Voi jestas, että voi juhannuspyhät olla kuolettavan tylsiä. Ensin on aatto, mikä meni kyllä yllättävän jees kun sai aamun olla töissä. Ei tuntunut niinkään turhalta päivältä ja iltapäivällä pöristelin mopedilla pitkin kyliä ja kävin jopa ehkä vähän erikoisessa seurassa viettämässä iltaa. Katoin elämäni ensimmäistä kertaa kokkoa (kahta eri kokkoa) ja voi luoja se oli tylsää. Oon varmaan luullu että kokon polttaminen olis jotenki hohdokasta kun sitä tehdään joka vuos, mutta se oli aika hillittömän tylsää. Tuijotella siinä nyt kun risukasa palaa. Toisen kokon poltossa oli jännittävämpää seurata, että palaako viereinen puu kokon mukana. Mutta ei sekään kun vaan kärvistyny aika pahasti. Jalkapallopelin saattelemana nukkumaan. Mutta voi tautinen eilistä päivää! Olin koko päivän tietokoneella. Ihan koko päivän. Kaksi elokuvaa ja paljon nettiselaamista. Hirveen jännittävää. Voisin hankkia elämän. Yhä enemmän tekee mieli soluttautua kylän amisjengeihin, ei siinäkään mitään menettäis. Tämäkin päivä pitäis kahlata jollain lailla läpi ja mitä sitten? No huomiseksi on laitettu vapaa päivä, voi sentään.
En oo grillannu koko juhannuksena ja siitä merkkinä painokaan ei oo noussu yhtään. Yleensä kaikki juhlat korottaa heti painoa, mutta ehei tällä kertaa. Ainiin ja mitä on tapahtunut potentialisille hukkujille? Kukaan ei oo hukkunu? Mitä helvettiä siellä on oikein duunattu? Hukkukaa nyt joku! :D Ei oo kunnon juhannus jos kukaan ei "sukella".
Nyt koitan tehdä oikeesti jotain vähän viisaampaa kuin tuhlata tänkin päivän koneella.
Nyt koitan tehdä oikeesti jotain vähän viisaampaa kuin tuhlata tänkin päivän koneella.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti