Ei nahkapuku purista pallia tää on taivaallista rallia

Jou, saatoin läpästä ensimmäisen tentin. En osannu kun vaan yhden tehtävän, mutta uskon saavani sen verran hajapisteitä muista neljästä tehtävästä, että vähintään ykkönen (=läpi) sieltä on pakko lohjeta. Huomenna aamulla onkin sitten paini fysiikan kanssa, enkä oo vielä alottanut kunnolla lukemaan. Vähän selasin jo noita muistiinpanoja, mutta alko vaan ärsyttää niin aattelin mennä taas tuurilla tuhertamaan siihen lappuun jotain olevinaan viisasta. Oon jättänyt tekemättä hirveen monta laskuharjotustakin. Niitä tekemällä olis saattanut hyötyä jotakin kun olis laskenut sellasia tehtäviä joita siihen tenttiin tulee. Mutta laiska on aina laiska... Kuuntelen tuota rallatusta, niin voin huomenna tentissä valaa uskoa itteeni :D

hiton ärsyttävä, mutta niin tarttuva ja symppis :DD

Söin tänään kaksi pakastepitsaa ja 300 g karkkia. En tajua miten vaikeata kaikesta ruosta on päästää irti. Aina kun kaivaudun koululta tänne koloon, alan kaivella tyhjiä kaappeja etsien jotain syömistä. En edes osaa oikein asettua aloilleni ennen kuin saan jotain pureskeltavaa. Eikä tässä mikään purkka auta. Oon addiktoitunu syömiseen vähän liikaa. Mietin kesän ja syksyn vaiheessa tuleeko tästä mun yksin asumisesta mitään, niin voin kyllä sanoa että onhan tää aikamoista hevettiä. Yhtäkkiä rahaa menee ihan tajuttomasti ja itsensä hallitseminen on paljon vaikeempaa. Tarkotan kaikilla elämän osa-alueilla. En jaksa pitää kämppää siistinä, ei kiinnosta paljon mikään, tuntuu yksinäiseltä, löjötän vaan koneella ja tiedän salkkareiden juonikuvioista enemmän kuin oikeasta elämästä. Käyn muuten viikonloppuna upottamassa Etelä-Suomen tuohon murovesialtaaseen. Lisää ruokaa mahalaukkuun ja kunnon virutus päälle. Minkäköhän tunnin dieetin alottasin taas sitten maanantaina. Mulla olis toki aina olemassa se "toinen vaihtoehto", jota mietin. Joko mätän itteni kuoliaaks tai sitten näännytän kuoliaaks. Nyt kun kukaan ei oo viikkoja vahtimassa. Luulis olevan sen näännyttämisenkin helppoa. Mulla alkaa onneks treenitkin taas ens viikon lopulla. Saan taas liikuntaa, wuhuu. Posket ainaki pullottaa sen verran turvonneena, ettei mua varmaan edes tunnisteta siellä enää... Joo, pitää kattoo muutama fysiikan kaava ja painaa sitten pää tyynyyn. Meni miten meni se huominen tentti, ihan sama.

En ollut amis

Mutta en kyllä tule olemaan sen puoleen mikää akateemikkokaan. Asenteeni yliopistossa tällä hetkellä on: Täältä äkkiä pois! Tietäs vaan enää että minne ihmeen kouluun sitä pyrkis. Suorastaan ärsyttää istua luennoilla, joilla ei tajua yhtään mitään ja koska ei tajua, ei enää jaksa kuunnella ja koska ei tajua eikä jaksa kuunnella lopulta nukahtaa. Jos ei nukahda niin kuolee tylsyyteen. Sen jälkeen kun en ole ymmärtänyt mitään, nukkunut ja kuollut tylsyyteen pitäisi tehdä aiheeseen liittyviä tehtäviä, joista en tajua mitään. Päätän yrittää ja luen luentomuistiinpanoja, mutten tajua siltikään mitään. Lopulta turhaudun, kiukuttelen ja heitän paperit lattialle; "Ihan sama, nyt katon salkkarit ja sitten meen nukkumaan". Ensi viikolla pari hassun hauskaa tenttiä tiedossa. Tavoitteena luonnollisesti päästä läpi. Oon luultavasti joukon musta lammas tuolla koulussa. Kaikki muut höpisee, että pitää mennä kirjastoon lukemaan ja lukea, lukea ja sitten vielä vähän panikoida lisää. Heille ei kuulemma riitä pelkästään läpi pääseminen, vaan he haluavat mahdollisimman hyvän arvosanan kurssista. Monella tavoitteena vaatimattomasti vitonen. Mulla on sopivasti kolmen päivän työputki just ennen tenttejä, joten hyvä syy jättää lukematta. Vaikka aikaa oliskin, niin jostain kumman syystä ei vois vähempää kiinnostaa. Uudet tuttavuudet arvostelee mun tyyliä "opiskella". Meinasin vetää yhtä tyyppiä turpaan kun istuin sen vieressä neljä tuntia putkeen. "Etkö oo tehny tehtäviä?" "Miks et oo tehny tehtäviä" "Minä tulin tänne sen takia, että tulevaisuudessa on ainakin hyvä työllisyystilanne. Siis mikä susta tulee jos ei kerta opettaja? Sullon aika vähän kursseja valittuna. Sun kannattaa varmaan harkita sitä kaupan kassaa tulevaisuuden ammatiks. Minne sä muka kuvittelet täältä pääseväs?" Voi vittu ihan sama minne kunhan pääsen tarpeeks kauas susta! Oikeesti jokasesta joukosta löytyy aina se kaikessa pätijä, joka tietää käydystä aiheesta jos valmiiks kaiken ja sitten löytyy se joka hölöttää, hölöttää, hölöttää, eikä ymmärrä mitään ja lopulta sitä tyyppiä ei vaan jaksa enää :D Kevään yhteishakua ootellessa...

Through the wind and the chill and the rain

Kaikkien aikojen suosikkibiisi: Bonnie Tylerin Holding Out For A Hero. Ei kaipaa selityksiä

Ja aiheeseen. Kuten jokainen huomaa, en todellakaan oo siinä kunnosa missä mun pitäis. Tällä hetkellä mun pitäis painaa 55 kg ja olla onnellinen jo vuosi sitten aloitetun projektin tuloksista. Kappas vaan tässä porskutetaan toinen käsi karkkipussissa samassa painossa kuin vuosi sitten. Jouluun on kahdeksan viikkoa jos vajaita ei lasketa ja haluaisin antaa itselleni joululahjan. Jos laihtuu puoli kiloa viikossa, pudottaa kahdeksassa viikossa neljä kiloa. Neljä kiloa alaspäin olis tähän tilanteeseen suhteutettuna aikamoista juhlaa. Mun joululahjani itselleni on siis vähintään neljän kilon pudotus ennen joulua. Mitä enemmän pudotan sen parempi. Pystyin keväällä ennen ylppäreitä pudottamaan yllättävän paljon kiloja, joten pystyn tekemään sen saman nytkin. Siitä voin jatkaa joulun jälkeen taas alemmas. Mun on kertakaikkisesti pakko tehdä tälle kunnolleni jotain. Pelkään fatoreksiaa. Toisinaan tunnen olevani normaalikokoinen, mutta kun vertaa koulussa reisiä vieressä istuvan reisiin, huomaan järkyttävän eron. Se ero on ollu kyllä aina. Viimeinkin mulla vois olla se kapeampi reisi. Ei aina tarttee olla se läskein tyttö. Sitäpaitsi mun leuan alunen on aika kaamea. Hirveesti tekemistä, mutta tulokset palkitsee.

Tuli vielä mieleen ainakin Jutan käyttämä sana itsehillintälihas. Vihaan tuota sanaa ja siitä on kirjoitettu milloin missäkin blogissa ihan innoissaan, mutta toisaalta se on varmaankin ihan totta. Aion ottaa siitä selvää. Kehitän "itsehillintälihastani" ja pääsen sokerista eroon. Pitää ottaa järki käteen kaupassa käydessä. Voisin muutenkin vähentää niissä käymistä ja keskittyä senkin aikaa vaikka koulujuttuihin, jotka on aika retuperällä. Ensi viikolla ekat tentit. Tällä menolla oon uusinnoissa, jou! Motivaatio hiton korkeella ja sitä rataa. Luennoilla mietin mihin hakisin kevään hauissa.

Katson sua kun kentälle sä meet ja oman maalin teet

Ostin tänään housut. Koko M (ässätkin olis menny!) ja olin ihan fiiliksissä miten "pienet" housut mulle mahtuu. Ne on sellaset oliivin vihreät aika tosi rennot housut, joihin rakastuin palavasti heti ensinäkemältä. Kävin sovittamassa niitä jo viikko sitten, mutta tänään kävin kattomassa, että jos niitä on vielä on niin ostan pois. Halvatkin olivat: 29.95 Sokokselta. Rupes mietityttämään, miten Sokos voi myydä jotain noin rentoa vaatetusta naisten osastolla, kun se tyyli siellä on jotenkin hillitympi ja toisinaan rouvahtava. Hintakin oli kauppaan nähden aika matala ja hintalapussa luki leggings. Mitä? Takasin rekille kattomaan mitä ne muut vaatteet siinä oli ja voi jäätävyys kun kaikkien muiden vaatteiden koot alkaa jostain 46... Big Girls♥-osasto. Great, ei sitten ihmekään. Ostin ne ja alan varmuudeksi käyttämään isojen tyttöjen vaatteita kun tätä menoa joudun vieräilemään siellä uudelleen jo puolen vuoden päästä. Tänään imasin hirveen annoksen tekemääni tomaattikeittoa (johon keitin lopulta makaronitkin ja söin kastikkeena), litran jäätelöä, 0,5 l limua, 0,3 l sokeritonta Batterya (hyi, se oli muuten vika kerta kun erehdyn energiajuomiin), kasan suklaapatukoita.

Kävelin taas tänään. Pimeä kaupunki on niin kaunis. Pimeys peittää kaikki rumat asiat ja minusta on ihanaa kun vastaantulijoiden kasvoja ei erota, saan kävellä ihan yksin pimeässä vaikka ympärillä oliskin paljon ihmisiä. Kävelin paikoissa joissa en oo ennen kävellen käynyt ja oli niin paljon ihmettelemistä ja kattomista. Kävelin junaradan vieressä sillan yli. Se oli niin mahtava paikka, ah. Olisin niin paljon toivonu, että joku juna olis kulkenu siitä samalla kun kävelin, mutta se tuli tietenkin vasta sitten kun olin jo kaukana sillalta ja jouduin kattelemaan junaa hirveen kaukaa. Junatkin on niin jänniä asioita. Miten ne on niin painavia ja jylhiä. Kunnioitettavan näkösiä jotenkin. Varsinkin tavarajunat, kun niiden veturit on sellasia isoja. Melkein toivon olevani juna tämän päivän jälkeen, voisin niin paljon hehkuttaa niiden komeutta. Seuraavassa elämässä sitten :D

Jos sanani syön niin mörökölli minut vieköön

♥

Aamulla vaakalla muistui mieleen muuan lausahdus joka saattoi ehkä mahdollisesti päästä livahtamaan suustani tuossa kesän aikoihin: "Ei enää ikinä mitään 69:llä alkavaa!" No upsis kun tänä aamuna paino tasan 69. Huhhuh en etes kuvitellu painavani näin paljon, mutta näimpä siinä nyt on taas käyny. Ja oon vieläpä viikonlopun aikana syöny tasasesti kunnon ruokaa, mutta yllättävän vähän verrattuna viime viikon jokapäiväisiin mättöihin. Suomennettuna oon alimmassa mahdollisessa painossa tällä hetkellä. Ei tässä auta kun alkaa vääntämään tomaattikeittoa viikon ruoaksi ja kiristellä hermoja. Olinko oikeesti joskus 64 painava? Tuntuu jotenki kaukaiselta ajatukselta. Sinne takasin ja vielä alemmas!

Näin taas unta. Tällä kertaa olin ihan viimesilläni raskaana ja sitten mun synnytys käynnisty. En halunnu synnyttää kun ei olis ollu just sillon aikaa. En sitten lopulta kerenny synnyttämäänkään kun heräsin.

Kiire kertoo tulevasta tehtävästä, joka tulee vaatimaan sinulta erittäin suurta tarkkuutta.

Synnytys. Synnytys unessa viittaa uuteen hankkeeseen, uusiin ideoihin tai perusteelliseen muutoksiin, joita on odotettavissa. Se on myös luovuuden merkki.

Hauskaa kirjottaa muistiin unia. Jospa vaikka kuukauden päästä muistan nää, niin voin kattoo tapahtuko jotain näihin viittaavaa :D

Tähtitaivas kattona, asvaltti mattona

Kävin eilen konsertissa... yksin. Tai siis "yksin". Olin siellä 3000 muun ihmisen kanssa, mutta paikalle vipelsin ihan itseni kanssa, tietäen ainoastaan että jossain siellä kaiken ihmismassan seassa on myös kavereita. En vaan halunnut tunkea kenenkään ennestään suunniteltuun porukkaan väen vängällä vaan mennä paikalle ja katsoa jos joku minut huolii seuraansa tai jos yleensäkään ketään sieltä löydän. Oon loppujen lopuks aika ylpee itestäni. Tuo tapahtuma kuvastaa erittäin hyvin sitä, että voin oikeesti tehdä mitä vaan eikä aina tarvii olla kaverilaumaa ympärillä. Jos joku miettii ettei voi mennä jonnekkin yksin, niin todellakin voi. Se on just sellasta haahuilua mistä toisaalta tykkään, mutta joka on toisaalta aika haasteellista. Vaatii itsensä viihdyttämistaitoa. Löysin lavan edestä pari sellasta puolituttua, joille oon ehkä kerran elämässäni puhunu ja jostain sain rohkeutta mennä juttelemaan. Menin, en välitä oliko se hyvä vain huono juttu niiden kannalta, koska meidän juttelo kesti sen verran vähän aikaa ettei ne varmaan siitä hirveesti häiriintyny. Sitten heti löysinkin jo tutumpia ihmisiä (tai ne oikeestaan löyti mut) ja niistä tyypeistä sainkin sitten seuraa loppu ajaksi.

Olin illalla vielä sitä mieltä etten haluu koko paikalle lähtee, koska pelkäsin olevani ihan seinäruusunen ja raukan näkönen pelokas tyttö siellä laitamilla. Toisaalta siinä vaiheessa kun bändi alko soittamaan oli ihan sama oliko vierellä ketään tuttuja, koska se musiikki vaan vei. Ensimmäistä kertaa olin myös yllättävän vapautunut liikkeissäni. Oon esim. tanssilattialla pelkkää kankea ja mietin mitä tyypit aattelee, etten osaa ollenkaan tanssia ja se heijastuu muuhunkin tollaseen toimintaan. Nyt pystyin sulkemaan kaikki tollaset vallitsevat ajatukset pois päästä ja pompin siellä kädet ilmassa vähät välittämättä mitä viereiset tyypit aattelee. Tosin muutaman kerran taputin eessä olevan tytön käkkärähiuksia käsien välissä ja potkin eessä olevaa tuntematonta poikaa perseelle polvellani, koska siellä oli nyt vaan vähän liian tiivis massa joka puolella.

Kaikki mitä näät voi olla harhaa tai yhtä hyvin unelmaa

Tämä tyttö on nyt äitykän ja isukin huomassa turvallisesti kotona. Saan ensimmäistä kertaa tällä viikolla oikeeta ruokaa ja saan kerätä vähän virtaa ensi viikon koitokselle. Nyt mietin valmiiksi mitä syön ensi viikolla, ei kiinnosta mennä ahdistuksissaan kaupaan ja lopulta ostaa kilotolkulla höttöjä. Maanantaina vien vaakan mukanani koloon ja voin alkaa seuraamaan taas kasvanutta painoa. Painan varmaankin saman verran kuin viime syksynä tähän aikaan ja siis myös saman verran kuin viime keväänä. Jännä näiden aikojen välillä on ollut ihmeellisiä hyppyjä melkein viisi kiloa alemmas ja sitten kaikki on yllättävästi seonnut ja taas sitä ollaan painavempana. Hassua olla viikonloppu kotona kun ei olekaan mitään menoa. Kesällä oli aina harrastuksia tai töitä joka viikonloppu ja nyt on kun ollaan treenitauolla ja töistäkin olivat antaneet vapaan viikolopun niin on ihan gummagumma olo.

Näin viime yönä untakin ja koska aamulla tuli luettua jutuja ennustajista päätin ottaa selvää olisko mun unissa jotain ennustettavaa. Unessa olin entisen yläasteen pihalla ja hätistelin muita oppilaita sisälle, koska mulla oli jonkin sortin ote niihin. Kaikki kuunteli ja totteli mua hyvässä hengessä, opettajia ne ei totellu. Oli paljon tuttuja, vanhoja luokkalaisia ja kavereita. Juttelin mun lapsuuden parhaan kaverin kanssa pihalla klo. 10 välitunnilla, ennen tunnille hätistelyä. Sitten ihmiset viimein meni sisälle, mulla oli liikuntatunti ja jäin pienen porukan kanssa ulos odottelemaan liikunnan opea. Seki oli tuttu yläasteen liikan ope :) Tuli yhtäkkiä hirvee ukkonen, eikä voitu kun odotella katoksessa. Se ukkonen iski roskakatokseen ja tuli lähti leviämään hirveää vauhtia kohti koulurakennusta. Soitin sille lapsuuden ystävälle koulun sisälle ja käskin sen äkkiä lähtemään. Koitin itsekin juosta, mutta en päässyt eteenpäin. Ihan kuin joku olis pitäny mua jumppakuminauhalla vyötäisiltä kiinni. En kerinnyt pois, vaan se tuli levis niin, että jäätiin vähän loukkuun. Sitten yllärillä heräsin.

Koulu. Jos näet nuoria koulussa, saavutat menestystä. Jos käyt itse koulua, saat menestyt kirjoittamisessa, jos opetat, haaveilet menestyksestä kirjailijana.

Opettaja. Jos itse opetat unessasi, saat menestystä kirjoittajana. Jos palaat unessa lapsuutesi kouluun, edessä on ongelmia.

Tuli on hyvä enne. Jos koti palaa, se merkitsee pysyvää onnea. Jos työpaikka (koulu on mun työ :D) palaa, bisnekset sujuvat erinomaisesti. Tuli ja liekit ovat positiivisessa mielessä hengen, rakkauden ja intohimon vertauskuva. Negatiivisesti ne kertovat kiukusta, turhautumista ja mielipahasta.

Ukkonen. Ukkosen kuuleminen unessa tarkoittaa voimakkaita tunteita – kuten kiukkua, vihaa – joiden täytyisi purkautua. Tämä purkaus voi olla puhdistava ja selkeyttävä kokemus, mutta se voi olla myös tuhoisa, varsinkin jos salama iskee unessa johonkin.

Juokseminen. Jos juokset joukossa, edessä on juhlat. Jos juokset yksin, asemasi paranee. Jos juokset pakoon, edessä on menetyksiä ja masennusta.

Tämän perusteella elämästä on tulossa oikein megahauskaa. Menestystä, ongelmia, kiukkua, vihaa, menetystä ja masennusta. Jippijei!

Mä putoan uniin kauneimpiin, hetkiin menneisiin

Oon hauska. Poistin jälleen kaikki vanhat tekstit. Ei sille erityisempää syytä löydy, ei vaan tuntunu enää hyvältä. Ei tunnu muutenkaan hyvältä, vaikka ne on poissa näkyvistä. Mietin koko blogin poistamista, mutta sitten taas puolen tunnin päästä teki mieli kirjoittaa. En enää tiedä mitä tekisin. Tarvitsisin varmaan kallonkutistajan apua tai ainakin tarvitsisin ihmisen jolle puhua. En kuitenkaan tiedä kelle tai mistä hakisin apua. YTHS:n terveyskyselyyn vastasin niin että vastaukseksi sain: "Sinulla näyttäisi asiat olevan oikein hyvin." Ei tarvita käyntiä, vaan senkun mennä posottelet eteenpäin vaan! Toivoisin, että joku huomais miltä kaikki tuntuu täällä pinnan alla, mutta ymmärrän varsin hyvin olevani mestari peittämään kaikki tunteeni. Ei kukaan oikeesti voi huomata sitä, ellen kerro tai näytä sitä muille. Vastaan terveyskyselyssä suhtautumiseni ruokaan olevan terve, joten ei kukaan ala epäilemään. Koulussa en käy syömässä vaan katoan pikimmiten vessaan/ulos siksi aikaa kun muut tekevät lähtöä, ettei tarvitse selitellä miksei käy syömässä. Jos kysytään sanon tekeväni sen myöhemmin, koska juuri nyt ei ole nälkä. Kotona valehtelen kirkkain silmin käyväni kouluruokailussa ja tekeväni itselleni ruokaa kolossa. Uskottavuuden säilymiseksi selitän tarvitsevani suurempia lautasia tai pienemmän kattilan voidakseni paremmin toteuttaa näitä riemukkaita ruokahetkiäni. Tiristin muistini just ihan äärimmilleen ja sain sen verran menneestä viikosta irti, etten oo tällä viikolla syöny yhtään kunnollista ateriaa. Maanantaina vielä yritin leikkiä terveellistä ostamalla porkkanoita ja kurkkua dipatakseni niitä kermaviilikastikkeeseen, mutta loppujen lopuksi en oo kertaakaan tehny ruokaa täällä ollessani. Oon sen sijaan syöny kahtena iltana puoli litraa jäätelöä, joka ilta karkkia ja tänään kruunasin illan limpparilla. Oon ollu loputtoman väsynyt ja joka aamu kärsinyt vatsakivuista. Karkki tai sipsit ei tuota ollenkaan mielihyvää. Ne ei anna enää sitä mitä odotan niiltä. Yksikään karkki ei oo maistunu hyvälle, mutta silti mulla on pakkomielle ostaa karkkia ja syödä kaikki loppuun vaikka ei maistu. Sen sijaan einekset on alkanu himottaa entistä enemmän. Kolmioleivät, majoneesimakaronisalaatit ja kaikki kylmänä nautittava valmismössö. Kaikesta tulee yhtä paha olo niin fyysisesti kuin henkisestikin. Kaiken kaikkiaan ehkä parempi purkaa kaikki tämmöset jutut tänne blogiin, kuin lähteä etsimään ihmistä jota kiinnostaa ja joka osais auttaa. En kaipaa edes vertaistukea vaan auttajaa.

Joskus viime kuun lopulla kirjoitin kuinka oon löytäny oman paikkani tässä maailmassa ja paskat. Se oli taas vissiin niitä yhden päivän hairahdusajatteluja. Oon tällä viikolla joka päivä kävelly jalkani kuolleiks kaupungin katuja ja miettiny, miettiny, miettiny. Mietin sitä kuinka tää kaupunki saa mun kiharat niskavillat tikkusuoriks, kuinka mun ehkä kuitenkin olis tarkotus vaihtaa maisemaa ja sitä puuttuuko mun elämästä jotain vai onko siinä jotain liikaa koska oon tämmönen. Yöhön valmistautuva kaupunki on kaunis. On pimeää, mutta silti hirveesti valoja päällä. Vastaantulijoita ei tunnista, kasvoja ei erota, autoilijat on kaikki tuntemattomia. Muistin taas miks rakastan talvea ja sen mukana tulevaa pimeää. Oon kierrelly siltojen alla ja ihan uusia reittejä ja eksyny paikoille jotka on ihanan murhaa ennustavia kaikessa karmeudessaan (ainakin pimeällä). Melkein odotin löytäväni ruumiin yhdeltä rannalta. Se jos mikä oli kiehtovaa. Tässä kaupungissa on kuitenkin ihan liikaa tuttuja ihmisiä. Pelkään koko ajan kadulla törmääväni johonkin puolituttuun joka tuo tullessaan huonoja muistoja, enkä edestiedä pitäiskö tervehtiä vai ei! Tarzankin on ihan viime päivinä muuttanut pois. Joko etelämmäs Suomea tai sitten se lähtee ulkomaille. En oo ihan varma, mutta nuo tiedonrippeet nyt oli ainoot mitä sain irti netistä. Ei auta kun unohtaa, ei oo mitään mahiksia saada sitä enää järkevällä tavalla kiinni. Tuntuu siltäkin osalta niin tyhmältä. Menetin mun haaveet, kaikki kuvitellut seinät kaatu. Oon just niin liian haaveileva ja nuoruuden hölmö.