta torstai ja mulla on taas sellanen olo, että tänne minä kuulun.

Tällä paikalla on mulle myös huonoja vaikutuksia. Oon alkanu miettimään paljon asioita, mikä on johtanut mutinapohtimiseen ja mietin jotain ihan hiton turhia juttuja. En tarkota mitään, että mietin mitä toiset ajattelee ja muuta shaibaa. Ei, vaan oon alkanu miettiä jotain muovipussien valmistamista, sen sisältämiä ainesosamääriä ja kuinkakohan paljon muovipusseja valmistetaan päivässä ja muuta vastaavaa. Jou! Sitten yksikseni laskeskelen ja mietiskelen asioita ääneen ja muut pitää mua ihan kajahtaneena. Mielenterveyteni järkkyy, tahdon kotiin.

Kaikkien läskien unelmaaah

Vedin kyllä taas överipohjat tänään (torstaina). Kaksi Hesen kerrosateriaa päivässä, vittujee! Kauppojen irtokarkkihyllyt ei nykyisin jaksa enää houkutella niin paljoa. Ne karkit on niin nähty, uutuuksia ei tule tarpeeksi kovaan tahtiin ja sitten kun tulee, niin ne ei maistu karkeilta. Ne maistuu samalta kuin ne edellisetkin, jotka on alkaneet maistua lisäaineilta ja oudosti teollisilta. Sipsit ei oikein maistu. Luulin jossain vaiheessa, että kun karkit ja sipsit ei enää maistu niin ei ole enää mitään ahmimisen arvoista. Luulin väärin. Kyllä hamburilaiset on niin nannaa nyt. Se majoneesi pehmeen sämpylän välissä, se ketsuppi siinä keltasen suolatikun päässä. Oikein tunnen kun mun jokainen rasvasolu herkistyy kehossa pelkästä ajatuksesta. Ahnam. Ja sitä läskin määrää. Hellurei sentään jos tää jatkuu tämmösenä niin oon jouluun mennessä paremmassa kunnossa kun kinkkusiat. Ens viikolla mulla on onneks "itsenäisen opiskelun viikko" eli LOMA ja suuntaan auton keulan huomenna kotia kohti. Siellä mamma laittaa mulle pöperöä pöytään ja saan oikeeta ruokaa, enkä mitään laboratoriossa työstettyä koeputkipihvejä. Sitten onkin taas opeteltavaa kun tulee viikon päästä takaisin omilleen ja koittaa pitää näppinsä erossa huonoilta teiltä. On se omillaan asuminen niin ihanaa, ottakaa nuoret jannut oppia. Mulla on kuitenkin takana jo vuosi yksin asumista ja tähän asti oon onnistunu elättämään itteni käytännössä pelkästään eineksillä. Mikropitsaa, kolmioleipää ja semmosta pientä namiskukkelia.

Se siitä syömisestä. Paino nousee taivaisiin ihan niiku viime syksynäkin ja sitten sitä vellotaan paskassa jälleen. Noni seuraava juttu. Saatiin tänään opiskelijahaalarit ja onnistuin tappamaan mun peukun ommellassa yhtä ensimmäistä kärpäsen kokosta haalarimerkkiä. Ihan laittoman raastavaa hommaa. Ommella nyt sormet verille kun ei neula mene millään noin paksusta tsydeemistä läpi, mutta muuten nää vermeet on ihan hauskat. Tunnen olevani opiskelija. Toiset lähti heti ulkoiluttamaan niitä yöhön, mutta tällä kertaa piti jäädä himmailemaan kämpille, että pääsee sitten huomenna ajelemaan ilman sen kummosempia oloja.

Eipä tässä taas muuta oo. Pitää alkaa tiskaamaan ja laittamaan kämppää lähtökuntoon, ettei sitten viikon päästä takasin tullessa tarvii ekana alkaa siivoamaan. On se kyllä kumma miten sotkuinen ihminen minäkin osaan olla. Viime lauantaina siivosin ihan viimesen päälle ja kiilti jokainen nurkka niin että ihan häikäs. Sitten tiistai-iltana havahduin siihen, ettei keittiön pöydälle mahdu enää mitään ja lattialla on hirveesti koulupapereita ihan sekasin. Sama kun ei olis siivonnu ollenkaan.

Vierivä kivi ei kuulemma sammaloidu

Elämä on muuttunut. Elämä on heittänyt oikean kärrynpyörän tässä kuukauden aikana ja se kärrynpyörä on jännittävä, se pyörii edelleen etsien oikeata kulmaa pysähtyä maahan. Jäädä makaamaan, löytää hyvä asento. Nyt se ei pysähdy. On tapahtunut niin paljon kaikkea jännittävää. Alan tutustua koko ajan paremmin mun koulukavereihin ja muihin ihmisiin täällä. Olis niin monta tapahtunutta asiaa, joista tekisi mieli kertoa. On totuus, että jos lähtee jonnekin niin aina tapahtuu jotain. Jos olisin kieltäytynyt kaikista näistä illanvietoista missä oon ollu mukana, niin uskoisin olevani paljon onnettomampi täällä, paljon yksinäisempi. Tosin kyllähän tämäkin elämäntapa alkaa varmaan pian näkyä. Tällä viikolla olin torstaina opiskelijabileissä, perjantaina istuin pubissa ja eilen meillä oli pienellä porukalla rankka "opiskeluilta". Noh, ensi viikko sitten taas rauhallisesti opiskeluihin keskittyen. Enkä todellakaan vaihtais noita tapahtumia mistään hinnasta. On juteltu täysin tuntemattomille ihmisille, on poliisi käyny meidän kanssa etkoilemassa, on jorattu niin villinä että juttu jäänyt elämään vittuiluna, hämmennetty paikallisia hodarikiskan karvakäsiä, väännetty murteella ja aiheutettu yleistä pahennusta. Kaikkein oudointa tässä on ollu se, että mun seuran koostumus on kääntynyt ihan ylösalaisin. Jos kotipaikkakunnalla kaveriseura oli käytännössä pelkkiä tyttöjä, niin täällä vedän luokkani poikien mukana. Poikien saunaillassa pelaamassa änäriä... Kaduilla ei tarvii pelätä kun mulla on omat ritarit mukana. Torstaina tajusin vasta baarin ovella, että minä olen menossa sisälle viiden kollin kanssa. Eilen illalla taas oli suloinen tilanne kun pojat otti mut tiukasti kainaloon ja vakuuttelivat ihan innoissaan pitävänsä musta hyvää huolta jollekin viiskymppiselle miehelle syrjäisen kapakan ovella. Samalla yrittivät juottaa mut pahemman luokan känniin ja heiluttelivat Jallu-pulloa mun nenän eessä :D Ne on ihan hyviä tyyppejä ja kyllä ne musta huolta pitää. Tulevaisuus näyttää mitä vielä tulee tapahtumaan.

Läski avuton nainen

Ostin kämppääni tv-tason, jonka kävin noutamassa huonekalukaupasta eilen. Varastomies viskas sen mulle auton takakonttiin kyytiin vähän vaikean oloisesti. Ajelin asunnolle ja pyöräytin paketin ulos takakontista, jonka jälkeen alko ongelmat. Se pöytä oli ihan saatanan painava. Sain raahattua sitä viisi metriä, kunnes ote lipes ja laatikko kapsahti nurmikollle. Siitä se ei enää noussu vaikka kirosin, potkin ja huusin. Pihalle sattu kaartamaan joku "huoltomies", joka sitten naureskeli mulle, että ei näytä tulevan tosta sun hommasta mitään ja kysy tarviinko apua. Haha, siinä sitten kannettiin meikäläisen pöytä pikkupikkupaketissa kolmanteen kerrokseen. Tiedostan, että mun on toisinaan vaikea hyväksyä sitä, etten pysty johonkin asiaan yksin. Tunnen olevani heikko ja se raivostuttaa. Mutta jestas mulle tuli kuuma kantaessa sitä pakettia jopa sen nelikymppisen apupojan kanssa. Tuli ihan hirvittävän läski olo ja itseinho. Olis pitäny jaksaa. Sain just ja just kädetkin sen paketin ympärille. Enemmän lihasta niin homma olis varmasti toiminut yksinkin. Miks mua nolottaa :D

En tiedä mikä tän jutun pointti oli, mutta tosiasiassahan olin iskemässä niitä naapuritaloa korjaamassa olleita kuumia raksamiehiä. Näytin avutonta ja haurasta neitokaista, viskoin hiuksiakin olan yli niin kuin elokuvissa ja loin apua anovia katseita siihen suuntaan, mutta eivittusit! Ainut johon vetosi oli joku nelikymppinen elämäntapa-avulias huumorintajuton herrasukko.

Tuli vatsa tikkanen

Karkaa vielä mopo käsistä tän kirjottamisen kanssa kun piti tulla taas jotain sanomaan. Eilisten kommenttien innoittamana ahdoin pulleat varpaani nappiksiin ja päätin, että nyt minä käyn näyttämässä paikallisille mistä on idän plikka tehty. Alun kuumotus ja jännitys muuttui puolentoista tunnin jälkeen armottomaan vitutukseen. Tuli kotoinen olo, kun paikallisissa reeneissä sai kunnon vitutuksen pintaan. Jos nyt lähdetään vaikka siitä, että menin kentälle jossa harkat pidetään. Odottelin ensimmäistä valmentajan tapaista saapuvan ja iskin sitten heti juttusille. Helevetin omituinen tilanne. Se äijä ei ollut varsinainen valmentaja ja sen kyllä huomas. Kujilla se oli ja muiden odottelu oli lähinnä kiusallista kun ei oikein juttelu luonnistunut. Kun muita pelaajia alkoi saapua, niin tilanne helpottui ainakin siihen asti kunnes "the boss" saapui paikalle. Päävitunvalmentaja. Ajattelin, että käynpä esittelemässä itteni sille, että tajuaa kuka tässä ollaan. Se äijä vasta kujilla olikin, pitkät valot päällä koko ajan. "Kyllähän tänne saa tulla, ei tää mikää suljettu piilotapahtuma ole." No aha! Sitä ei edes kiinnostanu oonko koskaan koskenutkaan palloon.

Eipä ollu ne treenitkään yhtään sen kummallisemmat. Hapotti vaan niin pirusti, kun harjotukset mitä tehtiin oli vaan semmosta kunnon hapotusvitutusreeniä. Ei yhtään maalintekoa, vaan jatkuvaa reisillä pingottamista :D Vielä viikko sitten kuumottelin etten varmaan pärjää näiden kanssa, mutta turhaan pelkäsin. Muutaman kerran pyöräyttelin Zlatan-tyylillä kavereita kahville, enkä ikinä tee niin oman joukkueeni harjoituksissa. Torstaina uudestaan. Saa nähdä mitä tuleman pitää.