Montako euroa sinä syöt?

Voi järkytys sentään. Katoin mun pankkitilin tietoja pitkästä aikaa ja huhhuh olin kuolla järkytyksestä. Laskin kaikki marraskuun ruokakauppaostokset yhteen ja niistä tuli 170 €. Niiku what? Oon tuhlannu ihan liikaa rahaa kaikkeen kakkaan. Kysympä vaan iteltäni montako kertaa tässä kuussa oon syöny oikeen aterian? Jotain mikä ei oo esim. pitsaa, makkaraperunoita tai munkkeja tai jotain pasteijoita tai dippikasviksia :D... Taitaa jäädä yhteen kertaan, senkin kävin syömässä koulussa vähän pakon edessä. Oon minä syöny esim. iltapalaks rahkaa ja aamupalaks puuroa tai hedelmiä, mutta eipä oo sitä kunnon ateriaa päivässä ollu. Tiedän, että just tää saattaapi olla se mun ongelma koko syömishommassa. Yhy pitäs ryhdistäytyä. Mutta että ihan 170 €/kk oon saanu kulutettua ruokaan. Huhhuh, mitenköhän meinasin elättää itteni tämän elämän ajan. Jos söisin hyvin saattaisin fyysisen olon lisäksi voida paremmin myös henkisesti, saattaisin jaksaa pitää tätä kämppää siistinä ja sisustaa vähän enemmän. On nimittäin aika kolkon oloista toisinaan, muttei vaan jaksa tehdä mitään. Saattaisin muuten myös herätä aamuisin herätyskelloon, enkä kääntää vaan kylkeä ja herätä sitten viittä vailla kahdeksan, että kappas se ois tärkee luento 20 min päästä. Viidessä minuutissa maalasin naaman, heitin ekat rätit mitkä käteen osu päälle ja menoks! Olin 10 yli kahdeksan istumassa luokassa ihan ekana ja jouduin odottelemaan vielä 5 minuuttia ennen kuin muut raahautu paikalle. Seuravan vähemmän tärkeen luennon skippasin suht pöhelön olon takia, mutta myöhemmin tajusin että jos olisin just sillä kerralla ollu paikalla olisin saanu ylimääräisiä helppoja lisäpisteitä tenttiä varten. Fuck! Ens kuussa voisin opetella syömään.

Minä, pieni pala yhteiskuntaa joka ei sitä ymmärrä

Viime yönä en saanut unta. Itkeä vollotin ja vuoroin olin nukahtamaisillani, kunnes taas aloin pillittää ja ihan syystä! Oon taas viime päivät mietinyt mikä minusta tulee isona? Tuo kysymys on jo lähes mörkö mielessäni ja asian miettimisen tuska kasvaa päivä päivältä. Enää neljä kuukautta ja pitäis laittaa haut menemään. Juteltiin tästä asiasta viikonloppuna koko perheen voimin, eikä löydetty minkäänlaista asiaa auttavaa tietä. Iskä ehotti tosissaan jopa inttiä ja sehän nyt olis ihan innoissaan jos sinne menisin, olenhan isäni kolmas poika. Ei oo kuitenkaan minun häröpalleron paikka se ja tuntuu niinkuin kaikkeen tähän itsensä etsimiseen menis ihan liian kauan ilman vuoden metsässä rämpimistäkin. Oon nyt vuoden yliopistossa, mutta tää on vaan tämmönen "välivuosi". Jos menisin inttiin ja joutuisin vielä odottamaan sinne pääsyä olisin varmaan jo sata-vuotias ennen kuin saisin mitään aikaan. Isä kysyi sitten: "Minne sulla on oikein kiire?" En tiedä, mutta tuntuu niiku mulla kuuluis olla kiire ja vouhotus päällä. AMKin ja yliopistojen hakuun tulee muutos, jonka takia olis parempi tietää mitä haluaa. Pelottaa, että jos nyt en hae sitä mitä haluan, en pääse koskaan opiskelemaan alaa jota lopulta haluaisin. Kela muuttaa opintotukia sun muita opiskelijoiden raha-asioita pääajatuksenaan että opiskelijat valmistuisivat edellistä nopeammin ammattiinsa. Koko ajan voudotetaan kuinka pitäs olla opinnoissaan nopea. Mitä varten? Että voin sitten lojua työttömänä mahdollisimman pitkään, varsinkin niillä aloilla joihin koulutetaan liikaa porukkaa vapautuviin työpaikkoihin nähden. Ja tämäkö lisää suomalaisten hyvinvointia? On mahtavaa, että Suomi koittaa olla tehokas! Hyvä Suomi!

Onhan minulla päällisin puolin asiat vallan mahtavasti. On opiskelupaikka ja minusta voi tulla oikein Filosofian maisteri (MESTARI!!), on opiskelujen ohella työpaikka, on oma asunto opiskelukaupungissani, on harrastus jossa puran päivän paineet potkimalla tovereiltani tajut kankaalle, on vituttavia kavereita jotka voin kutsua kylään. En siis ole syrjäytynyt vaan olen mallikansalainen. Ulkopuolisin silmin olen tulevaisuuden toivo. Kun minuun nyt panostetaan, olen myöhemmin mainio veronmaksaja. Tehokas Suomi ei vain ymmärrä, etten minäkään ole kone, jonka voi huoletta ohjelmoida laskimeksi. Minua ei ole tehty laskimeksi, olen joku muu kone. Jotkut on mummojenkääntelijäkoneita, jotkut koneiden korjaukoneita ja jotkut voi olla rakennuskoneita tai ompelukoneita, mutta ei kaikki tiedä mitä koneita ne on. Minulle on annettu malli, jonka mukaan kehitän itseäni tiettyyn muottiin. Painostavaa.

En minäkään kauaa eläisi, jos valtio ei minua tukisi tällä lailla miten se nyt tekee ja tiedä vaikka en olisikaan enää hengissä, mutta silti Suomi menee muutenkin mielestäni ihan väärään suuntaan. Suomi on se etupulpetin ujo poika, joka tekee niin kuin takapulpetin pahikset haluaa. En ymmärrä politiikasta paljoakaan ja on siks aika tyhmää alkaa kirjottamaan asiasta, mutta puhumpa nyt kaikkien muidenkin tyhmien puolesta. Suomi on vaan niin rajoittunut maa, vaikka toisin kehuskellaan. Siis ihQ on tasa-arvo, on vapauksia, on demokratia. Minun mielestä Suomen ei enää kannata pelata noilla korteilla. Niin monet muut Euroopan maat on ihan samanlaisia, ei Suomen kannata ajaa noita asioita, jotka muutkin ovat jo osanneet hoitaa. Ihmettelen suuresti myös sitä miksi Suomi syytää rahaa ulkomaille pelastaakseen esim. Kreikan ja muita pommivaltioita kun omassa takataskussa tikittää sama kello. Velkakello (klick!).

En ymmärrä miksi Suomeen otetaan ulkomaalaista työvoimaa, vaikka työttömyysprosentti kasvaa koko ajan? En ymmärrä miksi eläkeikää nostetaan, koska ei ole työntekijöitä tarpeeksi vaikka on työpulaa? Miksi ihmisten töitä koneellistetaan, vaikka tarvitaan työpaikkoja? En ymmärrä miksi Sini Saarela pelastettiin Venäjältä takaisin Suomeen, vaikka suhteet Venäjään kannattaisi pitää hyvinä (enkä tosiaan usko pisteiden nousseen suomalaisen aktivistin takia)? En ymmärrä miksi ei saa keittää pontikkaa? Miksi tehdään lisää kieltoja, vaikka tiedetään että kielletty hedelmä houkuttaa eniten? Miksi suvivirren laulamisesta on tullut yhtäkkiä hirveä kohu kun sitä ei ennen oo tarvinnu perustella ollenkaan? Miksi autokoulujen suorittamista pidennetään ja hintoja korotetaan ja sen jälkeen ihmetellään miksi suomalaiset ajavat vanhoilla halvemmilla autoilla, kun muualla Euroopassa huomattavasti uudemmilla kärryillä? Miksi Suomeen tuodaan tuotteita niin paljon ulkomailta? Mitä Suomi tekee kun kaikki ruoka tuodaan ulkomailta ja yhtäkkiä (esim. valtioiden välien tulehtumisen tai sodan takia) ruoan tuominen estyy? Miksei kotimaista kannateta? Miksi ihmisiä pidetään väkisin hengissä koneiden avulla? Miksi ihmiset pakkautuvat etelän isoihin kaupunkeihin, vaikka Suomessa on vaikka miten paljon maata asua? Voiko suomalainen elää täysin omavaraisesti omassa kuplassaan? Saako suomalainen tällöin maksaa veronsa esim. viljalla vai onko pakko maksaa veroja? Vittu millon Suomessa tajutaan ottaa käyttöön ulkonaliikkumisajat ja nukkumaanmenoajat? Millon valtion oma herätyskello soittaa koko maan hereille oikeaan aikaan? Onko pikkusuomalaisten karkkipäivä perjantai vai lauantai? Millon muumit viimeinen kielletään liian rajuna lastenohjelmana?

Ymmärtäkää, joskus vaan ottaa nuppiin... mutta eihän minulla oikeasti ole mitään pahaa sanottavaa Suomesta.

Kun katsoit minuun, kaiken muun mä unohdin

On ainakin kaksi tapaa ahmia. Eilen ahmin valtavasti herkkuja, tänään ahmin dipattuja kurkkuja ja tomaatteja. Voiko kasviksia ahmia? Voi kyllä! Oikein mainiosti voikin, vaikka se vaatii vähän totuttelua. Samalla tavalla niitä voi mättää silmät sumussa naamariin ajattelematta yhtään seurauksia. Kiitos siitä, että tänään ne tosiaan oli kasviksia, eikä taas kakkurullaa. Tein tässä pientä vertailua.

Eilen söin Fazerin Taikayö-kakkurullan (500g), kolme susu-patukkaa, kolme pätkis-patukkaa ja kaksi pussia nuudeleita. Ruokaa n.1,2 kg. Kyllä meikäläiseen mahtuu! Otin nyt vain tuon ruokapuolen huomioon, kun se on jo ihan tarpeeks suuntaa antava. Kilokaloreita karkeasti 2800. Hintaa näille ostoksille tuli 15,65 €. En ottanut -30% alennuksia huomioon, koska molemmissa ostoksissa niitä oli ja luultavasti olisin tuotteet joka tapauksessa ostanut. Eilen illalla puputin siis oikein energiapitoisen pikku iltapalan.

Tänään ahmin tomaattia ja kurkkua american dipin kanssa, joka oli tehty kermaviiliin. Sen päälle hotkasin kaksi purkkia jogurttia. Ruokaa 1 kg. Kaloreita 630. Ja hintaa 6,30 €. Alle puolet hinnasta ja reippaasti vähemmän kaloreita. Jos aina osaisin tyydyttää ruoanhimoni tällä tyylillä, minusta ei koskaan olis tullu läskiä. Mutta syön silti rahani...

Ahmimisen tulos sen sijaan oli lähes sama molemmissa tapauksessa. Eilen illalla maha sekaisin kakusta ja tänään kärsin melkoisista vaivoista reeneissä. Pistän tämän päivän eilisen piikkiin. Tänä aamuna mulla olikin ihan hirvee olo. Jäätävä ruokakrapula ja suolet solmussa. Hyi tunsin itteni niin likaiseks ja haisevaks. En usko, että tällä syömisellä päästään sinne asti. On se gumma jos kurkuista ja tomaateista tulis vielä rapula! Hävettää kyllä, mutta unelmoin jo seuraavista sessioista. Kerrankin voin tehdä sen suhteellisen hyvällä omatunnolla. Tosin taidan enemmän unelmoida sen dipin mausta, mutta ei se sitä ateriaa kauheesti pahenna. Pohjalla hyviä aineita. Nyt on pakko mennä nukkumaan, etten taas löydä itteeni keskellä yötä heilumasta hereillä. Eilen menin kolmelta nukkumaan ja olin jo kahdeksalta luennolla! En ymmärrä miten sain ajan kulumaan niin pitkälle yöhön ihan yksin...

Boys don´t cry

Joka päivä mietin eikö tää vois jo loppua. En jaksa enää. En halua mennä edes reeneihin, vaikka tiedän että ne ois parasta lääkettä tähän vaivaan. En jaksa lihoa enää. Minä vaan kuitenkin syön. Syön niin kuin päivä olis viimeinen. Ja olin ihan oikeessa siinäkin tapauksessa kun vielä viime keväänä kieltäydyin kaikesta alkoholista. Minä kuulun riskiryhmään alkoholisoitumisessa. Oon jo koukussa sokeriin, joten uusiin aineisiin koukuttuminen on vain ajan ja kokeilemisen kysymys. Oon juonu tänä syksynä enenmmän kuin koskaan (tosin ihan mikä tahansa määrä on enemmän kuin koskaan, koska ennen en juonut ikinä). Maisteleminen lähti siitä viattomasta viinapaukusta syyskuisella kaupungilla kun meidät toivotettiin tämän pikku napaisun kautta tervetulleiksi yliopistoon. Nyt oon maistellut oluita ja lonkkuja ihan omasta tahdostani ja löytänyt sieltä suosikkini, tajunnut ettei siideri ole minua varten ja ennen kaikkea sen ettei tippa tapa, eikä ämpäriin huku... Tästäkö lähtee minun rappioelämäni. Tervetuloa puiston penkit, kilisevat alkon kassit, Pirkka-olut ja jatkuva jano. Mulla olis tuolla työpaikan ympäristössä jo kaveriporukka ottamassa avosylin vastaan ja uskosin, että ne häätkin vielä järjestys sen kuuman spugepoikaystävän kanssa. Sitä ei saa tapahtua. Painoin tänään ihan hemmetisti liikaakin, jälleen enemmän kuin koskaan ennen ja sekös pistää nupin tiukalle. En vaan pääse irti tuosta saakelin sokerista nyt kun minulla on valta päättää itse mitä asioita ostan kaupasta. Jos vähän valaisen mitä tänään on syöty, niin banaani aamupalaks, päivällä kaksi päälekkäistä leipää isolla kukkareella voita ja sitten illalla yhteen putkeen meni kaks pussia nuudeleita, kuusi suklaapatukkaa, olut- ja lonkkutölkki ja 500 g Fazerin suklaakakku. Jestas oli muuten ostos puolen kilon kakku ja yksin kaikki naamariin. Se oli -30% niin aattelin olla kiva ja pelastaa sen sieltä kaupasta. Olisin niin onnellinen jos painaisin edes 65 kg. Viimeks kun painoin sen verran, en osannut iloita siitä. Nyt antaisin mitä vaan. Se on n. 5 kilon päässä. Päätin just, että tavoittelen sinne nyt. Tekis mieli kirjottaa tähän perään kaikki kirosanat, mitkä tiiän. Mutta kai sitä voi olla katu-uskottava ilman niitäkin kunhan vaan tekee mitä pitää. Varsinkin kun se kirosanalista jäis aika vaatimattomaks... Ajattelin huomenna mennä jopa jokaiselle luennolle! Keksin siellä kylläkin aina jotain muuta kuin aiheeseen kuuluvaa tekemistä. Tänään piirtelin autoja. Hmm.. ja minussako on Suomen tulevaisuus?

Välillä en oikein itekkään saa selvää omasta kirjotuksestani kun yritän sitä lukea uudelleen. Yleensä vaan kohautan olkiani ja painan Julkaise-nuppulaa. On kai sekin joku tapa pitää oikkein blokia...

Kylmä niin kuin marraskuu on ilman sua mun sydämein

Jou, tätä hevitän \,,/

Huaoh, en tiiä mistä kirjottasin, mistä alottasin. Taas näitä lankojen päitä tusinoittain pään sisällä, mikään niistä ei liity toisiinsa. Mahtaa tulla taas hyvä teksti. Päätin viime viikolla, että kevään yhteishaussa mun pitää hakea jonnekin tekniikan alalle yms. Tajusin, että viime keväänä koko prosessi oli yhtä hakuammuntaa. Liikunta-ala läskille, terveys-ala sairaalle? WTF. Parempi hakea sellaselle alalle, jossa voin vaan unohtaa sellaiset ajatukset. Ehkä musta vois tulla pieni autotyttö, tai pilvenpiirtäjien rakentaja. Ingenjööör. Jopa yksi sukulainen sano, ettei musta mitään matemaatikkopalikkaa tule vaan tartteen jonkun kunnon alan. Hah ja minä hölmö aion uskoa. Toisaalta mikään ei voi olla karseempaa kuin tämä, niiku tiiätte :DD

Kävin tänään töissä ja saadaan uudet työasut. Hauskaa, tai ei... Piti tilata oikeen kokoset ja ärsyttää kun oon vaan lihonut viime aikoina (siitä yhen viikon hohdokkuudesta huolimatta). En tienny olisko pitäny ottaa isommat housut kuin nyt, mutten ottanu. Kaikilla muillakin naisilla oli samankokoiset housut, joten otin ne. Ei oo uutta etten saa tästä elämästä ollenkaan kiinni. Aamulla lähdin kotoa ovet paukkuen ja nyt vähän hävettää ja ärsyttää oma käytös. En tiiä miks olin niin vihanen. Olin ollu puolet viikonlopusta yksin kotona, vaikka olin varta vasten tullut kotiin. Toinen veli soitti kysyäkseen miten menee vasta sitten kun kaikki muutkin oli tullu jo kotiin. Se soitti liian myöhään ja sitten ärsytti että se edes soitti. Mihin se luulee, että minä tarviin sitä? Ärsytti, että söin taas niin paljon viikonloppuna, ärsytti että sain konvehteja 170 g ja meitin miks ihmeessä niitä myydään kun ne vaan pilaa elämän? Miksi huumeita myydään kaupassa. Minun huumeitani. Ja tuo määrä oli vasta alkupala. Tänään taas mättöä ja varmaan huomenna ja ylihuomenna kans. Mitenkäs minä voisin muuttua. Nukkumassakin pitäis jo olla, mutta kappas oon edelleen valveilla ja huomenna herääminen tulee olemaan melkosta tuskaa. Kumpa joku tulis ja hakkais mut järkiini tai sitten ikuisen tiedottomuuteen. Ihan sama.

Haistakaa vittu oon lottovoittaja

Päivän toinen joo. Ei menny se kauppareissu ihan putkeen. Jäi rahkat ja mehukeitot ostamatta kun meikäpoika päätti että tänään syödään taas. Ja se oli menoa se. Uuh nuudeleita, uuh munkkeja, uuuuh karkkia. Surkeeta. Ärsytti heti kun sain imastua ne kaikki sisuksiini. Maha kerralla sekaisin ja sitten reeneihin urheilemaan. Voin kertoo, että oli aika kevyt olo.

Kuka se oli joka sano, että on lottovoitto syntyä Suomeen? Peli jossa suomalainen voittaa aina...

Maanantain mättö on tiistain krapula

Kaksi roiskeläppää, majoneesia tirsuva kolmioleipä, 400 g karkkia. Niistä on tämän päivän olot tehty. Luulin eilen tehneeni pahemman luokan virheen kassalla ja jättänyt rahastamatta tuotteesta, jonka rahastamattomuutta ei vaan olis voinut olla huomaamatta. Periaatteessahan jos vaikka jätän hulimattomuuttani rahastamatta yhden maitotölkin viidestä niin sitä ei huomaa kuin vasta myöhemmin, eikä sitä voi jäljittää että mitä missä milloin. Mutta täähän se vasta olikin, kun oli erikoinen ostos. Sitten kusi sukassa työkaverille, että apua nyt tein pahasti. Ja sitten totaalihelpottuminen kun olin sittenkin tuurilla tehnyt sen jutun oikein. Huoh, että helpotti kummasti kun ensin jännittänyt pitkään että voi hemmetin hemmetti. En tiedä aiheuttiko tuo tunnerypäle sitten sen, että töiden jälkeen jumankauta puoli kymmenen aikaan kauppaan yömättöostoksille. Vihaan sitä, että lähikauppa on yhteentoista asti auki. Lähes rikollista toimintaa. Mätöt naamariin ja kunnon ällötyksellä nukkumaan vasta yhden aikaan yöllä. Hyvä aamu meni nyt kyllä ihan hukkaan kun en millään päässy sängystä ylös. Oli melkoinen tahtojen taistelu saada keitettyä aamupuuro. Toinen olalla istuvista piruista olis jättänyt syömättä, koska en ansaitse sitä. Toinen pirulainen keittäisi ihan vaan vittuillakseen. Keitin kuitenkin. Jos en olis keittänyt niin se oli tänäänkin ollu mättöä tiedossa. Olis parempi pysyä ruodussa kun on jokatapauksessa käytävä kaupassa.

12 tunnin hairahdus

Oli työpäivä eilen. Otti päähän kovasti. Oon ollu melkein kaks kokonaista viikkoa poissa töistä, kun ei vuoroja ole jaettu mulle ja olin tottakai vähän kujilla siitä mitä siellä on tapahtunut. Uusia tuotteita tullut ja järjestystä vaihdettu. Sen lisäks yllättävän kiireinen päivä muutenkin. Ei menny hyvin. Eikä muuten ollut kivaakaan kun kysyin apua pomolta selvittääkseni eräiden tuotteiden kohdalla olevan pulman, niin the boss sitten vaan käski tutkia asiaa niistä lappusista jotka mulla oli kädessä. Niiku mikä idiootti luulet mun olevan?? Jos asia ratkeis niitä lappusia mulkoilemalla niin en olis esimerkiks kysyny mitään. No jatkoin pällistelyä ja ja pohdiskelua ihan pienen hetken, kunnes pomo passitti mut hyllyttämään jotain muita tuotteita sen edestä, vaikka mulla oli just se ratkeamaton tuote-ongelma kesken. Sitten se vielä kehtas pyytää skarppaamaan vähän enemmän ja  rupeis ohjeistamaan kuinka voisin tehtä tuonkin hyllytyksen tehokkaammin. Näin koko illan pelkkää punasta, mutta onneks sen työvuoro vaihtu ja sain mukavemman kaverin iltaan. Tosi hauskaa minulla töissä aina on, huomenna uudestaan menen, ihanaa... vittu.

Ei ollu lauantai muutenkaan mun päivä. Illalla oli illanvietto töiden jälkeen ihan suht kivalla porukalla ja koska korvista nous savua ja väsytti ja oli kaamee nälkä niin vedin koko viime yön sipsiä naamariin. Huuhdoin ne alkomahoolilla sitten alas ihan vaan ärsyttääkseni itteäni lisää. Kiva määrä kaloreita varmaan, vähän boostboost. Seuraavasta viikosta ei voi tulla kun ihan surkee. Pakko mennä jo nyt nukkumaan. Viime yönä unta huimaavat 3,5 h. Ei ees väsytä...

Voi juukelispuukelis

En ookaan tainnu painosta setviäkään mitään taas vähään aikaan. Maanantaista lähtien oon ollu ahmimatta, hemmetti vieköön viisi kokonaista päivää (!!) ja tänä aika oon syöny vaan hekkuja vaan yhden muffinin ja kakkupalan. Ja homma on näkyny painossa aika radikaalisti. Maanantaina vaaka näytti vielä 70,2 kg ja olin kuolla inhosta. Söin sen reilu 400 kcal sinä päivänä ja sain taas virtaa itteeni. Tänä aamuna paino oli 67,0 kg. Hiukan hämmennyin. 3,2 kg voiko kaikki olla nestettä? Oonko nyt ihan rutikuiva rusina? Jännittää. Viikonloppu kestettävänä kotona. Tiedossa työvuoro ja ne taukohuoneen herkutukset, lisäks yksi illanvietto kaikkine mattöineen. Apua, en haluais pilata tätä just nyt.

Say something once, why say it again?

Tänään alkaa reenaaminen tauon jälkeen. Toisin sanoen todellisuuteen tippuminen, kun kuntoa ei oo taaskaan yhtään. Siinä, että on huono kunto on myös hyvät puolensa. Huonoa kuntoa on helpompi kohottaa ja yllättyykin joskus positiivisesti kun jaksaakin paljon enemmän ja paremmin. Ja kaikki muutkin saattaa yllättyä. Kun on huono kunto niin kaikki tajuaa jos ei jaksa. Sillon ei siis tarvii tehdä mitään ylimääräistä ja voi ihan hyvin lusmuilla. Voi niitä raukkoja, joilla on oikeesti hyvä kunto ja sellanen teäskunto oikein että kaikki sen huomaa. Minullakin oli joskus rautainen kunto. Yläasteen alussa tyypit ihmetteli miten mulla voi olla niin kova maha ja tökki mun mahaa (vatsalihakset ne vaan). Liikassa juoksin cooperin testin ja arvosanaks sain 11. 1500 m juoksussa arvosana 12, kun taulukot loppui kesken (minkäs teet). Olin kova poika juoksemaan. Kävin ahkerasti reeneissä, liikuin kotonakin aika paljon, juoksin ja lihaskuntoilin, pelasin sählyäkin. Olin poikien valinnaisessa liikunnassa ja varsinkin jalkapallossa sain arvostusta. Sitten tuli ysiluokka ja aloin kunnolla leikkimään ruoalla. Oli niin hulvatonta olla syömättä koulussa ja mättää sitten itsensä illalla pökerryksiin. Lenkkeileminen väheni ja melkeinpä loppui, koska periaatteitteni ja kokemusteni mukaan mättämisen jälkeen ei voi mennä juoksemaan. Näin se on kyllä edelleenkin, koska hölskyy, vessattaa ja sattuu kylkeen. Siten minusta tuli laardikasa. Lukiossa jatkoin läskeilyä hyvällä menestyksellä. Mutta se mikä oli kakkosluokan liikunnassa kohokohtana, oli tottakai cooperin testi. Hunajata. Yläasteelta tuttu poika kysyi ennen testi: "Hei Elisa, paljonko meinasit juosta? Ajattelin, että kannattaisko sun perässä juosta niin sais pidettyä vauhtia..." Ihan hauska kysymys sinällään, mutta valitettavasti tämmöinen tankkeri ei liiku. Mun perässäni sentään saattaisit pystyä juoksemaan, onhan se levinnyt vallattomasti tässä viime aikoina. Sen jälkeen tajusin, että mun hyväkunto-kuvitelmat on historiaa. Juoksin ärsyttävän vähän ja se tuttu poika ohitti varmaan useammallakin kierroksella. Ei kannata siis olla hyvässä kunnossa, niin ei ole oletuksia. On kuitenkin vielä ihmisiä, jotka kuvittelee mun olevan stainless steelman, joten miksen koittaisi päästä mahdollisimman hyvään kuntoon? Voisin kuoriutua tästä ihrasta ja olla taas loistava. Pakko on alkaa juoksemisenkin rullata paremmin ilman ylimääräisiä taakkoja. Ja kohta sinne harkkoihin.

Ei riitä enää perunamaa ja hyvä emäntä

Mitähän sitä tekis. Ei oo oikein mitään mistä ottaa kiinni. Aamulla heräsin vasta ysiltä ja skippasin (tietoisesti) siinä samalla yhden luennon. Jumppasin Jillianin 30 day shredin ykkösen ihan huvikseni vaan, keitin kaurapuuron ja lädin vasta 12 kouluun. Tylsistyin luennolla ja palasin takasin koloon. Eikä mitään tekemistä. Raivostuttavaa kun olis vaikka miten aikaa tehdä vaikka mitä, mutta en tiedä mitä tekisin. Laihdutuksen osalta homma hallussa: ruokailut suunniteltu ja osa toteutettu, jumpattu ja illalla aion vielä pyöräillä. No problemo! Olis hauska nähdä "kavereita", mutta tiiän että jos nään niitä niin minua alkaa vaan ärsyttämään :D Hauskoja kavereita mulla. Mutta siis ongelmana olen edelleenkin minä itse. En ota kehenkään yhteyttä, koska en tiedä haluaisko ne etes nähdä minua. Jos ne aatteleekin että voi juma pitikö tuonki nyt ottaa yhteyttä. Toisekseen en osaa enää nähdä kavereita. En oo pitkiin aikoihin tehnyt mitään toisten ihmisten kanssa, enkä uskalla pyytää ketään tännekään kun en tiedä mitä pitää tehdä jos joku tänne tulee. Syömistä ei ainakaan ole, ei kahvia öö... Tiedossa vain kiusallisia hiljaisia hetkiä, hulvatonta. Ja mitä teen kun toleranssi menee täyteen? Sietotoleranssi. En todellakaan kestä ikuisuuksia samaa ihmistä ja yleensä ihmisestä riippuen jaksan toista erittäin vähän aikaa. Heitänkö vieraan parvekkeelta pellolle, vai mitä? Sanon, että alappas lähteä, en jaksa sua enää. Tervetuloa vaan meikäläisen luo... ja tervemenoa samantien. Kirjastossa kävin sentään ja lainasin kaksi minua oikeesti kiinnostavaa kirjaa. Yllärillä toinen on syömishäiriö-kirja ja toinen semmosia kivoja ja kepeitä aiheita kuin huumeita ja itsemurhia käsittelevä. Oon huumorimiehiä!

Tämä onkin varmaan sitä hauskaa ja riehakasta opiskelijaelämää...

Jälleen kangastukset saarten mua lupauksin luokseen houkuttaa

Eka päivä pitkiin aikoihin kun en ahminut, enkä syönyt herkkuja! Mikä tunne meikällä onkaan (nälkä...)!! Koko päivä juostu vessassa kun on nesteet päässy liikkumaan, mutta se ei oo haitannu, koska ei yhtään karkkia! JAU! Tiiän tää päivä saattaa kostautua: vaan 420 kcal ja 1,5 h kävelylenkki päälle. Tässä se just nähdään. En osaa syödä. En uskalla syödä enää mitään, koska se saattaa aiheuttaa kaameen ahmimiskohtauksen ja koko tämä päivä valuis muiden huonojen päivien joukkoon. Huonoja päiviä on ollu viime aikoina ihan liikaa. Mun pitäsi lukea taas huomiseen tenttiin, mutta ei taaskaan innosta (ylläri) :D Pääsin fysiikan tentinkin ihan kuulkaas läpi. Sain ykkösen, eli just ja just läpi. Huuh, saatan saada jopa tarpeeks opintopisteitä :D Lukemisen sijaan oon tänään selannu suomi24:n treffi-palstaa. En todellakaan etsi itselleni seuraa, vaan musta on hassua katella niitä. Löysin loppujen lopuks yhden "tutunkin" sieltä. Hehe :D