Jokus pudotaan tuoleilta, se on kivaa

Villiä! Kävin tänään oikein shoppailemassa (yöh) ja parturissakin, ohhoh. Etin varsinaisesti farkkushortseja, en löytänyt, mutta tajusin jotain paljon parempaa. Mulle mahtu tuumakokona 29, vaikka aikasemmin ne on aina ollu 30 ja numerokokona (vai mikä lie) meni 38 ja aikasemmin oon mielestäni saanu aina ottaa 40. Sain ostettua pitkät housut ja nekin oli kokoa 38. Tuli hyvä mieli. Melkein toivoisin, että joku nyt sanos että ne koot vaan koko ajan suurenee, numerot vaan pysyy ennallaan. Sitten en olis ollenkaan pienentyny, vaa housut suurentunu. Innostuin tästä mahdollisesta pienentymisestä niin, että tasoituksen vuoksi söin 120 g Ahaa-karkkeja, 250 g vaahtomansikoita ja jäätelön. Meinas tulla yrjönä ulos ne vaahtokarkit, olikin yllättävän makeita lämpimällä säällä.

Toinen asia mikä on mahtunut päälle on vuonna 2010 syksyllä ostettu mekko. Musta, joustamatonta kangasta oleva juhlamekko, jonka mahtumisen kanssa mullon melkein aina ollu ongelmia. Kesällä 2011 se olis saattanut mahtua, mutta muistaakseni ei ainakaan juhannuksena mahtunu kun en sitä laittanut päälleni juhannushäihin. Siitä asti se on vaan lojunut tuolla kaapissa ja oon aina silloin tällöin sitä kokeillu saamatta vetskaria kokonaan kiinni. Eilen keksin sen mekon yöllä ja vetskari sujahti kiinni. On se pikkasen ahdas vielä, mutta parin kilon jälkeen se on täydellinen. Enpä silti sitä koskaan varmaan tule käyttämään, mutta se on ollu mulle semmonen kokomittari. Sillon on liian iso jos se ei mahdu päälle.

Pojaksi kätilöt tyttöä luuli

Voi jestas, että voi juhannuspyhät olla kuolettavan tylsiä. Ensin on aatto, mikä meni kyllä yllättävän jees kun sai aamun olla töissä. Ei tuntunut niinkään turhalta päivältä ja iltapäivällä pöristelin mopedilla pitkin kyliä ja kävin jopa ehkä vähän erikoisessa seurassa viettämässä iltaa. Katoin elämäni ensimmäistä kertaa kokkoa (kahta eri kokkoa) ja voi luoja se oli tylsää. Oon varmaan luullu että kokon polttaminen olis jotenki hohdokasta kun sitä tehdään joka vuos, mutta se oli aika hillittömän tylsää. Tuijotella siinä nyt kun risukasa palaa. Toisen kokon poltossa oli jännittävämpää seurata, että palaako viereinen puu kokon mukana. Mutta ei sekään kun vaan kärvistyny aika pahasti. Jalkapallopelin saattelemana nukkumaan. Mutta voi tautinen eilistä päivää! Olin koko päivän tietokoneella. Ihan koko päivän. Kaksi elokuvaa ja paljon nettiselaamista. Hirveen jännittävää. Voisin hankkia elämän. Yhä enemmän tekee mieli soluttautua kylän amisjengeihin, ei siinäkään mitään menettäis. Tämäkin päivä pitäis kahlata jollain lailla läpi ja mitä sitten? No huomiseksi on laitettu vapaa päivä, voi sentään.

En oo grillannu koko juhannuksena ja siitä merkkinä painokaan ei oo noussu yhtään. Yleensä kaikki juhlat korottaa heti painoa, mutta ehei tällä kertaa. Ainiin ja mitä on tapahtunut potentialisille hukkujille? Kukaan ei oo hukkunu? Mitä helvettiä siellä on oikein duunattu? Hukkukaa nyt joku! :D Ei oo kunnon juhannus jos kukaan ei "sukella".

Nyt koitan tehdä oikeesti jotain vähän viisaampaa kuin tuhlata tänkin päivän koneella.

Näillä kikoilla eroon juhannuskiloista!

Nyt kannattaa jo suunnata katseet juhannuksen jäkeiseen morkkikseen ja siihen suloiseen pöhötykseen kun sinä läski vedit kuitenkin helvetisti nakkia naamaan ja löträsit niitä "terveellisiä" pekonivarpaita siinä ihanassa rillauskastikkeessa. Sitten jälkkäriksi parit jädet vain. Vedit sidukkaa ja jos et sattunu tällä kertaa hukkumaan, niin heräsit hirvveen hirvveen pahassa rapulassa juhannuspäivänä. Noni ihan sama, mutta joka tapauksessa kun sulla on pöhötys ja krapulasta on selvitty niin se ensimmäinen työpäivä kannattaa vetää kuten minä tänään.

Aamupalaksi kuudelta banaani ja (paha)Olo-jogurtti. Aamuvatsakivut. Töissä syömättä, ei kannata juoda vettä, ei kannata käydä edes tauoilla vaikka on seitsemän tunnin päivä ja hillitön kiire. Kiireessä unohtuu myös nälkä. Töiden jälkeen ei syödä, baanalle vaan. Kävele vähän kaupungilla ja samalla vedä siinä suklaarusinoita ja lakritsaa vähän, ainiin ja joku jäätelö käy myös. Seuraavan kerran syöminen vasta viiden aikoihin iltapäivällä, niin että aamupalan ja kanariisin väliin jää 11 h. Vedät sillä lailla sopivasti sitä sössöä, vähän maitoa ja sen jälkeen lähde urheilemaan kahdeksi tunniksi. Kuluta vähintään 1000 kcal, mutta älä juo. Saa hillittömiä vatsanväänteitä kesken urheilun ja tunne kuinka se kaikki vähä tänään syöty tuntuu tulevan ulos joko ylä tai ala kautta. Noi vatsanväänteet on tärkeitä, siitä tietää että elimistössä tapahtuu asioita. Iltapalaksi ei kannata juoda kuin vähän vettä ja mennä vaakalle. Tsädäm, vaikka ei edes eilen turvottanu hirveesti niin paino kaks kiloa vähemmän kuin aamulla. Tähän tietysti tarvii mun kaltaisen spessu-mahan jonka normaalifloora tuottaa omia laksoja niin että sitä liikettä riittää. Mutta siis tosi kuiva ja kevyt olo päivän päätteeks. Jos turvottas vähän enemmän niin varmasti lähtis se viitisen kiloa. Ja mitä enmmän sitä parempi.

Jos sitten kuitenkaan ei tykkää siitä rusinantte-olosta, niin alkaa vaan mättämään taas ruokaa niin että napa ruskaa ja elimistö ottaa kaiken takas. Elvyttelee persuksissa väljähtäneitä rasvasoluja ja rehevöittää reidet kaks kertaa muhkeammiksi, koska naisella pitää olla muotoja. Vittuun niksit. Nää oli siis ennakkoon testattuja vinksejä, että takuulla toimii. Jeeah. Oli hiton hyvä päivä...not. Sekoilen tähän loppuun taas, että kaikille jää paha mieli, eikä ketään kiinnostas tulla tänne sivuille uudestaan. Vähän liikaa nuita katsomiskertoja. Moikkamoi kaikki tutut. Siitä tuliki mieleen, että tunnen itteni kunnon feimiks töissä, ku tuntuu että koko kylä tuntee mut. Vanhemmat asunu aina täällä, niin ne näkee naamasta että mitä sukua oikeen oon. TPH:ta lainaten "mä en tunne ketään mut mut tuntee kaikki". Ei muuta, hei.

Alppihiihdon maailmanmestaruuskilpailut 2011

Ei hele meitsi vihaa itteensä nyt enemmän kuin koskaan. Oon niin säälittävä, että alan kohta nauramaan. Hävettää. Tunnen varmaan kaikki maailman häpeän, vihan, itseinhon ja huvittuneisuuden tunteet samaan aikaan. Orava-juttu ei oo enää niin mörkönä mielessä kun se ei käyny tänään kaupassa, varmaan töissä sekin ja ihan hyvä niin. Pääsen rauhoittumaan. Sen sijaan tänään kassan päätyyn jäi yks suht usein käyvä vakioasiakas ja en tiiä onko se oikeesti ihan normaali vai onko se vähän niiku vajaa, ihan tosissaan. Tiiän, että sillä on autokortti eli se voi olla joku lievästi kehitysvammainen tai jotain. Tai sitten se on ihan normaali, mutta ihan helvetin jäinen. Otappa näistä nyt selvää! Se ei ekaks sanonu mitään vaan pojotti siinä kassan päädyssä ja sit kun se mutis jotain niin en saanu selvää. Se mutis vähän lisää ja jäätyili ja sitten se vaan, että mikäs se sun puhelinnumero on. Siinä vaiheessa tajusin, että ei helevata oon just sen mutinan aikana luvannu antaa sille mun puhelinnumeron. Meinasin alkaa hakkaamaan päätä seinään. Pitihän mun siinä jotain keksiä ja kirjotin sille paperille puhelinnumeron, mutta voi nolous vaihdoin yhden numeron! En olis ikinä kuvitellu, että minä itse joskus joku päivä sorrun tuohon surkeaan kikkaan. En oo kattonu onko se jonkun puhelinnumero, en uskalla. Itken verta, mutta pakkohan mun oli jotain keksiä. En todellakaan oo antamassa kenellekään mun numeroa, en ikinä ainakaan tuolle, sori vaan. Se kuitenki varjelee sitä puhelinnumeroa kuin parastakin aarretta. Toivottavasti se ei koskaan soita siihen, tulee pupu pöksyyn. Mun tuurilla ei tule ja seuraavan kerran kun nään sen se kysyy, että miks en vastannu ja sitten saan mokellella jotain kivoja pikku valheita. Oon taas kusessa. Osaan sössiä aika lahjakkaasti nää jutut. Jos en ala oppia ilmaisemaan itteeni yhtään paremmin niin mun on parasta kaivautua johonkin synkkään metsään yksin elämään. Että semmosta tänään...

Luettelo Ruotsin taajamista

En oo nähny Oravaa kun vaan kerran ja kiitos luojan mun ajoitus lähteä töistä oli esimerkiks täydellinen just sinä päivänä. Olin just ostanu suklaalevyn ja kävelin kaupan etuovesta ulos, en takaovesta niinku yleensä. Sitten ehdin kävellä just sopivasti parkkipaikan ohi henkilökunnan parkkipaikalle niin, että se ajo pihaan kun olin turvallisen matkan päässä. Toisinsanoen kumpikin varmasti näki toisensa, mutta periaatteessa voi sanoa, ettei nähty mitään :D Sitten pistin mun ruoskan tulille ja kaahasin pois, huh. Mutta sen seki näki. Ja tänään taas iltavuoropiinaa. Kriiseilen turhaan.

Paino on yllättäen pysyny aika matalalla, vaikka oon pari päivää tässä syöny oikein olan takaa. Ihan niiku en olis ruokaa saanutkaan viime aikoina. Nyt pitäis taas osata katkaista mättökierre ennen kuin se nostaa painoa oikeasti ja sitten alan mättämään ihan vaan inhosta ja suuremman vaakaluvun vuoksi. Hyi tällä viikolla on juhannuskin. Onneks on tulossa kylmä juhannus, niin ei toivottavasti tule semmosta keskikesän ihQ juhla-tunnelmaa. Ei kyllä oo koskaan ollutkaan, kun vaan se tylsä tunne kun Suomi pysähtyy ja kaikki paikat on kiinni ja minulla on tylsää :D Ja ärsyttää kun kaikki hypettää naamakirjassa juhannusta ja lisää kännikuvia ja sitten kun juhannus on ohi niin suretaan kun aivot jääny laiturille ja heput päättäny hukkua. Vois pistää veikkauksen pystyyn kuinka monta hukkuu tänä juhannuksena? Ja nimenomaan vaan hukkuu, muita tapaturmia, tulipaloissa ja auto-onnettomuuksissa kuolleita ei oteta huomioon. Koska on näillä näkymin tulossa aika viileä juhannus, veikkaan että hukkuneita on vaan neljä.... Olinkohan nyt liian opstimistinen. En edes muista paljonko edellisinä vuosina on hukkunu, mutta näillä mennään! Nyt vaan jännätään :D

Alan hiljalleen haljeta jännityksestä opiskelujen suhteen. Enää kaks viikkoa ja saatan jo tietää mitä ens talvena teen. Ärsyttävää tämä epätietoisuus, kun haluais jo etsiä kämppää toisesta kaupungista, muttei tiedä pääseekö edes sinne. Ja hitsit, että ootan ihan kunnolla töiden loppumista :D Vajaat kaksi kuukautta ehkä enää. Menispä ne nopeesti. Mulla on jopa neljän päivän oikea loma siellä, huhhuh :D Tapahtuis jo jotain!

Ei kierot nuolet voi koskaan lentää suoraan

Minulla on hölmö olo. Minä olen sosiaalisesti paska, enkä tiedä mitä teen. Juteltiin viikolla Oravapojan kanssa fbssä jonkin verran ja lupauduin lopulta lähtemään niille helvetin kahveille. Sovittiin suunnilleen millon mennään ja sanoin tyypille mistä mut löytää ja hän saa itse päättää minne mennään. Ei varsinaisesti mitään tarkkaa aikaa ja chillailin kolossa oikeastaan koko päivän. Revin mun vanhoja farkkuja shortseiksi, mutta ne on kyllä vähän liian tiukat julkisesti pidettäviks. Nii ja oikeestaan ootin että se tyyppi tulis tai ilmottas jotain itsestään kun se kuitenki oli niin innoissaan menossa kaffelle. Mutta... ei mitään tapahtunu :D Surkuhupaisaa. Mitä tapahtu äijälle, joka huhtikuusta lähtien on yrittäny jotain ja viimesimpänä asianaan kirjottanu mulle, että hän on kuulemma ihan oikeesti kiinnostunu musta? Tyhmä olo mulla on sen takia, etten oikein tiiä olisko mun nyt kuulunu tässä tehdä jotain. Olisko mun pitäny ottaa sinä päivänä yhteyttä ja antaa joku merkki, että nyt mennään! En varsinaisesti missään vaiheessa halunnu tähän tapaamiseen, koska tuntemattomien seurassa oon niin ujo ja pelkään niitä kiusallisia hiljaisuuksia. Toisaalta lupauduin sen takia, etten ajatellu menettäväni mitään ja miks ei uusien kavereiden takia. Olin koko päivän ihan turhaan syömättä ja sitten illalla turhauduin ja vedin paketin nakkeja nälkääni.

Onneks telkusta tulee jalkapalloa. Voi olla ihan pimennossa maailmasta hyvällä syyllä: "Ei voi nyt kun tulee jalista". Paitsi että on pakko olla töissä, eih.

Näin sä käärit sätkän

Tunnen itteni selkä seinää vasten ajetulta hiireltä. Fb-tökkäilijä on vähän kärsimätön poika. En osaa sanoa sille suoraan, että en lähde niille sen kahveille. "En haluais olla liian jyrkkä" ja lässyn lässyn. Oon oikeesti oikein imarreltu kun joku tuntematon haluaa kaffille, mutta onhan nyt herranen aika koko tilanne ihan koominen. Mitä voi puhua kun ei tiedä ihmisestä mitään? En oo varmaan koskaan käyny ns. kahvilla kenenkään tuntemattoman kanssa ja jos totta puhutaan niin on tuo kavereiden kanssakin treffailu ollu aika vähäistä. Jäätyillä voi ainakin ja itseäni sen enempää kehumatta oon ihan helvetin hyvä siinä. Oon enemmän toiminnanmies. Tehdään jotain... potkitaan palloa, pelataan rantalentistä tai jotain. Mutta en siitä äijästä tiedä yhtään mitään... paitsi automerkin ja "harrastuksen" ja toisen harrastuksen jos vaan kaljan juonti lasketaan. Eipä niistä hirveesti juttelun aiheita löydy. Pallo on vielä mulla. Se sano viimesimmän sanan naamiksessa ja nyt on vähän sellanen tilanne, että menin kattomaan sen viestin ja vitun facebook antaa sen nähnyt-homman siihen. Voe pazka.

Tunnen itteni 15-vuotiaaks ihq teinix. Hirvee kriisi, enkä saa etes unta. Apua! Nyt ryhdistäydy nainen!

Ps. Näin ohimennen kun ei heilaa helluntaina niin ei koko kesänä, niin käviskö ettei kukaan sitten viittis etes yrittää kun peli on käytännössä jo menetetty?

Rumia on ikkunat kerrostalojen

Pikapäivitys päivän tapahtumista:

Aamulla herään ennen kukonlaulua herätyskelloon, jonka pistän kiinni (vaikka pitäis pompata salamana ylös) ja jatkan uniani. Kaikki siis pimenee herästyskellon jälkeen uudelleen, mutta luultavastikaan ei nukkumisen takia. Havahdun viisi minuuttia kellon soinnin jälkeen siihen, että mulla tuntuu jotain kovaa tyynyn alla ja jostain tajunnan rajamailta tajuan, että se on vesipullo. Heitän sen lattialle ja heittäydyn takaisin tyynylle. Siinä on jotain märkää. Taas toinen silmä tiukasti kiinni koitan selvittää tilannetta, käännän tyynyn ylösalaisin ja nyt luulen, että tilanne on täysin ohi ja voin huoletta heittäytyä tyynylle ylikorostetun makeasti. Menee hetki ennenkin tajuan, että mulla kastu just koko yläselkä ja vasta sitten saan itseni ylös. Oon kellonsoiton jälkeen tullu vissiin vähän janoiseksi ja kaatanu koko 0,5 litran vesipullon tyynylle. Siinä viiden aikaan aamulla ei ollu oikein tajuntataso niin korkeella, että olisin laittanu lakanat kuivamaan. Korjasin tilan ihan normaalisti ja siellä ne päivän muhi päiväpeiton alla kaikki märät kohdat. Tuntu melkein samalta kuin olis kussu housuun, mutta ei läheskään niin helpottavalta. Nää on niitä tilanteita kun miettii mitä helvettiä oikein aina duunaa?

Toinen juttu on sitten astetta huvittavampi, mutta samalla pelottavampi. Sain tänään tajuta jotain ihan kummallista ja se aukas kyllä pari muutakin kysymysmerkkiä. Se fb-tökkäilijä (orava :DD) silloin aikanaan jo huhtikuussa tökkäs naamakirjassa ekan kerran ja pari kertaa tökin takasin, mutta sitten aattelin vaan että njäh antaa olla ja se tökkäily loppu siihen. No nythän se tökkäili keskiviikkona uudestaan ja torstaina huvikseen hyväksyin sen kaveripyynnön. Tänä aamuna ton kaiken yllä olevan sähläyksen lisäks kerkesin käydä naamakirjassa ja siltä oli tullu viestiä. Eka kerta kun naamakirja ilmotti viesteistä ja hämmennyin kun niitä oli tullu aikaisemminkin. Jo huhtikuussa se oli laittanu jotain viestiä ja viimeks tänään. Se oli useeseen otteeseen kysyny kahville ja sillä hetkellä mun mieleen tuli nopeena flashbackina tilanne kun fb-tökkäilijä pelas pelikoneella kaupassa ja sillä oli pari kaveria siinä ja sit kun kassa vähäks aikaa hiljeni niin yks niistä sano sille, että nyt olis hyvä hetki kysyä ja nyökäytti kassalle päin. En kuullu mitä se siihen sano ja mitä tapahtu, mutta ei se ainakaan multa mitään kysyny kun mut luultavasti pelasti kiireinen asiakas. Nyt vaan jotenki hävettää niin paljon, jos se on koittanu laittaa viestiä niin pitkä aika sitten ja en vaan oo saanu niitä fb:n kautta. Oon vaan kassallaki aina miettiny, että mitäs se oikein tökkäilee mutta kassalla on ku ei mitään. No ei kai se uskalla mitään kun se varmaan luulee, että ohitan sen naamiksessaki ihan suoraan!! :DD En varsinaisesti nyt lupautunu kyllä minnekään kahville kun ei oikeastaan kiinnosta. Tilanne on hankala ja tunnen olevani vähän kusessa...

Tämmönen "pika"päivitys tällä kertaa :D

Munaton prinssi täällä odottaa

Kysyn kassalla: "Moi, saisinko nähä sun henkkarit?"

Hän vastaa: "Joo tottakai, ota samalla nimi muistiin niin voidaan heti tutustua..."

Vaikka henkkareiden kysyminen ei ollutkaan iskuyritys, niin kerrankin yllättävä vastaus niiden kaikkien nyrpistelijöiden jälkeen. Pakkaamassa ollut vanhempi nainenkin tyrskähti lievään nauruun. Yleensä henkkarit vedetään vastahakoisesti ja niitä vilautetaan sekunnin sadasosa nenän edessä niin että pitää pyytää näyttämään uudelleen. Harmi, että unohdin tyypin nimen samointein :D

Fb-tökkäilijä oli taas aktivoitunut ja varmaan kännipäissään tökännyt kuukauden jälkeen edellisestä. Hassua, että se kävi tänään kaupassa ja se on niinku ei mitään. En tiiä keneks se mua luulee töissä ja keneks naamakirjassa. Kassalla on vaikea pitää pokkaa. Tekee mieli revetä nauruun ja huutaa miks se idiootti tökkäilee. Oon alkanu kutsua sitä Oravaks, koska se näyttää vähän oravalta, jolla on posket täynnä tammenterhoja (tai mitä tahansa muuta ruokaa). Kaikella kunnioituksella jos satut lukemaan tätä!!

Oonkin kaivannu vähän actionia tähän elämään, mutta sillä on ollut myös varjopuolensa. Oon koittanut olla kertomatta itsestäni liikaa kenellekään tuntemattomalle, mutta silti Limamies (se nelikymppinen kuvotus) on saanut tietää, että pelaan jalkapalloa ja nyt se yrittää laukoa jotain mukahauskoja jalkapallovitsejä. Oon kieltänyt pelaavani ja jos se sanoo sanankin jalkapallosta, niin katon sitä kun kajahtanutta ja sanon "hyi vittu joku jalkapallo". No en kyllä oo kertaakaan sanonu, mutta aion sanoa :DD Lisäks se oli kaupan ilmotustaululle laittanu jotain myyntiin ja käskenyt erään toisen myyjän pyytää minua ottamaan sieltä hänen puhelinnumeronsa. Kuvottavaa. Jos tämä tyyppi on löytänyt tai koskaan löytää tänne blogiin ja tajuaa olevansa tämä kuvottava Veikkaaja-mies niin haistappa kuule ripuli ja lopeta tuollanen huuhaa-kuvittelu!

Tyttö on kaunis ja ystävällinen, minä vihaan häntä

Ennen kuin tulee uusi helleaalto ja aivot sulaa nopeammin kuin läski, ajattelin vähän mietiskellä painojuttuja. Sijoitan painoangstini alkuajat kasiluokalle, sieltä kaikki alkoi. Tunsin itseni isoksi, vaikka olin tämän hetkiseen tilaan verrattuna hirveen hoikka. Olin pitkä ja se poika johon minua yritettiin pakolla parittaa oli paljon hoikempi kuin minä. Aloin ajatella laihduttamista, mutta ysiluokalla aloinkin sitten nälissäni ahmimaan ja lihoin. Siitä asti oon läskeilly. Lihonu aina välillä ja koittanut taas laihduttaa. Nyt paino on kuin varkain tippunut neljä kiloa tässä parin kuukauden aikana. Välillä oon ihan koittanut laihduttaa, mutta suurimman osan ajasta oon vaan syöny mitä huvittaa ja pelannu paljon jalista. Aikasemmin mulla on ollu joku kuva, jota oon tavoitellut. Joku langan laiha luukasa tai treenattu heipukka jossain koneen syövereissä, josta oon huonoin tuloksin hakenu motivaatiota laihtumiseen. Nyt oon vähän hukassa. En jaksa enää katella luukasoja ja kukkakeppijalkoja. Kuvina ne on edelleen mielestäni kivoja, mutta vaan kuvina. Ehkä hienot varjot kylkiluista tai jotenkin mukataiteellista paskaa, mutta ne kuvat ei vaikuta muhun mitenkään. Lihaksikkaiden tai treenattujen ihmisten kuvat ei kiinnosta, koska ne tuo väkisin mieleen fitness-buumin ja koska vihaan asiaa niin paljon, ne saa mut vaan pahoinvoimaan. Enkä jaksa tavoitella lihaksia, söisin ne heti pois.

Nyt onkin ollu vähän jännät ajat. Ei tavallaan mitään varsinaista kiintopistettä. Oon vaan ajatellu, että on laihduttava. Tavallaan periaatteesta. Välillä kuvitelma itsestä on ihan jees ja toisinaan itseään vihaa. Ahdistun vain jos oon syöny karkkia ja turvottaa. Normaalitila ei oikeastaan ahdista. En tiedä onko nykyinen ajatukseni olla vain mahdollisimman laiha. Ei mahdollisimman laiha siinä mielessä, että rasvaprosentti on niin paljon, ettei sitä oikeastaan edes ole vaan niin laiha kuin minä pystyn olemaan. Haluaisin laihtua siihen pisteeseen, missä oon vielä järjissäni ja saan karkkia syötyä sen verran kuin tekee mieli. Laiha myös henkisesti, jos sen nyt noin voi sanoa. Nyt paino on jotain 66-alkavaa, vain pari kiloa enemmän kuin viime kesän pohjat!

Kasiluokan lopulta on pari kuvaa olemassa, jossa oon hame päällä. Onko oikein tavoitella sellaista kroppaa takaisin? Painoa oli vajaat 57 kg ja pituutta suunnilleen sama kuin nytkin 175 cm. Vaikka tavoittelisin samaa painoa en kuitenkaan tulisi näyttämään samalta. Perse levinnyt muutenkin ja rakenne muuttunut niin paljon, että saattaisin näyttää kummalliselta. Jos nyt asetan itselleni tarkan kilotavoitteen, niin sössinkö taas koko homman ja alan vaan mättämään enemmän? Ainakin salaiset haaveet on kajautettu ilmoille.

Dodih, rybäleitä perseessä

Pääsykoe"urakka" on ohi. Tuli hiki pyöräillessä paikalle, mutta varsinaisena lukemisprojektina ei kyllä ollu nääkään pääsykokeet multa mikään erityinen ponnistus (tänäkään vuonna). Käytävät oli nörttejä ja vähemmän nörttejä poikia täynnä. Tyttöjä näin pääsykokeissa vain kourallisen mikä oli aika hämmentävää, mutta kaipa minun käytävällä kävi vain huono tuuri. Itse koe oli yllättävän helppo, melkein innostuin sitä tehdessä. Viime vuonna farmasian pääsykokeissa tajusin, että ei tämä ainakaan ole minun juttu, en ymmärtäny tehtävistä juuri mitään ja tuijottelin vain kelloa, että onko täällä pakko oikeesti vielä olla. Nyt ei ollu kelloa seinällä, mutta empä olis tarvinnutkaan. Ratkaisin olevinaan kaikki tehtävät ja jokaisen ratkaistun tehtävän jälkeen meinasin hihkua ilosta, niinku jee tein sen. Eri asia onkin sitten kuinka perseelleen ne laskin. Jospa kuitenkin pääsisin sinne ykköstoiveeseen. Ainakin kaikki enteet on kohdillaan. Hyvä koe, koeluokan numero 212 (paljon kakkosia, tuo onnea!), takapenkin paikka, eikä yhtään viime-hetken-paniikki-hikkeä kirja kädessä käytävällä! Tulis jo ne tulokset :D

Kävin tottakai kokeen jälkeen hakemassa vähän mättöä kaupasta ja eteen sattui joku puhetyylistä päätellen etelän poika, joka vilkuili kummallisesti minuun päin. Ei oikein tienny, että mitä hittoa se siinä pyörii, mutta sitten se avas sanaisen arkkunsa osoittaen mun koriin ja kysy: "Mikä toi on?" Eka ajatus oli, että ei vittu älä ainakaan niitä mun karkkeja kato. Mutta sitten se vähän selventi ja kävi ilmi että äijä ihmettelee mun laukkua, jossa on jaffa-kuvioita. Se on kuulemma muotia ja hän oli ostanut uudet samankuvioiset suihkuverhot. Jännää? Se olis varmaan halunnu samanlaiset kassin, mutta ei niitä myyty siinä ruokakaupassa. Tyypin ekan kysymyksen jälkeen olin ihan varma, että se seuraavaks tökkää mua mahaan ja kysyy: "Mut hei arvaaks mikä toi on?" ja alkaa sitten ripittämään ylipainosta ja herkkujen syömisestä. Vältyin siltä. Se olis ollu jo piinaavampaa kuin pari vuotta sitten se huuteleva kaupan kassa, joka alko kyselemään herkkupäivästä. En tiedä muistaako sitä enää kukaan, kun se postauskin on jo varmaan piilotettu ja hatautunut jonnekin tuonne syvälle arkistoon.