Minä sut ongelmana näkisin, tuoksus on kloroformi ja lempiasentos on väkisin

Ongelman nimi on miehet ja toisen ongelman nimi on minun suhtautuminen miehiin. Muistan joskus yläasteajoilta, että oli vaikea hengata ja heittää läppää poikien kanssa. Sillon tuntu, että ollaan aivan eri maailmasta eikä mun jutut ikinä auennu kenellekään. Sama jatku jonkin aikaa lukiossakin, mutta nyt kun tässä koulussa luokasta lähes kaikki on poikia niin luulen välillä itsekin olevani ÄIJÄ :D Kuulostan siltä kun mun seuraavaksi tuleva jymy-paljastus liittyis jotenkin mun seksuaaliseen suuntautumiseen. "Olen ammattikorkeakoulussa kasvattanut henkiset munat ja isken hoitsuja, olenko nyt mies vai lesbo?" Ei, en ole kumpaakaan ja sitäpaitsi tää teksti lähti jo tässä vaiheessa ihan lapasesta.

Tällä viikolla miehet avautu mulle kännissä opiskelijabileissä. Okei muutama luokkalainen siinä oli ja lauseet meni näin (en haluis kirjottaa näitä kun nää jotenki tuntuu oman itsetunnon pönkittämiseltä ja muutenki väärältä): "miks sun pitää olla noin söpö?" "oikeesti oot ihan helvetin hyvännäkönen" "senkin herkkuperse". Jotenki se ei tuntunu hyvältä, vaikka myönnän että kyllähän se nyt helvetti imartelee ja sen jälkeen kulkee koko illan nenä pystyssä ja tissit edellä (joo-o, myös meikän olematomilla tisseillä onnistuu). Mutta ei sen jälkeen kun ne on puhunu ketä kaikkia ne on kerenny tässä syksyn aikana panna. Joka tapauksessa, voin nyt sanoa että kysyntää saattais olla. Myönnän että lähdin kyseessä olleista partyistä yhden luokkalaisen pojan ja hänen (minulle tuntemattoman) pojusen kanssa pois, jonka jälkeen juteltiin aika kauan mäkkärissä kaikkea maan ja taivaan väliltä. Mäkkäri klo. 4.30 on aika hiton hyvä aika avautua! Myöhemmin tää tuntematon poika, nimeltänsä Nörtti (nimi ei sitten kerro kaikkea!) on jutellu mulle aika paljon naamaraamatussa ja ihan kivaahan se on, kunnes tulee meitsin kaikkein eniten kammoama kysymys: "Lähetkö joskus leffaan yms?" Kokikset nenään, yskänkohtaus, nenän kirvely, tirskautus yskän takia silmät auki, silmien lentäminen kuopista koneen näyttöön, silmäaineen valuminen koneen sisälle, veren roiskuminen, koneen tilttaaminen, bluescreen, veren hukka, avuttomuus, tuskainen tajuttomuuteen vaipuminen, elintoimintojen hidastuminen, helppo kuoleminen. Kiteytettynä kahteen sanaan: "Ei helvetti".

Kusin tän homman jo Oravankin kanssa. Oon ylireagoija. Se, että pyytää leffaan/kahville ei automaattisesti tarkoita mitään, mutta minua pelottaa että se tarkoittaa. Ja ajatus ahdistaa. Omista tunteistani en yleensä ota mitään selvää, on vaikea heittäytyä. Sitä paitsi pelkään sitoutumista ja myöskin toiselle mielipahan tuottamista. Helpointa olis sanoa ei jo heti alussa, mutta arvatkaapa kuka ei osaa? Jätän aina ajatuksen roikkumaan, koska en ota itsestäni mitään selvää. Kuvittelen olevani itsenäinen (itsepäinen), omat tavoitteensa ja rajansa tunteva nainen, oikea sosiaalisen elämän uraohjus. Todellisuudessa oon keittiön tiskirätti, joka muovautuu aina siihen paikkaan mihin se heitetään... ja kuivahtaa siihen. Pelkään, että jämähdän siihen, annan asioiden edetä "omalla painollaan" ja huomaan viettäneeni monta hetkeä väärien ihmisten kanssa. Sitten harmittelen kaikkia ohi menneitä tilaisuuksia  joita olis voinu syntyä jonkun muun kanssa. Yök, oon inhottava.

Moikka teinilehden terveyspalstan kirjoittaja! Oon 175 cm/68kg. Onx ok? Ahmin ihan vitusti, mutta kerroin sen kun se ei liity mun kysymykseen mitenkään. Haluisin kiinteemmän vatsan, miten saa sixpäkin? Eikai tarvii käydä nostaa painoi, ku salil käyminen on niin noloo ja en haluis niiku olla sellanen hirveen lihaksikas kaappi. Mites noi menkat ku mullon päivän myöhässä, et oonx raskaana? Mutsi oikeesti vetää kilarit jos oon, apua. Voiks pussailusta ees tulla raskaaks? Ainii ja hei oon ihan vitun sekasin ja sen lisäks tunnevammanen, mikähän siihen vois auttaa? Kiitti vastauksist.

-V4NH4P11K4.

Minä rakastan kaikkia viilata linssiin ja sahata omaa oksaa

Älä osta mitään-viikko menossa. Tavoitteena olla ostamatta mitään. Ensimmäisen päivä ohi ja hyvin menee! Vanhemmat täytti mun jääkaapin viikonloppuna siihen malliin, että selviin ihan hyvin tämän viikon. Ei varmaankaan tarvii selvitä kun vaan torstaihin, lähden käymään kotona. Yritän vähän rahaa säästää, syödä jääkaapin tyhjäks ettei mene mikään vanhaksi ja vähentää henkkujen ostamista. Nyt ei oo mitään huonoa ruokaa tarjolla ja jo ekan päivän jälkeen tuntuu kevyemmältä olo. Väsyttää vaan niin pirusti ja tuntuu yksinäiseltä. Tarviin jonkun joka ohjailee mun toimintaa, tulee aina sanomaan millon pitää pestä hampaat ja millon lähteä kouluun. Se joku kertois mulle millon on aika tehdä läksyt, hakkais pesäpallomailalla päähän kun puhun liikaa ja hakkais raipalla kankkuun vauhtia. Äh, en saa tähän mitään kirjotettua. En saa nykyään mitään aikaseksi. Oon varmaan aivokuollut.

Tilanne on hallinnassa, ei mittään hättää

Huijasin. Ei todellakaan ole hallinnassa minulla nyt yhtään mikään. Kaikki on paskaa paitsi kusi, ja sekin venäjällä... Syön huonosti, se ahdistaa, jätän syömättä jonka jälkeen nälissäni vedän munkkeja ja karkkia kunnes alkaa turvottavamaan joka suuntaan ja ahdistun taas. Sain syömisen kuntoon viime viikolla kotikotona, mutta tänne palaaminen  toi kaikki samat ongelmat takaisin. Oonko syöny tällä viikolla oikeata ruokaa? Olen... kerran. Sekin oli kerran koululounas. Tunnen kuinka rasva hymyilee ja se minua kovin kuvottaa. Saisivat jo pidettyä paikalliset sen treenitaukonsa, että minä pääsisin pelaamaan jalista, enkä lihois näin paljon.

Sen sijaan syyslomalla kotikotona musta alko tuntumaan etten kuulu tällä hetkellä oikein millekään paikkakunnalle. Kotikaverit tuntu aika etäisiltä. Joo, ei olla pidetty sen kummempaa yhteyttä mitä nyt whatsappissa juteltu, mutta jotenki en päässy enää niin hyvin sisälle niiden toimintaan. Mukana menossa olin kyllä, mutta tuntu jotenki laimeelta. En tiiä mistä se johtu. Yleensä aina on ollut hirveen kivaa. Onko tää erilleen kasvamista vai oliko huono ilta muuten vai oliko se ilta ihan oikeesti aivan paska? Viikon jälkeen tulin takasin länteen ja olin täälläkin sen maanantain ihan hukassa. Kaikki tuntu vieraalta ja ahdistavalta, mutta sitten se tasoittui ja nyt on vasta torstai ja mulla on taas sellanen olo, että tänne minä kuulun.

Tällä paikalla on mulle myös huonoja vaikutuksia. Oon alkanu miettimään paljon asioita, mikä on johtanut mutinapohtimiseen ja mietin jotain ihan hiton turhia juttuja. En tarkota mitään, että mietin mitä toiset ajattelee ja muuta shaibaa. Ei, vaan oon alkanu miettiä jotain muovipussien valmistamista, sen sisältämiä ainesosamääriä ja kuinkakohan paljon muovipusseja valmistetaan päivässä ja muuta vastaavaa. Jou! Sitten yksikseni laskeskelen ja mietiskelen asioita ääneen ja muut pitää mua ihan kajahtaneena. Mielenterveyteni järkkyy, tahdon kotiin.

Kaikkien läskien unelmaaah

Vedin kyllä taas överipohjat tänään (torstaina). Kaksi Hesen kerrosateriaa päivässä, vittujee! Kauppojen irtokarkkihyllyt ei nykyisin jaksa enää houkutella niin paljoa. Ne karkit on niin nähty, uutuuksia ei tule tarpeeksi kovaan tahtiin ja sitten kun tulee, niin ne ei maistu karkeilta. Ne maistuu samalta kuin ne edellisetkin, jotka on alkaneet maistua lisäaineilta ja oudosti teollisilta. Sipsit ei oikein maistu. Luulin jossain vaiheessa, että kun karkit ja sipsit ei enää maistu niin ei ole enää mitään ahmimisen arvoista. Luulin väärin. Kyllä hamburilaiset on niin nannaa nyt. Se majoneesi pehmeen sämpylän välissä, se ketsuppi siinä keltasen suolatikun päässä. Oikein tunnen kun mun jokainen rasvasolu herkistyy kehossa pelkästä ajatuksesta. Ahnam. Ja sitä läskin määrää. Hellurei sentään jos tää jatkuu tämmösenä niin oon jouluun mennessä paremmassa kunnossa kun kinkkusiat. Ens viikolla mulla on onneks "itsenäisen opiskelun viikko" eli LOMA ja suuntaan auton keulan huomenna kotia kohti. Siellä mamma laittaa mulle pöperöä pöytään ja saan oikeeta ruokaa, enkä mitään laboratoriossa työstettyä koeputkipihvejä. Sitten onkin taas opeteltavaa kun tulee viikon päästä takaisin omilleen ja koittaa pitää näppinsä erossa huonoilta teiltä. On se omillaan asuminen niin ihanaa, ottakaa nuoret jannut oppia. Mulla on kuitenkin takana jo vuosi yksin asumista ja tähän asti oon onnistunu elättämään itteni käytännössä pelkästään eineksillä. Mikropitsaa, kolmioleipää ja semmosta pientä namiskukkelia.

Se siitä syömisestä. Paino nousee taivaisiin ihan niiku viime syksynäkin ja sitten sitä vellotaan paskassa jälleen. Noni seuraava juttu. Saatiin tänään opiskelijahaalarit ja onnistuin tappamaan mun peukun ommellassa yhtä ensimmäistä kärpäsen kokosta haalarimerkkiä. Ihan laittoman raastavaa hommaa. Ommella nyt sormet verille kun ei neula mene millään noin paksusta tsydeemistä läpi, mutta muuten nää vermeet on ihan hauskat. Tunnen olevani opiskelija. Toiset lähti heti ulkoiluttamaan niitä yöhön, mutta tällä kertaa piti jäädä himmailemaan kämpille, että pääsee sitten huomenna ajelemaan ilman sen kummosempia oloja.

Eipä tässä taas muuta oo. Pitää alkaa tiskaamaan ja laittamaan kämppää lähtökuntoon, ettei sitten viikon päästä takasin tullessa tarvii ekana alkaa siivoamaan. On se kyllä kumma miten sotkuinen ihminen minäkin osaan olla. Viime lauantaina siivosin ihan viimesen päälle ja kiilti jokainen nurkka niin että ihan häikäs. Sitten tiistai-iltana havahduin siihen, ettei keittiön pöydälle mahdu enää mitään ja lattialla on hirveesti koulupapereita ihan sekasin. Sama kun ei olis siivonnu ollenkaan.

Vierivä kivi ei kuulemma sammaloidu

Elämä on muuttunut. Elämä on heittänyt oikean kärrynpyörän tässä kuukauden aikana ja se kärrynpyörä on jännittävä, se pyörii edelleen etsien oikeata kulmaa pysähtyä maahan. Jäädä makaamaan, löytää hyvä asento. Nyt se ei pysähdy. On tapahtunut niin paljon kaikkea jännittävää. Alan tutustua koko ajan paremmin mun koulukavereihin ja muihin ihmisiin täällä. Olis niin monta tapahtunutta asiaa, joista tekisi mieli kertoa. On totuus, että jos lähtee jonnekin niin aina tapahtuu jotain. Jos olisin kieltäytynyt kaikista näistä illanvietoista missä oon ollu mukana, niin uskoisin olevani paljon onnettomampi täällä, paljon yksinäisempi. Tosin kyllähän tämäkin elämäntapa alkaa varmaan pian näkyä. Tällä viikolla olin torstaina opiskelijabileissä, perjantaina istuin pubissa ja eilen meillä oli pienellä porukalla rankka "opiskeluilta". Noh, ensi viikko sitten taas rauhallisesti opiskeluihin keskittyen. Enkä todellakaan vaihtais noita tapahtumia mistään hinnasta. On juteltu täysin tuntemattomille ihmisille, on poliisi käyny meidän kanssa etkoilemassa, on jorattu niin villinä että juttu jäänyt elämään vittuiluna, hämmennetty paikallisia hodarikiskan karvakäsiä, väännetty murteella ja aiheutettu yleistä pahennusta. Kaikkein oudointa tässä on ollu se, että mun seuran koostumus on kääntynyt ihan ylösalaisin. Jos kotipaikkakunnalla kaveriseura oli käytännössä pelkkiä tyttöjä, niin täällä vedän luokkani poikien mukana. Poikien saunaillassa pelaamassa änäriä... Kaduilla ei tarvii pelätä kun mulla on omat ritarit mukana. Torstaina tajusin vasta baarin ovella, että minä olen menossa sisälle viiden kollin kanssa. Eilen illalla taas oli suloinen tilanne kun pojat otti mut tiukasti kainaloon ja vakuuttelivat ihan innoissaan pitävänsä musta hyvää huolta jollekin viiskymppiselle miehelle syrjäisen kapakan ovella. Samalla yrittivät juottaa mut pahemman luokan känniin ja heiluttelivat Jallu-pulloa mun nenän eessä :D Ne on ihan hyviä tyyppejä ja kyllä ne musta huolta pitää. Tulevaisuus näyttää mitä vielä tulee tapahtumaan.

Läski avuton nainen

Ostin kämppääni tv-tason, jonka kävin noutamassa huonekalukaupasta eilen. Varastomies viskas sen mulle auton takakonttiin kyytiin vähän vaikean oloisesti. Ajelin asunnolle ja pyöräytin paketin ulos takakontista, jonka jälkeen alko ongelmat. Se pöytä oli ihan saatanan painava. Sain raahattua sitä viisi metriä, kunnes ote lipes ja laatikko kapsahti nurmikollle. Siitä se ei enää noussu vaikka kirosin, potkin ja huusin. Pihalle sattu kaartamaan joku "huoltomies", joka sitten naureskeli mulle, että ei näytä tulevan tosta sun hommasta mitään ja kysy tarviinko apua. Haha, siinä sitten kannettiin meikäläisen pöytä pikkupikkupaketissa kolmanteen kerrokseen. Tiedostan, että mun on toisinaan vaikea hyväksyä sitä, etten pysty johonkin asiaan yksin. Tunnen olevani heikko ja se raivostuttaa. Mutta jestas mulle tuli kuuma kantaessa sitä pakettia jopa sen nelikymppisen apupojan kanssa. Tuli ihan hirvittävän läski olo ja itseinho. Olis pitäny jaksaa. Sain just ja just kädetkin sen paketin ympärille. Enemmän lihasta niin homma olis varmasti toiminut yksinkin. Miks mua nolottaa :D

En tiedä mikä tän jutun pointti oli, mutta tosiasiassahan olin iskemässä niitä naapuritaloa korjaamassa olleita kuumia raksamiehiä. Näytin avutonta ja haurasta neitokaista, viskoin hiuksiakin olan yli niin kuin elokuvissa ja loin apua anovia katseita siihen suuntaan, mutta eivittusit! Ainut johon vetosi oli joku nelikymppinen elämäntapa-avulias huumorintajuton herrasukko.

Tuli vatsa tikkanen

Karkaa vielä mopo käsistä tän kirjottamisen kanssa kun piti tulla taas jotain sanomaan. Eilisten kommenttien innoittamana ahdoin pulleat varpaani nappiksiin ja päätin, että nyt minä käyn näyttämässä paikallisille mistä on idän plikka tehty. Alun kuumotus ja jännitys muuttui puolentoista tunnin jälkeen armottomaan vitutukseen. Tuli kotoinen olo, kun paikallisissa reeneissä sai kunnon vitutuksen pintaan. Jos nyt lähdetään vaikka siitä, että menin kentälle jossa harkat pidetään. Odottelin ensimmäistä valmentajan tapaista saapuvan ja iskin sitten heti juttusille. Helevetin omituinen tilanne. Se äijä ei ollut varsinainen valmentaja ja sen kyllä huomas. Kujilla se oli ja muiden odottelu oli lähinnä kiusallista kun ei oikein juttelu luonnistunut. Kun muita pelaajia alkoi saapua, niin tilanne helpottui ainakin siihen asti kunnes "the boss" saapui paikalle. Päävitunvalmentaja. Ajattelin, että käynpä esittelemässä itteni sille, että tajuaa kuka tässä ollaan. Se äijä vasta kujilla olikin, pitkät valot päällä koko ajan. "Kyllähän tänne saa tulla, ei tää mikää suljettu piilotapahtuma ole." No aha! Sitä ei edes kiinnostanu oonko koskaan koskenutkaan palloon.

Eipä ollu ne treenitkään yhtään sen kummallisemmat. Hapotti vaan niin pirusti, kun harjotukset mitä tehtiin oli vaan semmosta kunnon hapotusvitutusreeniä. Ei yhtään maalintekoa, vaan jatkuvaa reisillä pingottamista :D Vielä viikko sitten kuumottelin etten varmaan pärjää näiden kanssa, mutta turhaan pelkäsin. Muutaman kerran pyöräyttelin Zlatan-tyylillä kavereita kahville, enkä ikinä tee niin oman joukkueeni harjoituksissa. Torstaina uudestaan. Saa nähdä mitä tuleman pitää.

Hei neiti mitä sie teet?

Koulussa on kivaa. Toistaseks ainakin kun ei oo tarvinnut hirveesti aivoja rasittaa. Fysiikka ja matikka menee suht hyvin entisellä rutiinilla ja muistan jopa asioita lukiosta ja puolen vuoden pimeästä matikkanörttiajasta. Sitten on kyllä niitäkin aineita joissa pitäis alusta asti olla vähän skarpimpi. Perjantaina alkaa ensimmäinen kunnollinen käytännön hommia täynnä oleva kurssi ja sitä ootan innolla. Ei pelkkää luennoilla istumista, tämä hyvä. Muuta hyvää amk:n opetustyylissä on se, että ollaan luokkatilassa ja opettaja kommunikoi ryhmän kanssa. Siellä saa kysyä heti kun ei ymmärrä ja asia otetaan uudestaan, tehdään myös tehtäviä tunnilla. Puoli vuotta sitten lojuin auditoriossa miljoonan ihmisen kanssa, katoin piirtoheittimelle silmien tilalla raksit ja linnut lennellen pään ympärillä. En tajunnu mitään ja sitten kun kotona olis pitäny tehdä läksyjä niin taisin nukahdella aika tiuhaan niiden tehtävien kanssa. Siihen nähden tää koulu on tuntunut loistavalta, vaikka joo kyllä tein eilen matikan läksyjä neljä tuntia. Niitä oli vähän enemmän tai sitten olin vaan vähän liian hidas :D Lisäks alan tottua asumaan täällä, kaukana kotoa. Ensimmäinen yksinäinen viikonloppu oli vasta viimeisin viikonloppu, mutta muuten viikot on menny ihan hyvin. Paljon koulua niin ei ehdi ajatella koti-ikävää. Bileitäkin olis aika paljon. Ainakin kerran viikossa oltu menossa, tällä viikolla ei kylläkään. Ne on ihan kivoja, kunhan vaan osais pitää päänsä eikä jois kaikkea mitä tarjotaan. Ei pärisis niin pahasti. Luokkahenki on hyvä, mutta tarviin vielä vähän rohkeutta lisää ollakseni ihan kunnolla mukana... En tiedä oikein nolottaako mua vai onko tää vaan hämmennystä, mutta oon ajautunu jopa tanssimaan (parin shotin jälkeen...) ja se on vasten mun periaatteita. Minähän en tanssi. Koulukaverit on mietiskelly, että mitähän musta vielä tulee selville ku vakuuttelin jo ekana päivänä etten tanssi enkä juo ja pari kertaa oon kumonnu käytökselläni ne luulot, just. Mitä tää kaupunki tekee mulle?

Syöminen täällä meni aluks ihan tosi hyvin, mutta hiljalleen tässä ollaan vaipumassa samaan vanhaan paskaan kun aina ennenkin. Kävin tänään hesessä, enkä voi väittää etten tykänny. Oon itseasiassa käyny melkein joka päivä hesessä tai mäkissä viikon sisällä :D Oon uskotellu, etten tykkää hampurilaisista, mutta kyllähän ne nyt vittu läskille maistuu!! Jos parin ekan viikon jälkeen housut vähä lökötti niin tällä hetkellä oon kyllä taas sen verran hyvässä lihassa, että iha tiukoilta tuntuu. Mutta oon menossa kattomaan jos uskaltaisin paikallisen jalisjoukkueen reeneihin. En kuitenkaan uskalla, koska nössöys. Laitan vähän kamoja päälle, pyöräilen paikalle ja jään jonnekin puun taakse kuikuilemaan mitä siellä tapahtuu. Pari kertaa oon jo silleen käyny, koska se kynnys mennä puhumaan sille valmentajalle on iha hiton iso. Mun pitäs nyt vaan päättää haluunko olla läski vai olla läski ja kuvitella olevani urheilullinen? Lihon ihan vallattomaks jos en ala urheilemaan täälläkin. Ostin eilen paikallisen tilan maitoa kun se oli -50%. Sitten tajusin, että se on täymaitoa. Hurraa! Vedin sitten täysmaitoa, eikä se nyt erityisen rasvaselta maistunu. Että semmonen läski se Elisa on. Täysmaito maistuu "ihan normaalilta".

Sul on hyvä suunta sul on oma pää

Koti on hyvä. Ajoin kotiin nälissäni ja nyt jo maha pullottaa ja melkein oksettaa. Kyllä mama pitää huolta. Tai huolta ja huolta... Kun jääkaapissa on muutakin kuin valo, niin kirkastuu tämäkin pärstä. Iltapaino on kahden viikon aikana tippunut kaksi kiloa. Hyvä? Päätin, että vaaka jää tänne vielä. Vien sen sitten joskus, mutta nyt en tarvitse sitä länsikodissani. En halua alkaa ramppaamaan vaakalla, kun näköjään paremmin menee ilmankin. Lihakset varmaan lähteny surkastumaan. Heihei lihikset! Tulin eräs päivä koulusta kotiin hemmetin nälkäisenä. Olin syönyt edellisen ruoan edellisenäpäivänä koulussa kahden aikaan ja siinä välissä vain kaksi mandariinia ja yön keikkunut kaupungilla ja baarissa ottaen vain ihan vähän juomista. Reippaat 24 h lähes syömättä ja vain neljä tunnin unilla oli minulle kyllä ihan liikaa. Ei pysynyt ajatus enää ollenkaan kasassa ja kävelin haamuna kauppaan ja takaisin. Ei ihan ollu tuo syömättömyys mun juttu.

Pentaphragmataceae

Seitsemän kilsaa matkaa lähimpään Ikeaan, polkupyörä ja navigaattori. Siitä matkasta tuli vähintäänkin kaksinkertainen, vaikka mulla oli kädessä mötikkä, joka huuti "tee uuuuuu-käännös". Joo en päässy hirveen helposti perille, kun olis navigaattorin mukaan pitänyt mennä autotietä. Miks nää tiet ei voi täällä olla suoria? Kuljen suoraan kohti korkeaa Ikea-tolppaa, mutta yhtäkkiä se tie kaartaa rajusti vasemmalle ja ajaudun polkemaan siksakkia sen kyltin edessä. Kolme kertaa nousin suoraan ylöspäin jotain älyttömän jyrkkää mäkeä, luulin jo ruvenneeni kiipeämään K2 huipulle. Välillä pyörätie vaihtui kapeaan polkuun keskellä metsää ja eteen tuli aita. Pelastuslaitoksen harjoitusalue, pieneläinhautausmaa, missä helevetissä oon? Kun lopulta pääsin perille, olin niin puhki ettei koko Ikea-kierroksesta tullut yhtään mitään. Kiersin vaan äkkiä koko roskan läpi, enkä todellakaan alkanut mitään ostelemaan. Pois pääseminen oli helpompaa, onneks.

Viikonloppuna pääsen kotiin. Tuon sieltä lisää tavaraa mukanani minkä vaan saan junakassiini survottua. En tiedä pitäiskö tuoda myös vaaka. On ollut helpottavaa olla ilman vaakaa. Tiedän, että ramppaan vaa´alla koko ajan jos mulla vaan se on täällä, ei siinä auta kaappiin piilottaminen. Tavallaan ahdistaa kun ei tiedä omaa painoaan, toisaalta helpottaa. On helpompi pitää pientä nälkää yllä kun ei tiedä laihtuneensa ja saattaa vahingossa laihtua! Sitä ei kyllä huomaa kun ei ole sitä vaakaa... Karkkiakaan en oo niin hirveesti syöny. Uskokaa pois, en oo ahminu täällä vielä kertaakaan! Ja oon myös potenu ihan hirveää jalishimoa. Eilen etsin halpaa pientä jalkapalloa hiki hatussa kaupoista, koska oli pakko päästä potkimaan ja pyörimään pallon kanssa. Ikinä ei oo siltä tuntunu. Sitten kun pääsin vähän pomputtelemaan niin ai että se homma maistui! Mitä mulle on tapahtumassa? Jalis on paskaa.

Insinööri + hoitsu = totta

Noniin. Uusi paikkakunta otettu haltuun, joskin varsinainen muutto vasta viikonloppuna. Uusi koulu ja hillitön kuumotus tulevasta neljästä vuodesta. Tänne on tullut paljon semmosia opiskelijoita, joilla on aikaisempaa kokemusta alasta joko aiemman koulutuksen ja työn takia tai sitten oman harrastelun pohjalta. Miesvaltainen ala. Yhteensä meitä on n. 40 ja viisi tyttöä. Onneks meitä on edes se viisi, vaikka ainakin yks on kyllä niin tyttö eikä yhtään peittele sitä. Se kihertelee, kikattelee joka asialla, pöyhii hiuksia harva se väli ja viilaa kynsiä wtf!! Yritän ite asennoitua tähän hommaan mahdollisimman neutraalisti ja olla vaan yks toisten joukossa, mutta toisaalta esimerkiks nuo kynsien viilaukset ei oikein oo mun juttu. Sitten saadaan ehkä just noiden toimien takia kaikki muutkin tytöt semmosia katseita, että mitä helevettiä nuo tänne on oikein hakenu ja millä perusteella nuo on valittu. Nii vittu hurraa, pohjalta noustaan... Tottahan se tulee olemaan, että ollaan altavastaajia kun kellään meistä ei näiden saamieni tietojen perusteella oo just tästä alasta paljon mitään kokemusta. Joten on tässä vähän totuttelua ja kuumotuksen kestämistä. Ei yhtään helpota se, että insinöörienkku alkaa jo ensi viikolla kun kusen aina kaikki kieliasiat, varsinkin enkussa oon ihan sietämättömän huono.

Oon ilman vaakaa ollu tämän viikon ja oon vielä ensi viikonkin. Ainakin. En tiedä yhtään oonko läskistyny vai mitä. Ainakin ihan hillitön makkara tuossa mahassa. Oon syöny joka päivä ihan kunnon kokosen aamupalan ja lounaan, mutta yleensä sitten vaan vähän iltaisin enkä tiedä yhtään onko tää hyvä vai huono. Housut mahtuu toistaseks jalkaan, mutta ei ne kyllä löystyneetkään ole. Urheilu ollut pannassa näiden koulumenojen takia. Kohta pitäs lähteä taas viilettämään pitkin kaupunkia. Oon innokkaasti ollu nyt mukana vähän joka jutussa jos vaikka vahingossa tutustuisin noihin muihin, mutta sisimmässäni haluaisin olla yksin ja mättää karkkia illat pitkät. Pakko koittaa olla sosiaalinen kun en tunne yhtään ketään täältä. Olis ollu helpompi jäädä lähikaupunkiin, kotiin. Olisin tutustunu vaikka Oravaan kunnolla, kun nää tän paikkakunnan pojat ei oo oikein säväyttäny. Ainakaan vielä. Yksikin alko arvotelemaan ohi kulkevia tyttöjä ulkonäon perusteella pantaviin ja ihan katastrofeihin lihatiski-sanastolla. Tiedän että sitä tehdään kaikkialla, mutta onko sitä pakko sanoa ääneen.

Otsikkoon viitaten. Oon luullu insinöörimies ja hoitsunainen -parien olevan pelkkä häilyvä legenda, mutta ei se olekaan! Insinöörimiehet on kuulemma kuumina hoitsuihin. Voi ressukat. Voi kun joku hoivaisi. Insinöörinainen on varmaan ihan monsteri!

En tiedä mitä menetän jos nyt jään

Voi paska. Nyt se tulee. Haikeus ja jossittelu. Jossittelu on vähän niiku jarrut - jarrut on vauhdin surma. Jossittelustakaan ei oo mitään hyötyä. Tänään tyhjensin mun kaupunkiasunnon tyhjäksi ja palautin avaimet. Kävelin kaupungin katuja, rantaa pitkin ihan sillä ajatuksella etten oo tulossa tänne takaisin. Jotenki tuli semmonen olo, että tää oli nyt tässä. Oon täällä viimesen kerran. Illalla ajelin mopolla ympäri kotikylää ja mietin, entä jos tällä kylällä olis sittenkin ollu mulle jotain annettavaa? Entä jos mun elämäni rakkaus on joku näistä tyypeistä täällä? Entä jos en enää koskaan tule takaisin. Mua vastaan tuli varmaan kaikki mahdolliset amikset ja tyypit. Oli mopojonnet, Nuhanenä ja sen kaverit... Orava. En enää muista kuinka masentava syksy ja talvi on täällä. Ei täällä ole ketään. Jos jäisin mulla olis vaan töitä, pimeää ja ankeaa. Pelaisin jalista edelleen samassa joukueessa. Masentuisin samoista asioista kuin vuodesta toiseen oon masentunut. Läskistyisin. En pääsisi missään asiassa eteenpäin.

Oon jo unohtanut kuinka innoissani olin kesäkuun alussa. Viimein pois täältä. Kuuntelin Tehosekoittimen Pakko päästä pois ja Olavi Uusivirran En tiedä mitä menetänjos jään. Olisin ollut valmis hyppäämään ekaan junaan ja huikkaamaan nopeet heipat oven raosta. Nyt kun tätä on saanut sulatella ja valmistella, niin ei ookaan enää niin helppoa. Oon toisinaan ihan innoissani lähdössä ja höslään kaikkea jee ihanaa viimein rauha, saan olla yksin ja päättää elämästä ihan itse. Sitten tajuan, että en tunne uudesta kaupungista yhtään ketään. Entä jos ne onkin kaikki ihan kusipäitä. Kaikki? Mun on helppo olla sosiaalinen ja tutustua ihmisiin siihen yhteen pisteeseen asti. Se tyssää siihen kun tunnen kuinka toinen tietää musta liian paljon. Sitten vetäydyn ja yleensä se kaverisuhde viilenee. Tartteenko kavereita vai selviinkö yksin ensi kevääseen. Kesäksi kotiin?

Nyt pakko lainata vähän Poskee, koska stadioni ja en haluis kuunnella sitä : "Rohkeus ei oo sitä ettei pelota vaan et uskaltaa hyppää vaik ei tiedä selviikö elossa". Ja lässynlää maanantaina nostan kytkintä, sillon loppuu tämönen vetistely prkl. Vaikka perse edellä puuhun, kunhan on selkee suunta!

Tieto murskaa kuvat joita kauniiksi luulet

Töitä jäljellä 0. Sinne losahti se viimeinenkin päivä töitä, että hohhoijaa vaan. Nyt kamat kasaan, kytkin ylös ja menoks. Vasta viikon päästä muutto, jos vaan pääsen jo sillon uuteen asuntoon. Onneks tänään ei käyny töissä ketään niitä hirveen kivoja tyyppejä. Mopojonneista kävi vaan ne semi-ookoot ja vähän ärsyttävät :D Orava kävi, en tiiä miten siihen pitäis suhtautua, en ollu kassalla vaan hyllyvälissä ja sentään moikkasin. Ei tarvii enää miettiä mitä ajatella kun se tulee kauppaan. Ei käyny niitä uusimpia paikallisia tuttavuuksia. Unohdan nopeemmin, että paikalliset on ihan kivoja. Ja oon niin super onnellinen, etten ollu kassalla kun se vanha limanen ällötysmies kävi. Olin just lattioita pesemässä ja näin sen vaan vilaukselta. Seki näki mut. Hymyilin sille, koska tajusin että se ei vittu enää ikinä tuu iskemään mua. Se ei enää ikinä kerro mulle niitä paskoja juttujaan kassalla ja eikä sen tarvii pyytää muita työntekijöitä käskemään mua ottaa sen numero kaupan ilmotustaululta. Nyt sen tarvii vaan miettiä pienellä rasvahiuspäällään, että minnehän minä karkasin. Okei kysyin pomolta jo ens kesälle kesätöitä.... mutta toivon ettei tarvii nähdä sitä äijää enää!

Sitten voin miettiä niitä kivoja tyyppejä. Kivat mopojonnet, jotka piristi työpäiviä hulvattomilla jutuilla varsinki nyt viimeisinä viikkoina. Se yks urheilijatyyppi, joka tuli ykskin päivä kauppaan ihan kuolleen olosena ja se vaan puuskuttu kassalla kärsivällä ilmeellä, että oltiin tuossa jätkien kanssa vähä pelaamassa ja nyt on paikat pikkasen jumissa. "Pikkasen jumissa" tarkotti sillä lähinnä koomaa, en voinu ku nauraa.

Oon loppupeleissä kuitenkin ihan ilonen, että nää hommat loppu ainakin vähäks aikaa. Voin köyhtyä ja syrjäytyä rauhassa.

Rihanna, Rihanna, täytyy uuniin pannari panna

Mitä yhteistä on minulla ja 16-vuotiaita täynnä olevalla jonne-laumalla? Ei yhtään mitään, mutta hengasin niitten kanssa tänään "kylillä". En tiiä kuinka alas pystyn vajumaan, ilmeisesti aika alas. Ei niitä ollu ku neljä ja ne tuli kiusaamaan kaupan tätiä kun tämä oli vähän urheilemassa. Ihmettelin ääneen, mitä hemmettiä oikeen teen täällä 16-vuotiaiden kanssa ja ne vaa rennosti istu siellä penkillä iha onessaan. Tää paikkakunta ei selvästikään tee hyvää mulle. Enää kolme päivää töitä ja sitten viikon vapaus! Vajaat kaksi viikkoa muuttoon ja hitto alkaa oikeesti sellanen pieni haikeus tulla. Musta tuntuu, että alkaisin päästä piireihin jos vaan oisin vielä vaikka puol vuotta täällä. Ei jonne-piireihin, vaan ihan normaaleihin kylän marttakerhoihin ja semmosiin.

SOHC

Oudot tilanteet jatkuu. Sain työpäivän aikana tekstiviestin tuntemattomalta Heikiltä, joka tiedusteli mahdanko olla sinkku. Tai ensimmäisessä viestissä hän sitä tiedusteli ja lähetti sitten parin tunnin jälkeen toisen viestin kertoakseen olevansa Heikki. Mikä vitun Heikki? Numeroa ei löydy numerohausta ja oon tarkistanu tuntemieni Hekkien puhelinnumerot, eikä luojan kiitos oo ollu kellään sama numero. Mitä minä nyt teen? Vastaanko, että ota se peukku pois perseestä ja tarkista hyvä mies se numero ennen kuin tuntemattomia ahistelet. Onko se huijausviesti vai kiusaako joku mopopoika minua. Entä jos siellä onkin mun elämäni mies, joku kuuma adonis, joka on valmis vahaamaan kahdesti vuoteen mun auton (kokeilin se vahaamishomma oli ihan älyttömän hermoja raastavaa) piukat speedot jalassa? Äh ei sittenkään niitä speedoja. Alko oksettamaan jotkut uimahousut. Tai sitten siellä on joku vanha limanen mies, joka on pongannu mut kaupasta. Tuli justiinsa mieleen se yks hiton ällöttävä ukko. Parempi sittenkin olla vastaamatta, vaikka nyt meniskin joku kuumis ohi.

Jumalten juomaa ja menoks -ES

Kuulin tänään yhden päivän pelastavimmista kommenteista. Ei yllätä, että kylän jonnen suusta. Vaikka osa näistä "es-jonneista" on välillä vähän rasittavia ja ne alkaa töissä vittuttamaan jo ennen kuin edes pääsen töihin, niin oon saanu huomata, että ne on lopulta ihan hyviä tyyppejä kun koittaa ymmärtää (oon huono ymmärtämään jonnen elämää, mutta oon vissiin hyvä näyttelijä :DD). Ainiin siis vittuunnun niihin töissä, koska ne on kovaäänisiä, ne aina osaa käyttäytyä ja ne kertoo huonoja juttuja. Sitten vanhemmat asiakkaat ei tykkää niistä ja pyörittelee mulle silmiään siihen malliin, että jos katse vois tappaa niin meitsi olis ollu vainaa jo kuukausia. Ihan kun se minun vika olis jos heidän naapurin kakarat on huonosti kasvatettuja! Mistä lie seinän välistä tarttunu stna. Satuin tänään törmäämään kahteen mopopoikaan ja juteltiin oikeesti ihan järkeviä joku 15 minuuttia. Sitten kun kerroin lähteväni kokonaan pois töistä, toinen niistä voihkas vaan että voi ei, ainut kiva myyjä siitä kaupasta lähtee. Awww. Oon kuulemma hyvä myyjä ku oon rento, mutta ne muut on liian tiukkiksia, haha!

Koko tilanteen päätteeksi paikalle karautti kärryillään pari amista mm. Nuhanenä. Kuka muistaa? Sen pienen hetken olin sisällä amispiireissä. Vittu jee ainaki kaksi minuuttia. Uus ennätys. Aikasempaa ei ollukaan, mutta pohjat ku pohjat. Vedän tässä turkin pippureita voittajan elkein, eli suoraan pussista kaatamalla suuhun. Jos totta puhutaan niin en lopulta sanonu sanaakaan niille tulijoille (myös siksi, että oli vaikee pidätellä naurua). Se tilanne _oli_helvetin_outo_). Tuo Pesusieni-kuva kuvaa kyllä parhaiten ikinä sitä tunnetta siinä hetkessä. Olin niin väärässä paikassa, haha :D

Pullero pallero punainen kana pot pot pot

14 päivää työsopimusta jäljellä. Täytyy selvitä. Nyt jos koskaan tuntuu olevan ihan helvetin hyvä juttu, että lähden tuolta pois. Se vanha ällöttävä mies on ihan innoissaan kun palasin lomalta ja mun pitäis kuulemma ottaa sen numero kaupan ilmotustaulun seinältä, kun hän kuulemma siellä jotain myy. Antaa uskoa unelmiinsa. Jaksan häntäkin vielä kaksi viikkoa ja sitten ei enää koskaan jooko. Musta on näköjään tullu myös yhen teinipojan kohde. Ei hurraa. Koko jonnelauma ootti mua reilu viikko sitten töistä ja osa niistä seuras mua kotiin asti mopoilla. Olin iltavuorossa ja viimeisenä lähdössä pois. Ja sitten tuo yks on oottanu mua töistä kaks kertaa yksinkin ja se tulee aina jotain selittämään. Meinaan aina purskahtaa nauruun. Päässäni kuiskin itselleni "älä naura jonnelle, älä naura jonnelle". Mutta herranen aika en ole puuma! Eikä kiinnosta viistoista kesäset. 14 päivää jäljellä, kestän.

Aika rientää nyt niin nopeasti, etten oikein kerkeä kirjottelemaan. Ei kyllä ole asiaakaan. En oo ajatellu edes laihduttamista. Oon pelannu paljon jalista myös omalla ajalla, en vain treeneissä. Oon varmaan jotenki koittanu ottaa vielä kaiken irti idässä olemisesta, ennen kuin kuukauden loputtua kerään kimput ja kampsut ja täräytän asumaan länteen. Kaikki tutut jää tänne. Ja kaikki uudet tutut, joihin oon tutustunu vasta tässä ihan lähiaikoina. En yleensä kovinkaan mielelläni tutustu uusiin ihmisiin, tarkotan ettei uusiin ihmisiin tutustuminen oo mulle mitenkään erityisen tavoittelemisen arvoinen asia, mutta nyt oon tutustunu (joskin aika pintapuolisesti) muutamaan sellaseen tyyppiin johon kiinnostas tutustua paremminki. Ainaki yhteen mielenkiintoseen pojuseen, hehe. Oon jotenki tajunnu, että vaikka tää kunta onki aina ollu jotenki paska paikka, niin täälläki voi olla elämää. Se vaan pitää löytää, olla oikeeseen aikaan liikkeellä ja oikeiden tyyppien kanssa liikkeellä. Ei tarvita isoa massaa, että tapahtuu jotaki. Silti pois täältä jeejee :D

Näin tää homma menee alas

Vihaan sanontaa "asioilla on tapana järjestyä". Nään mielessäni jokun ärsyttävän pätijän käyttävän sitä sormi ojossa, mutta oon kyllä tässä parin viikon aikana saanu todeta, että se on totta. Viime keväästä tähän kevääseen oon ollu aika hukassa tulevaisuuden kanssa (ei sillä ettenkö olis edelleen), mutta jotenki nyt on tullu vastaan semmosia merkkejä, että tää reitti on se oikee. Merkkejä alko putkahtelemaan koulun pääsykokeissa. Pääsykoe oli mulle helppo (sain joko pistettä vaille täydet tai täydet pojot, vittu jee) ja pääsykoeluokan numeroa myöten olosuhteet oli suotuisat. Koko ajan mulla on ollu aika rauhallinen olo tuosta koulupaikasta. Se ei aiheuta liiallista innostuneisuutta, vaan se tuntuu lähinnä jatkumolta koulu-uralla. Samalla lailla kuin lukio oli selkeä vaihtoehto peruskoulun jälkeen. Se ei myöskään tunnu inhottavalta niinku viime kesänä ennen mun huimaa puolen vuoden matemaatikko-pelleilyä. Uusi kotikaupunki, jossa viime viikonloppuna vierailin vaikutti ihan kivalta. Aikasemmin olin käynyt siellä vain kaksi kertaa potkimassa vähän palloa, joten periaatteessa kaupungista itsestään mulla ei ollu mitään kokemusta tai muistikuvaa. Heti alko tuntua kotoisalta kun pongasin ekat spurgut. Ja viimesenä niittinä asuntoasiat. Kaks viikkoo sitten nillitin etten ikinä löydä asuntoa sieltä, en ainakaan hyvää ja halpaa. Hakijoita kaikkiin asuntoihin tuntui olevan miljoona ja esim. yhteen asuntoon sain vuokranantajalta vastauksen, että sori ei tärpänny, hakijoita yli 60 kpl. Hurraa! Sitten kun tyhjästä ilmesty tutun tutun kämppä, jota mainostettiin pienesti. Siihen iskin kiinni, viikonloppuna kävin kattomassa ja nyt mulla on vuokrasopimus. Ja se asunto on ihan sika hyvä, joskin opiskelijalle vähän kallis. Mut hei oon ollu puol vuotta pelkästään töissä, joten oon masseis.

Nyt oon vielä lauantaihin asti lomalla ja sitten täräytän kaks viikkoa töissä, sen jälkeen viikko aikaa muuttaa jos saan avaimet ja sitten alkaa se jokin uusi ja kummallinen elämä... ja meikä nössöllä hillitön koti-ikävä. Se koulu kestää neljä vuotta. Ja se on ihan älyttömän pitkä aika olla poissa kotoa. Oon ikuisesti pieni lapsi ja haluan asua kotona :D En oo aikasemmin edes miettiny koko asiaa. Olis helppo muuttaa vuodeks, mutta että neljäks. Jos valmistun sieltä aikataulussa niin oon jo 24- vuotias. OMG!

Uudenkaledonianvaris

Elämä on ripulia. Kaksi tuntia ja oon taas töissä. Kaks viikkoa ja sitten mulla on viikon loma. Siitä kaks viikkoa ja lähen vetämään sieltä. Yhteensä viisi viikkoa odottelua. En jaksais oikein odottaa, mutta rahaa on vielä tienattava. Sen verran korkeilta näyttää nuo ensi syksynä odottavat vuokrat, vaikka ei sitä kämppääkään vielä ole. Metsästän yksiötä huonolla menestyksellä, mutta soluun en halua. Oon liian diiva, enkä kestä muita tuntemattomia ihmisiä saman oven takana, heh ja huoh. On vähän masentavaa ajatella syksyä. Oon kyllä hyvinkin innoissani, pääsen täältä pois. Halusin jo vuosi sitten keväällä pois, mutta eihän tämmönen räkänokka mihinkään lähde. Nyt kun se meinaa tapahtua, ei haluaisikaan lähteä. Kesä on kotipaikkakunnalla niin mukava, mutta tiedän että jo syksyllä alkais alamäki jos jäisin. Lähinnä syömisten kanssa alamäki niin kuin viime syksynäkin. On nytkin ollu taas vähän ongelmia. Paino noussut vähän ja vaikee rajoittaa syömistä. Pitäis laihduttaa. Enää kuukaus ja kaks viikkoa tai jotain kunnes koulu alkaa. Ei tartteis pyöriä paikalle. Liikkumisongelmat olis hoidettu läskinä. Ei tartteis kun asettua pitkälleen makaamaan ja kääntää kylkeä niin olis jo toisella puolella Suomea. Taas tämmöstä sekavaa huttua, koitetaan kestää.

Kabooom, läskit räjähtää seinille

Kohta poksahan. Ihan pieni turvotus päällä, onneks sormet menee vielä nyrkkiin vaikka vähän nahkaa kiristelee. Oon taas syöny pikkusen innokkaammin, mikä johtunee varmaan muuttojännityksestä ja jaliksen pelaamisesta. Parina päivänä oon ihan kunnolla juossu pallon perässä ja persekin on ihan tulessa. Lihakset jäykkänä ja koko ajan hirvee jano. Tekis mieli syödä ihan kaikki mikä vaan liikkuu. Huohotan varmaan huomaamattani kieli pitkällä niinku koirat ja kuola vaan valuu lattialle. Silmissä jäätelön kuvat. Syömistahti on taas ollu semmonen, etten oikein tiedä meneekö tää itsestään ohi vai tarviinko kunnon mättökruunun tälle. Kuitenki varmaan viikon oon vetäny enemmän kuin pitäis ja yleensä nää jaksot saa päätökseen isolla karkkipussilla, limpparilla ja jäätelöllä. Tai sitten ne vaan jatkuu.

Hirvee jännitys päällä tuon syksyn suhteen. Se kämppä pitäis löytää ja vaikka vasta pari päivää oon ettiny niin tuntuu niinkun se pitäis jo olla. En pääse mitään etes kattomaan paikan päälle, eli se on vähän niiku asettelis viis asetta pöydälle, joissa yhdessä on paukku paikallaan. Yks kerrallaan piippu ohimolle ja pelin voittaa jos ampuu kaikki neljä tyhjää ekana. Ehkä vielä jännittävämpää on töistä irtisanoutuminen. Kuulostaa ihanalta, mutta sitten tajusin että ei hele, en oo semmosta ikinä tehny ja nyt se vaaditaan kirjallisena. Pomo kyllä kerto avuliaasti mitä pitää tehdä, se varmaan huokasee helpotuksesta kun häivyn kunnan rajojen ulkopuolelle. Päästiin siitäkin tunarista :D Pitää siellä vielä (siis enää! bailabaila!) reilu kuukaus kuitenki olla ja hurraa, mulla on se parin päivän oikea lomakin siellä välissä. Hunajata. Nyt lähden kuluttamaan niitä työpäiviä.

#kassatäti #ottaa #loparit #hellyeah

Hän on opiskelija taas! Hänet on valittu opiskelemaan Länsi-Suomeen "korkea-amikseen" ja hänestä tulee ingenjööri. Hän on aika hiton innoissaan, mutta peloissaan muuttamisesta. Hän ei millään jaksaisi miettiä asumisasioita ja kiristelee hampaita asian takia. Hän päätti juhlistaa eilistä tietoa normaaliin tapaansa vetämällä massun täyteen shaibaa. Jäätelöä, karkkia ja paljon pullaa on hänen turvotuksensa takana. Hän lopettaa syömisen huomenna ja koittaa saada turpean olon pois. Häntä surettaa jättää syksyllä niin monta asiaa toiselle puolelle maata, mutta on eityisen innoissaan töiden loppumisesta. Ou jeah.

Jokus pudotaan tuoleilta, se on kivaa

Villiä! Kävin tänään oikein shoppailemassa (yöh) ja parturissakin, ohhoh. Etin varsinaisesti farkkushortseja, en löytänyt, mutta tajusin jotain paljon parempaa. Mulle mahtu tuumakokona 29, vaikka aikasemmin ne on aina ollu 30 ja numerokokona (vai mikä lie) meni 38 ja aikasemmin oon mielestäni saanu aina ottaa 40. Sain ostettua pitkät housut ja nekin oli kokoa 38. Tuli hyvä mieli. Melkein toivoisin, että joku nyt sanos että ne koot vaan koko ajan suurenee, numerot vaan pysyy ennallaan. Sitten en olis ollenkaan pienentyny, vaa housut suurentunu. Innostuin tästä mahdollisesta pienentymisestä niin, että tasoituksen vuoksi söin 120 g Ahaa-karkkeja, 250 g vaahtomansikoita ja jäätelön. Meinas tulla yrjönä ulos ne vaahtokarkit, olikin yllättävän makeita lämpimällä säällä.

Toinen asia mikä on mahtunut päälle on vuonna 2010 syksyllä ostettu mekko. Musta, joustamatonta kangasta oleva juhlamekko, jonka mahtumisen kanssa mullon melkein aina ollu ongelmia. Kesällä 2011 se olis saattanut mahtua, mutta muistaakseni ei ainakaan juhannuksena mahtunu kun en sitä laittanut päälleni juhannushäihin. Siitä asti se on vaan lojunut tuolla kaapissa ja oon aina silloin tällöin sitä kokeillu saamatta vetskaria kokonaan kiinni. Eilen keksin sen mekon yöllä ja vetskari sujahti kiinni. On se pikkasen ahdas vielä, mutta parin kilon jälkeen se on täydellinen. Enpä silti sitä koskaan varmaan tule käyttämään, mutta se on ollu mulle semmonen kokomittari. Sillon on liian iso jos se ei mahdu päälle.

Pojaksi kätilöt tyttöä luuli

Voi jestas, että voi juhannuspyhät olla kuolettavan tylsiä. Ensin on aatto, mikä meni kyllä yllättävän jees kun sai aamun olla töissä. Ei tuntunut niinkään turhalta päivältä ja iltapäivällä pöristelin mopedilla pitkin kyliä ja kävin jopa ehkä vähän erikoisessa seurassa viettämässä iltaa. Katoin elämäni ensimmäistä kertaa kokkoa (kahta eri kokkoa) ja voi luoja se oli tylsää. Oon varmaan luullu että kokon polttaminen olis jotenki hohdokasta kun sitä tehdään joka vuos, mutta se oli aika hillittömän tylsää. Tuijotella siinä nyt kun risukasa palaa. Toisen kokon poltossa oli jännittävämpää seurata, että palaako viereinen puu kokon mukana. Mutta ei sekään kun vaan kärvistyny aika pahasti. Jalkapallopelin saattelemana nukkumaan. Mutta voi tautinen eilistä päivää! Olin koko päivän tietokoneella. Ihan koko päivän. Kaksi elokuvaa ja paljon nettiselaamista. Hirveen jännittävää. Voisin hankkia elämän. Yhä enemmän tekee mieli soluttautua kylän amisjengeihin, ei siinäkään mitään menettäis. Tämäkin päivä pitäis kahlata jollain lailla läpi ja mitä sitten? No huomiseksi on laitettu vapaa päivä, voi sentään.

En oo grillannu koko juhannuksena ja siitä merkkinä painokaan ei oo noussu yhtään. Yleensä kaikki juhlat korottaa heti painoa, mutta ehei tällä kertaa. Ainiin ja mitä on tapahtunut potentialisille hukkujille? Kukaan ei oo hukkunu? Mitä helvettiä siellä on oikein duunattu? Hukkukaa nyt joku! :D Ei oo kunnon juhannus jos kukaan ei "sukella".

Nyt koitan tehdä oikeesti jotain vähän viisaampaa kuin tuhlata tänkin päivän koneella.

Näillä kikoilla eroon juhannuskiloista!

Nyt kannattaa jo suunnata katseet juhannuksen jäkeiseen morkkikseen ja siihen suloiseen pöhötykseen kun sinä läski vedit kuitenkin helvetisti nakkia naamaan ja löträsit niitä "terveellisiä" pekonivarpaita siinä ihanassa rillauskastikkeessa. Sitten jälkkäriksi parit jädet vain. Vedit sidukkaa ja jos et sattunu tällä kertaa hukkumaan, niin heräsit hirvveen hirvveen pahassa rapulassa juhannuspäivänä. Noni ihan sama, mutta joka tapauksessa kun sulla on pöhötys ja krapulasta on selvitty niin se ensimmäinen työpäivä kannattaa vetää kuten minä tänään.

Aamupalaksi kuudelta banaani ja (paha)Olo-jogurtti. Aamuvatsakivut. Töissä syömättä, ei kannata juoda vettä, ei kannata käydä edes tauoilla vaikka on seitsemän tunnin päivä ja hillitön kiire. Kiireessä unohtuu myös nälkä. Töiden jälkeen ei syödä, baanalle vaan. Kävele vähän kaupungilla ja samalla vedä siinä suklaarusinoita ja lakritsaa vähän, ainiin ja joku jäätelö käy myös. Seuraavan kerran syöminen vasta viiden aikoihin iltapäivällä, niin että aamupalan ja kanariisin väliin jää 11 h. Vedät sillä lailla sopivasti sitä sössöä, vähän maitoa ja sen jälkeen lähde urheilemaan kahdeksi tunniksi. Kuluta vähintään 1000 kcal, mutta älä juo. Saa hillittömiä vatsanväänteitä kesken urheilun ja tunne kuinka se kaikki vähä tänään syöty tuntuu tulevan ulos joko ylä tai ala kautta. Noi vatsanväänteet on tärkeitä, siitä tietää että elimistössä tapahtuu asioita. Iltapalaksi ei kannata juoda kuin vähän vettä ja mennä vaakalle. Tsädäm, vaikka ei edes eilen turvottanu hirveesti niin paino kaks kiloa vähemmän kuin aamulla. Tähän tietysti tarvii mun kaltaisen spessu-mahan jonka normaalifloora tuottaa omia laksoja niin että sitä liikettä riittää. Mutta siis tosi kuiva ja kevyt olo päivän päätteeks. Jos turvottas vähän enemmän niin varmasti lähtis se viitisen kiloa. Ja mitä enmmän sitä parempi.

Jos sitten kuitenkaan ei tykkää siitä rusinantte-olosta, niin alkaa vaan mättämään taas ruokaa niin että napa ruskaa ja elimistö ottaa kaiken takas. Elvyttelee persuksissa väljähtäneitä rasvasoluja ja rehevöittää reidet kaks kertaa muhkeammiksi, koska naisella pitää olla muotoja. Vittuun niksit. Nää oli siis ennakkoon testattuja vinksejä, että takuulla toimii. Jeeah. Oli hiton hyvä päivä...not. Sekoilen tähän loppuun taas, että kaikille jää paha mieli, eikä ketään kiinnostas tulla tänne sivuille uudestaan. Vähän liikaa nuita katsomiskertoja. Moikkamoi kaikki tutut. Siitä tuliki mieleen, että tunnen itteni kunnon feimiks töissä, ku tuntuu että koko kylä tuntee mut. Vanhemmat asunu aina täällä, niin ne näkee naamasta että mitä sukua oikeen oon. TPH:ta lainaten "mä en tunne ketään mut mut tuntee kaikki". Ei muuta, hei.

Alppihiihdon maailmanmestaruuskilpailut 2011

Ei hele meitsi vihaa itteensä nyt enemmän kuin koskaan. Oon niin säälittävä, että alan kohta nauramaan. Hävettää. Tunnen varmaan kaikki maailman häpeän, vihan, itseinhon ja huvittuneisuuden tunteet samaan aikaan. Orava-juttu ei oo enää niin mörkönä mielessä kun se ei käyny tänään kaupassa, varmaan töissä sekin ja ihan hyvä niin. Pääsen rauhoittumaan. Sen sijaan tänään kassan päätyyn jäi yks suht usein käyvä vakioasiakas ja en tiiä onko se oikeesti ihan normaali vai onko se vähän niiku vajaa, ihan tosissaan. Tiiän, että sillä on autokortti eli se voi olla joku lievästi kehitysvammainen tai jotain. Tai sitten se on ihan normaali, mutta ihan helvetin jäinen. Otappa näistä nyt selvää! Se ei ekaks sanonu mitään vaan pojotti siinä kassan päädyssä ja sit kun se mutis jotain niin en saanu selvää. Se mutis vähän lisää ja jäätyili ja sitten se vaan, että mikäs se sun puhelinnumero on. Siinä vaiheessa tajusin, että ei helevata oon just sen mutinan aikana luvannu antaa sille mun puhelinnumeron. Meinasin alkaa hakkaamaan päätä seinään. Pitihän mun siinä jotain keksiä ja kirjotin sille paperille puhelinnumeron, mutta voi nolous vaihdoin yhden numeron! En olis ikinä kuvitellu, että minä itse joskus joku päivä sorrun tuohon surkeaan kikkaan. En oo kattonu onko se jonkun puhelinnumero, en uskalla. Itken verta, mutta pakkohan mun oli jotain keksiä. En todellakaan oo antamassa kenellekään mun numeroa, en ikinä ainakaan tuolle, sori vaan. Se kuitenki varjelee sitä puhelinnumeroa kuin parastakin aarretta. Toivottavasti se ei koskaan soita siihen, tulee pupu pöksyyn. Mun tuurilla ei tule ja seuraavan kerran kun nään sen se kysyy, että miks en vastannu ja sitten saan mokellella jotain kivoja pikku valheita. Oon taas kusessa. Osaan sössiä aika lahjakkaasti nää jutut. Jos en ala oppia ilmaisemaan itteeni yhtään paremmin niin mun on parasta kaivautua johonkin synkkään metsään yksin elämään. Että semmosta tänään...

Luettelo Ruotsin taajamista

En oo nähny Oravaa kun vaan kerran ja kiitos luojan mun ajoitus lähteä töistä oli esimerkiks täydellinen just sinä päivänä. Olin just ostanu suklaalevyn ja kävelin kaupan etuovesta ulos, en takaovesta niinku yleensä. Sitten ehdin kävellä just sopivasti parkkipaikan ohi henkilökunnan parkkipaikalle niin, että se ajo pihaan kun olin turvallisen matkan päässä. Toisinsanoen kumpikin varmasti näki toisensa, mutta periaatteessa voi sanoa, ettei nähty mitään :D Sitten pistin mun ruoskan tulille ja kaahasin pois, huh. Mutta sen seki näki. Ja tänään taas iltavuoropiinaa. Kriiseilen turhaan.

Paino on yllättäen pysyny aika matalalla, vaikka oon pari päivää tässä syöny oikein olan takaa. Ihan niiku en olis ruokaa saanutkaan viime aikoina. Nyt pitäis taas osata katkaista mättökierre ennen kuin se nostaa painoa oikeasti ja sitten alan mättämään ihan vaan inhosta ja suuremman vaakaluvun vuoksi. Hyi tällä viikolla on juhannuskin. Onneks on tulossa kylmä juhannus, niin ei toivottavasti tule semmosta keskikesän ihQ juhla-tunnelmaa. Ei kyllä oo koskaan ollutkaan, kun vaan se tylsä tunne kun Suomi pysähtyy ja kaikki paikat on kiinni ja minulla on tylsää :D Ja ärsyttää kun kaikki hypettää naamakirjassa juhannusta ja lisää kännikuvia ja sitten kun juhannus on ohi niin suretaan kun aivot jääny laiturille ja heput päättäny hukkua. Vois pistää veikkauksen pystyyn kuinka monta hukkuu tänä juhannuksena? Ja nimenomaan vaan hukkuu, muita tapaturmia, tulipaloissa ja auto-onnettomuuksissa kuolleita ei oteta huomioon. Koska on näillä näkymin tulossa aika viileä juhannus, veikkaan että hukkuneita on vaan neljä.... Olinkohan nyt liian opstimistinen. En edes muista paljonko edellisinä vuosina on hukkunu, mutta näillä mennään! Nyt vaan jännätään :D

Alan hiljalleen haljeta jännityksestä opiskelujen suhteen. Enää kaks viikkoa ja saatan jo tietää mitä ens talvena teen. Ärsyttävää tämä epätietoisuus, kun haluais jo etsiä kämppää toisesta kaupungista, muttei tiedä pääseekö edes sinne. Ja hitsit, että ootan ihan kunnolla töiden loppumista :D Vajaat kaksi kuukautta ehkä enää. Menispä ne nopeesti. Mulla on jopa neljän päivän oikea loma siellä, huhhuh :D Tapahtuis jo jotain!

Ei kierot nuolet voi koskaan lentää suoraan

Minulla on hölmö olo. Minä olen sosiaalisesti paska, enkä tiedä mitä teen. Juteltiin viikolla Oravapojan kanssa fbssä jonkin verran ja lupauduin lopulta lähtemään niille helvetin kahveille. Sovittiin suunnilleen millon mennään ja sanoin tyypille mistä mut löytää ja hän saa itse päättää minne mennään. Ei varsinaisesti mitään tarkkaa aikaa ja chillailin kolossa oikeastaan koko päivän. Revin mun vanhoja farkkuja shortseiksi, mutta ne on kyllä vähän liian tiukat julkisesti pidettäviks. Nii ja oikeestaan ootin että se tyyppi tulis tai ilmottas jotain itsestään kun se kuitenki oli niin innoissaan menossa kaffelle. Mutta... ei mitään tapahtunu :D Surkuhupaisaa. Mitä tapahtu äijälle, joka huhtikuusta lähtien on yrittäny jotain ja viimesimpänä asianaan kirjottanu mulle, että hän on kuulemma ihan oikeesti kiinnostunu musta? Tyhmä olo mulla on sen takia, etten oikein tiiä olisko mun nyt kuulunu tässä tehdä jotain. Olisko mun pitäny ottaa sinä päivänä yhteyttä ja antaa joku merkki, että nyt mennään! En varsinaisesti missään vaiheessa halunnu tähän tapaamiseen, koska tuntemattomien seurassa oon niin ujo ja pelkään niitä kiusallisia hiljaisuuksia. Toisaalta lupauduin sen takia, etten ajatellu menettäväni mitään ja miks ei uusien kavereiden takia. Olin koko päivän ihan turhaan syömättä ja sitten illalla turhauduin ja vedin paketin nakkeja nälkääni.

Onneks telkusta tulee jalkapalloa. Voi olla ihan pimennossa maailmasta hyvällä syyllä: "Ei voi nyt kun tulee jalista". Paitsi että on pakko olla töissä, eih.

Näin sä käärit sätkän

Tunnen itteni selkä seinää vasten ajetulta hiireltä. Fb-tökkäilijä on vähän kärsimätön poika. En osaa sanoa sille suoraan, että en lähde niille sen kahveille. "En haluais olla liian jyrkkä" ja lässyn lässyn. Oon oikeesti oikein imarreltu kun joku tuntematon haluaa kaffille, mutta onhan nyt herranen aika koko tilanne ihan koominen. Mitä voi puhua kun ei tiedä ihmisestä mitään? En oo varmaan koskaan käyny ns. kahvilla kenenkään tuntemattoman kanssa ja jos totta puhutaan niin on tuo kavereiden kanssakin treffailu ollu aika vähäistä. Jäätyillä voi ainakin ja itseäni sen enempää kehumatta oon ihan helvetin hyvä siinä. Oon enemmän toiminnanmies. Tehdään jotain... potkitaan palloa, pelataan rantalentistä tai jotain. Mutta en siitä äijästä tiedä yhtään mitään... paitsi automerkin ja "harrastuksen" ja toisen harrastuksen jos vaan kaljan juonti lasketaan. Eipä niistä hirveesti juttelun aiheita löydy. Pallo on vielä mulla. Se sano viimesimmän sanan naamiksessa ja nyt on vähän sellanen tilanne, että menin kattomaan sen viestin ja vitun facebook antaa sen nähnyt-homman siihen. Voe pazka.

Tunnen itteni 15-vuotiaaks ihq teinix. Hirvee kriisi, enkä saa etes unta. Apua! Nyt ryhdistäydy nainen!

Ps. Näin ohimennen kun ei heilaa helluntaina niin ei koko kesänä, niin käviskö ettei kukaan sitten viittis etes yrittää kun peli on käytännössä jo menetetty?

Rumia on ikkunat kerrostalojen

Pikapäivitys päivän tapahtumista:

Aamulla herään ennen kukonlaulua herätyskelloon, jonka pistän kiinni (vaikka pitäis pompata salamana ylös) ja jatkan uniani. Kaikki siis pimenee herästyskellon jälkeen uudelleen, mutta luultavastikaan ei nukkumisen takia. Havahdun viisi minuuttia kellon soinnin jälkeen siihen, että mulla tuntuu jotain kovaa tyynyn alla ja jostain tajunnan rajamailta tajuan, että se on vesipullo. Heitän sen lattialle ja heittäydyn takaisin tyynylle. Siinä on jotain märkää. Taas toinen silmä tiukasti kiinni koitan selvittää tilannetta, käännän tyynyn ylösalaisin ja nyt luulen, että tilanne on täysin ohi ja voin huoletta heittäytyä tyynylle ylikorostetun makeasti. Menee hetki ennenkin tajuan, että mulla kastu just koko yläselkä ja vasta sitten saan itseni ylös. Oon kellonsoiton jälkeen tullu vissiin vähän janoiseksi ja kaatanu koko 0,5 litran vesipullon tyynylle. Siinä viiden aikaan aamulla ei ollu oikein tajuntataso niin korkeella, että olisin laittanu lakanat kuivamaan. Korjasin tilan ihan normaalisti ja siellä ne päivän muhi päiväpeiton alla kaikki märät kohdat. Tuntu melkein samalta kuin olis kussu housuun, mutta ei läheskään niin helpottavalta. Nää on niitä tilanteita kun miettii mitä helvettiä oikein aina duunaa?

Toinen juttu on sitten astetta huvittavampi, mutta samalla pelottavampi. Sain tänään tajuta jotain ihan kummallista ja se aukas kyllä pari muutakin kysymysmerkkiä. Se fb-tökkäilijä (orava :DD) silloin aikanaan jo huhtikuussa tökkäs naamakirjassa ekan kerran ja pari kertaa tökin takasin, mutta sitten aattelin vaan että njäh antaa olla ja se tökkäily loppu siihen. No nythän se tökkäili keskiviikkona uudestaan ja torstaina huvikseen hyväksyin sen kaveripyynnön. Tänä aamuna ton kaiken yllä olevan sähläyksen lisäks kerkesin käydä naamakirjassa ja siltä oli tullu viestiä. Eka kerta kun naamakirja ilmotti viesteistä ja hämmennyin kun niitä oli tullu aikaisemminkin. Jo huhtikuussa se oli laittanu jotain viestiä ja viimeks tänään. Se oli useeseen otteeseen kysyny kahville ja sillä hetkellä mun mieleen tuli nopeena flashbackina tilanne kun fb-tökkäilijä pelas pelikoneella kaupassa ja sillä oli pari kaveria siinä ja sit kun kassa vähäks aikaa hiljeni niin yks niistä sano sille, että nyt olis hyvä hetki kysyä ja nyökäytti kassalle päin. En kuullu mitä se siihen sano ja mitä tapahtu, mutta ei se ainakaan multa mitään kysyny kun mut luultavasti pelasti kiireinen asiakas. Nyt vaan jotenki hävettää niin paljon, jos se on koittanu laittaa viestiä niin pitkä aika sitten ja en vaan oo saanu niitä fb:n kautta. Oon vaan kassallaki aina miettiny, että mitäs se oikein tökkäilee mutta kassalla on ku ei mitään. No ei kai se uskalla mitään kun se varmaan luulee, että ohitan sen naamiksessaki ihan suoraan!! :DD En varsinaisesti nyt lupautunu kyllä minnekään kahville kun ei oikeastaan kiinnosta. Tilanne on hankala ja tunnen olevani vähän kusessa...

Tämmönen "pika"päivitys tällä kertaa :D

Munaton prinssi täällä odottaa

Kysyn kassalla: "Moi, saisinko nähä sun henkkarit?"

Hän vastaa: "Joo tottakai, ota samalla nimi muistiin niin voidaan heti tutustua..."

Vaikka henkkareiden kysyminen ei ollutkaan iskuyritys, niin kerrankin yllättävä vastaus niiden kaikkien nyrpistelijöiden jälkeen. Pakkaamassa ollut vanhempi nainenkin tyrskähti lievään nauruun. Yleensä henkkarit vedetään vastahakoisesti ja niitä vilautetaan sekunnin sadasosa nenän edessä niin että pitää pyytää näyttämään uudelleen. Harmi, että unohdin tyypin nimen samointein :D

Fb-tökkäilijä oli taas aktivoitunut ja varmaan kännipäissään tökännyt kuukauden jälkeen edellisestä. Hassua, että se kävi tänään kaupassa ja se on niinku ei mitään. En tiiä keneks se mua luulee töissä ja keneks naamakirjassa. Kassalla on vaikea pitää pokkaa. Tekee mieli revetä nauruun ja huutaa miks se idiootti tökkäilee. Oon alkanu kutsua sitä Oravaks, koska se näyttää vähän oravalta, jolla on posket täynnä tammenterhoja (tai mitä tahansa muuta ruokaa). Kaikella kunnioituksella jos satut lukemaan tätä!!

Oonkin kaivannu vähän actionia tähän elämään, mutta sillä on ollut myös varjopuolensa. Oon koittanut olla kertomatta itsestäni liikaa kenellekään tuntemattomalle, mutta silti Limamies (se nelikymppinen kuvotus) on saanut tietää, että pelaan jalkapalloa ja nyt se yrittää laukoa jotain mukahauskoja jalkapallovitsejä. Oon kieltänyt pelaavani ja jos se sanoo sanankin jalkapallosta, niin katon sitä kun kajahtanutta ja sanon "hyi vittu joku jalkapallo". No en kyllä oo kertaakaan sanonu, mutta aion sanoa :DD Lisäks se oli kaupan ilmotustaululle laittanu jotain myyntiin ja käskenyt erään toisen myyjän pyytää minua ottamaan sieltä hänen puhelinnumeronsa. Kuvottavaa. Jos tämä tyyppi on löytänyt tai koskaan löytää tänne blogiin ja tajuaa olevansa tämä kuvottava Veikkaaja-mies niin haistappa kuule ripuli ja lopeta tuollanen huuhaa-kuvittelu!

Tyttö on kaunis ja ystävällinen, minä vihaan häntä

Ennen kuin tulee uusi helleaalto ja aivot sulaa nopeammin kuin läski, ajattelin vähän mietiskellä painojuttuja. Sijoitan painoangstini alkuajat kasiluokalle, sieltä kaikki alkoi. Tunsin itseni isoksi, vaikka olin tämän hetkiseen tilaan verrattuna hirveen hoikka. Olin pitkä ja se poika johon minua yritettiin pakolla parittaa oli paljon hoikempi kuin minä. Aloin ajatella laihduttamista, mutta ysiluokalla aloinkin sitten nälissäni ahmimaan ja lihoin. Siitä asti oon läskeilly. Lihonu aina välillä ja koittanut taas laihduttaa. Nyt paino on kuin varkain tippunut neljä kiloa tässä parin kuukauden aikana. Välillä oon ihan koittanut laihduttaa, mutta suurimman osan ajasta oon vaan syöny mitä huvittaa ja pelannu paljon jalista. Aikasemmin mulla on ollu joku kuva, jota oon tavoitellut. Joku langan laiha luukasa tai treenattu heipukka jossain koneen syövereissä, josta oon huonoin tuloksin hakenu motivaatiota laihtumiseen. Nyt oon vähän hukassa. En jaksa enää katella luukasoja ja kukkakeppijalkoja. Kuvina ne on edelleen mielestäni kivoja, mutta vaan kuvina. Ehkä hienot varjot kylkiluista tai jotenkin mukataiteellista paskaa, mutta ne kuvat ei vaikuta muhun mitenkään. Lihaksikkaiden tai treenattujen ihmisten kuvat ei kiinnosta, koska ne tuo väkisin mieleen fitness-buumin ja koska vihaan asiaa niin paljon, ne saa mut vaan pahoinvoimaan. Enkä jaksa tavoitella lihaksia, söisin ne heti pois.

Nyt onkin ollu vähän jännät ajat. Ei tavallaan mitään varsinaista kiintopistettä. Oon vaan ajatellu, että on laihduttava. Tavallaan periaatteesta. Välillä kuvitelma itsestä on ihan jees ja toisinaan itseään vihaa. Ahdistun vain jos oon syöny karkkia ja turvottaa. Normaalitila ei oikeastaan ahdista. En tiedä onko nykyinen ajatukseni olla vain mahdollisimman laiha. Ei mahdollisimman laiha siinä mielessä, että rasvaprosentti on niin paljon, ettei sitä oikeastaan edes ole vaan niin laiha kuin minä pystyn olemaan. Haluaisin laihtua siihen pisteeseen, missä oon vielä järjissäni ja saan karkkia syötyä sen verran kuin tekee mieli. Laiha myös henkisesti, jos sen nyt noin voi sanoa. Nyt paino on jotain 66-alkavaa, vain pari kiloa enemmän kuin viime kesän pohjat!

Kasiluokan lopulta on pari kuvaa olemassa, jossa oon hame päällä. Onko oikein tavoitella sellaista kroppaa takaisin? Painoa oli vajaat 57 kg ja pituutta suunnilleen sama kuin nytkin 175 cm. Vaikka tavoittelisin samaa painoa en kuitenkaan tulisi näyttämään samalta. Perse levinnyt muutenkin ja rakenne muuttunut niin paljon, että saattaisin näyttää kummalliselta. Jos nyt asetan itselleni tarkan kilotavoitteen, niin sössinkö taas koko homman ja alan vaan mättämään enemmän? Ainakin salaiset haaveet on kajautettu ilmoille.

Dodih, rybäleitä perseessä

Pääsykoe"urakka" on ohi. Tuli hiki pyöräillessä paikalle, mutta varsinaisena lukemisprojektina ei kyllä ollu nääkään pääsykokeet multa mikään erityinen ponnistus (tänäkään vuonna). Käytävät oli nörttejä ja vähemmän nörttejä poikia täynnä. Tyttöjä näin pääsykokeissa vain kourallisen mikä oli aika hämmentävää, mutta kaipa minun käytävällä kävi vain huono tuuri. Itse koe oli yllättävän helppo, melkein innostuin sitä tehdessä. Viime vuonna farmasian pääsykokeissa tajusin, että ei tämä ainakaan ole minun juttu, en ymmärtäny tehtävistä juuri mitään ja tuijottelin vain kelloa, että onko täällä pakko oikeesti vielä olla. Nyt ei ollu kelloa seinällä, mutta empä olis tarvinnutkaan. Ratkaisin olevinaan kaikki tehtävät ja jokaisen ratkaistun tehtävän jälkeen meinasin hihkua ilosta, niinku jee tein sen. Eri asia onkin sitten kuinka perseelleen ne laskin. Jospa kuitenkin pääsisin sinne ykköstoiveeseen. Ainakin kaikki enteet on kohdillaan. Hyvä koe, koeluokan numero 212 (paljon kakkosia, tuo onnea!), takapenkin paikka, eikä yhtään viime-hetken-paniikki-hikkeä kirja kädessä käytävällä! Tulis jo ne tulokset :D

Kävin tottakai kokeen jälkeen hakemassa vähän mättöä kaupasta ja eteen sattui joku puhetyylistä päätellen etelän poika, joka vilkuili kummallisesti minuun päin. Ei oikein tienny, että mitä hittoa se siinä pyörii, mutta sitten se avas sanaisen arkkunsa osoittaen mun koriin ja kysy: "Mikä toi on?" Eka ajatus oli, että ei vittu älä ainakaan niitä mun karkkeja kato. Mutta sitten se vähän selventi ja kävi ilmi että äijä ihmettelee mun laukkua, jossa on jaffa-kuvioita. Se on kuulemma muotia ja hän oli ostanut uudet samankuvioiset suihkuverhot. Jännää? Se olis varmaan halunnu samanlaiset kassin, mutta ei niitä myyty siinä ruokakaupassa. Tyypin ekan kysymyksen jälkeen olin ihan varma, että se seuraavaks tökkää mua mahaan ja kysyy: "Mut hei arvaaks mikä toi on?" ja alkaa sitten ripittämään ylipainosta ja herkkujen syömisestä. Vältyin siltä. Se olis ollu jo piinaavampaa kuin pari vuotta sitten se huuteleva kaupan kassa, joka alko kyselemään herkkupäivästä. En tiedä muistaako sitä enää kukaan, kun se postauskin on jo varmaan piilotettu ja hatautunut jonnekin tuonne syvälle arkistoon.

Painin maailmanmestaruuskilpailut 1998

Eilen mulle sanottiin töissä, että oon Krista Kososen kaksoisolento. Kotona katoin peiliin ja toivoin näkeväni siellä Kososen, mutta en nähnytkään. Mikä meni pieleen? Se äijä sano nähneensä Krista Kososen läheltä ja eilen minut läheltä ja meillä on kuulemma ihan samanlaiset silmät. Joko sillä tyypillä oli käsitteet hukassa: silmät ei ole koko naama tai sitten se oli sokea. Tai se on nyt sekottanu ne Taxfree-tyypit ja Sika Vainolat sun muut. Googlasin sen verran, että pituutta Kristalla on 178 cm ja painoa 68kg. Vaikka tässä nyt ei mallinmittoja vertailtukaan niin miksi näytän silti niin paljon lihavemmalta vain kolme senttiä lyhyempänä? Ainakin tisseihin vois mennä pari kiloa, jos sellaset olis. Mulla on tissit sulautunu reisiin, vähän alempana siis kuin normaalisti. Sitä se on kun painovoima alkaa vaikuttaa ja tissit valuu. Mulla alko vaikuttaa painovoimat niin aikaseen, ettei ne rasvat kerenny olla oikeella paikallaan ollenkaan.

Tää äijä, jonka nimeä en muista...

vai Yossu (??)

Oon limainen ja suomuinen ja mun olo on väkivaltainen

Vedän jumbo-pussia panttereita ja tekee ihan hirveesti mieli maitoa jokaisen salmiakin jälkeen. Tästä pussista löyty sokeripala, joka oli pala pelkkää sokeria. Tunnen itteni viisaaks varsinkin kun kirjoittelen viikon välein ja sitten kerron jotain hyvinkin jännää heti aloituksessa. En muuten oo varma onko se palasokeria, vaikka olikin sokeripala. Tällä viikolla vedin yhtenä päivänä neljä pingviini-räpylää. Ne on taivaallisia. Kerrankin jäätelö, jonka jäätelöosa on kunnon kermajäätelön tuntuista, pehmyttä huttua ja toivon mukaan rasvaista :D Kolme toffeeta ja yks banaani. Siitä banaanista en juurikaan välittäny, mutta toffee oli ihan hyvä. Oon päässy taas kunnolla mättämään ja se näkyy ja tuntuu. Sain elämäni ensimmäiset ylinopeussakot, enkä päässy etes maijaan istumaan vaan kioskityylillä mulle kirjotettiin sakot ikkunasta. Täytyy sanoa, että olisin mielelläni istunut poliisiauton takaosassa varsinkin nuoremman konstaapelin kanssa, oli ihan kivat geenit sillä. Hämmentävää oli, että ajan lähes joka päivä autolla, mutta sakot saan kun ajan tänä keväänä toista kertaa moottoripyörällä. Karma. 

Kannattaa kirjoittaa kaikki asiat yhteen pötkään niin ne saa kivasti liitettyä toisiinsa. Huomasitteko, että ylensyöminen näkyi elämässäni ylinpeussakkoina? Superfood? Jopa äiti ehdotti mulle tänään karkkilakkoa, vaikka oon koittanut syödä piilossa.

Pakastan mummoni, lennän luoksesi

Nonniin. Taas sama kirjottamisen vaikeus ku ennenkin. En tee muuta kuin töitä tai siltä ainakin tuntuu. Viime viikolla oli kevyet 42 tuntia töitä, vaikka se enimmäisraja tai joku on 37,5 h. Yks vapaapäivä oli ja sekin meni pelatessa vähän jalkapalloa ja reissatessa. Ihan niiku palkaton työpäivä. Oon vähän masentunu kun on niin paljon töitä ja sitten kun tämmönen typerä toukokuu-kesä tuli. Olis vaan ollu kylmä, vastahan täällä oli pakkasta yöllä! Koko ajan hiki ja jano. Laskin kuukauden työtunnit ja nyt pitäs tulla ihan mukava palkka, ellei verottajat keksi enää pistää omaan taskuun matkalla. Toivon, että on enää kolme kuukautta töitä ja sitten viimein loppuu. Hauska, että jo viime kesän aikana laskin päiviä työn loppuun. Kesä-heinäkuun vaihteessa ajattelin, että kyllä kestän vielä kuukauden. Sitten olinkin vielä elokuun ja sen kuukauden lopussa juhlin, että nyt loppuu, mutta kävikin niin että olin viikonlopputyöntekijä ja tammikuussa jäin kokopäiväisesti töihin. Siitä asti oon laskenu kuukausia. Kahdeksan kuukautta, yäk. Onneks enää reilu kolme jäljellä. Pakko tiristää niissä pääsykokeissa kaikki irti ja päästä sinne kouluun, niin pääsee töistä eroon :D Jos jään tänne niin löydän itteni taas opiskelijatyöntekijänä, en jaksa enää yhtään. Tekis mieli lopettaa nyt heti, mutta olisin aika älyttömän tyhmä. Tulis vielä tylsempää ja sitten kun yrittäsin uusia töitä ettiä niin lonnisin varmaan kaks vuotta tyhjän päällä jos sittenkään nappais. Saattaisin ruveta siinä ajassa jo puistokemistiks.

Näin mielenkiintoista tänään. Tästä kesästä saattaa tulla hyvinkin levoton... Nyt pistän naamaan vähän maalia, siivoan hiukan ja lähden taas tojottamaan hymy perseessä kassalle. Saatan tänään näyttää tältä...

Antaa kaikkien kukkien kukkia vaan

Kärsin ähkystä. Oon juonu tän päivän pelkästään kaakaota eli oikeesti maitoa ja se alkaa tuntua. Oon vähän kipeä ja koitan irrottaa limaa kaakaolla, jou. Pieni maitoähky (ja hirvee kuumakaakaohiki) ei nyt oikeesti haittaa yhtään kun verisuonet pullistelee tuon hiton partanaisen takia. Joku Euroviisumuija saa koko maailman varpailleen ja kaikki tasa-arvohinttarit kihisee innoissaan. Mitä täällä tapahtuu? Kaikki menee ihan yli. En oikeesti tiedä, että onko se esiintyjä nyt mies vai nainen, onko se käyny jotain operaatioita, onko sillä tarkotus olla niiku nainen vai mitä? Keskustelupalstoista ei saa mitään selvää kun kaikki paahtaa samaa mantraa miten ihmiset voi olla näin suvaitsemattomia, mutta onneksi minä olen aina ah niin suvaitsevainen. Rasittavin lause on kunnon kukkahattujen : Antaa kaikkien kukkien kukkia vaan. Pitääkö aina olla suu vaahdossa selittämässä suvaitsevaisuudesta? Onhan se nyt nykyään vähän kumma homma, että miestä ja naista ei enää erota toisistaan? Kohta meillä on täällä van yksi sukupuoli ja sitten parit heittää kolikkoa että kumpi meistä aikoo synnyttää. Samaan soppaan heitetään homokeskustelut ja kehitysvammaiset ja meitsiltä palaa käämit. Minulle on ihan yks ja sama kuka voittaa laulukilpailut, kuka on kenenkin kanssa yhdessä ja mitä vielä. Mutta se ottaa päähän, että kaikesta hämmästelystä on tehtävä niin suuri numero. Siis oumai venäläiset on ihan sekaisin kun sillä naisella olikin parta! Ja todellisuudessa siellä on ollu vaan joku Putin ihan pärinöissään parin muun ison herran kanssa ja päättäny olla näyttämättä telkkarista sellasta sontaa, jota sitten ovat kuitenkin oikeen käden kanssa kahdestaan katelleet... Sitten tulee se puolustelu vaihe, jota vihaan ehkä vielä enemmän. Siinä ollaan hirttämässä näitä vastustelijoita ja kaikki "munmielestähänonrohkea"-tyypit pätee nokka pystyssä, että "sä tartteet hoitoa". Shaibaa sanon minä, ei kiinnosta.

Oli kyllä suht erikoinen päivä töissäkin. Heti kun menin kassalle sain yhdeltä ihan hemmetin ärsyttävältä (ja likaiselta) vanhalta äijältä kommentin "ompa kaunis tyttö". Se toistelee sitä aina kun se käy. Pyörittelen vaan silmiä kun se tyyppi on sekasin. Sitten vakiospuge alkaa selittämään, että meistä tulee vielä pari ja sitten tehdään lapsia, sweeeet. Ihan kiva. Minä vaan myötäilin, että joopajoo. Illan viimeisenä hitaana joku viiskympinen maajussi tunnustaa lievässä humalassa ihastustaan minulle ja kysyy josko lähtisin sen matkaan. Töksäytin, että no en kyllä lähde. Tyyppi totes vaan, että no ei ne rakkaudet aina kohtaa ja lähti kaljalavan kanssa pihalle. Nyt kuuntelen Bäkkäreitä ja ihmettelen miks ne oikeet tyypit ei koskaan tule tuolla lailla. Kaikki on vanhoja kännisiä ukon käppänöitä. On pari tyyppiä joiden eessä tekis mieli vaan levittää kädet ja huutaa että tässä mä nyt olisin! Mutta ku ei niin ei :D

Prinsessaa vituttaa taas

Ostin sitten karkkia jälleen. Eipä oo pitkään aikaan ollu näin läski olo. Jestas sentään kun oikein kumpuaa sellanen ihrainen olo, vähän niiku olis ihastunut, mutta se ihastumisen tunne on niiku läskiyden tunne. Se ottaa jotenkin samalla tavalla vallan tuolla tunne puolella. En tiedä voiko ihastumista ja läskiyttä kutsua tunteiksi samalla mittarilla. Jännä se, että kyllähän voin sanoa että piimä tuntuu pehmeältä, mutta se ei ookaan samanlainen tunne vaikka molemmat tuntuu. Viime aikoina läski on tuntunut lähinnä samanlaiselta piimä-tunteelta, mutta tänään se oli tuommonen syvä tunne... Rasitan taas aivojani liikaa tällä turhanpäiväisellä pohdiskelulla. Heti kun olin vetänyt sen karkkipussin, muutuin sisäisesti ja ulkoisesti läskiksi ja minusta tuli kömpelö. Reeneissä potkaisin maata jo kolmannen kerran viikon sisällä ja nilkassa tuntuu oikein muikealta. Onnistuin astumaan toverin kantapään päälle ja toinen nilkka otti kummallista osumaa siinä, vaikka itseasiassa se toveri kärsi vähän pahemmin. Tällä hetkellä puristelen kaksoisleukaani, ihan kuin heltta olis kasvanut...

Oon nyt parina päivänä miettiny mun unelmien miestä. Juu ehkä kälyn kysymys ihastuksista sai mut vähän miettimään, että vihjailikohan se? Onko mulla muka joku kiire etsiä joku köriläs tuohon rinnalle? Väittikö se jopa, että kannattais vähän fiksata tätä naamaa niin alkais miehiä tulla, mitä? :D No minäpä aloin tuumasta toimeen ja tein muutaman nettitestin googlettamalla ensin : Millainen mies minulle sopii? Kannattaa muuten kokeilla. Sain testeistä itseasiassa juuri sellaisen vastauksen kun olin kuvitellutkin, mutta nyt sain jopa ammatit, joista varsinkin yksi nousi ylite muiden: rekkamies. Ei liene ainakaan yllätys, kun taisin jokunen aika sitten mesota rekkamiesten puolesta toisten blogissa (Sori vaan Anna :DD) Eipä voi olla miehekkäämpää ammattia kuin rekkamies. Joka huoltoasemalla lihis ja joka toisella makkaraperunat... eiku. Minun miehen pitää olla mies, eikä mikään hintahtava hiirulainen. Raakaa voimaa, pientä jääräpäisyyttä ja työpäivän jälkeen likaiset vaatteet. Miehen kuuluu tietää autoista enemmän kuin minun. En kestä jos mies ei osaa hommailla autojen tai muiden koneiden kanssa enempää kuin minkä vähän minä osaan. Pienet remontit kotona pitää hoitua, ei ammattilaisen ottein mutta tee-se-itse-asenteella. Mitä ulkonäköön tulee, niin muistaa käydä suihkussa, eikä käännä alushousuja ympäri seuraavaa päivää varten, leveät hartiat ja pieni kaljamaha, pidempi kuin minä. Kuolen jos äijä tietää jotain esimerkiks muotimerkeistä, viineistä tai jostain muotijutuista, joista ite oon ihan pihalla. Eniten kauhua herättävä ammatti on sisustussuunnittelija (hintti :D)

Koska minulla on nimifetissi (mitä nyt Poika, Lätkäjätkä ja Tarzan oli aikanaan kaikki samannimisiä :DD) niin hommahan helpottuu. Täytyy vaan saada lista kaikista Suomen rekkakuskeista, joilla on tietty nimi. Sen lisäks voin rajata vähän asumisalueita sen mukaan mitä tietyn alueen ihmisistä tiedän. Esimerkiks helsinkiläinen (anteeks, en tykkää rasismista...enkä helsinkiläisistä :D) slangia puhuva juippi saattais jäädä huomioimatta, ihan vaan sen takia etten kestäis sitä puhetyyliä. Ei mitään helsinkiläisiä vastaan, mutta en vaan yleensä jaksa kuunnella niitä. Ei olis pitäny sanoa tuota. Hirsipuu odottaa jos Suomi ei nyt halkee kehäkolmosen kohdalta kahteen palaan. Ei tarvii ottaa henkilökohtaisesti ja kulkee pesäpallomailan kanssa kadulla. Noni moimoi vain toverit! :D

Luurangot nousee haudoistaan, Keinonen vapautuu raudoistaan

Eilen tuli pääsykoekutsu. Oumai se on koko ajan lähempänä ja oon lukenu vaan ihan vähäsen. Oon onneks harjotellu muutamilla vanhoilla pääsykokeilla ja niiden perusteella olisin ollut niukinnaukin sisällä ykkösvaihtoehdossani. Se ei riitä, on pakko olla varmasti sisällä. Onneks valintakoe on valtakunnallinen ja saan suorittaa sen kotipaikkakunnalla. Kotikenttäetu! En oo kertonu mun urasuunnitelmista kun vaan äipälle, toiselle isoveljelle ja iskälle (joka on jo unohtanut koko jutun...) Koitan olla mahdollisimman hiljaa näistä asioista nyt, ettei kukaan pääse kuvittelemaan mitään. Muuten alkaa liikkumaan kaikki huhut, että siitä tytöstä tulee juristi!! Ja sitten syksyllä kulissi valahtaa ja kaikki puhuu vaan, että niin eihän se edes päässytkään siihen kouluun, hahhahaa. Onneks en oo oikeesti juristihommia hakemassa, se vaan tuli ekana mieleen. Minunlaisteni lusmujen on haettava sellasiin paikkoihin, joihin voi oikeesti päästä eikä haikailla minkään turhan "suuren" ammatin perään :D

Istuin tänään noin kuusi tuntia auton kyydissä ja kolme niistä kadestaan tulevan kälyn kanssa, jos nyt siitä voi leikillisesti tuota nimeä käyttää.... isoveljen tyttöystävä. Välillä teki mieli hakata päätä seinään kun siinä mietin miten ihmeessä oon ajautunut samaan pikku koppiin sen kanssa. Aivan liikaa kysymyksiä, joista ei kiinnosta keskustella. Ylemmän koulukestelun (josta luonnollisesti vaikenin) jälkeen sain suoria kysymyksiä siitä, että minne haluaisin isona asettua asumaan ja mm. keneen olen ihastunut. Tietäs vaan mun sosiaalisen elämän tason tällä hetkellä... Kysymystä hän perusteli sillä etten kuitenkaan kotona puhu kenellekään. Ketä kiinnostaa avautua, yäk. Ärsyttää ihmiset, jotka oon liian kiinnostuneita toisten elämästä. Vaikea selittää varsinkaan tähän aikaan illasta, että mikä hiertää sellasissa ihmisissä. Mutta jos hän kertoo kotonaan tapahtuneesta välikohtauksesta, jossa perheen tyypit huutaa toisilleen ja sitten alkaa vertaamaan sitä minun perheeni tapaan vaieta asioista, niin alkaa tulla jo liian lähelle reviirin rajaa. Hänen mielestään meillä ongelmia ei ole, koska niistä ei osata puhua. Kiitos, mutta voit viisauksinesi häipyä vittuun.

Yleensä kun kirjoitan näitä juttujani tänne, kirjoitan kaiken putkeen mitä vaan mieleen tulee. Sitten keksin jonkun otsikon koko roskalle, useimmiten kuunnellun musiikin sanoista ja sitten kattelen we heart itistä kuvia ja liitän sen tänne. Lopuks katson esikatselua ja mietin mitä hittoa taas kirjotin ja miten nää kaikki palaset liittyy yhteen. Totean että vittu mitä paskaa, painan julkaise nappia ja yrtiän unohtaa. Toimii! :D

Kouvolan Dekkaripäivät

Ihan hirveen vaikee taas yrittää mitään kirjottaa, vaikka päässä on miljoona asiaa mistä vois. Sitten on niitä asioita, joista en tiedä uskallanko kertoa enää yhtään. Viime aikoina on alkanu yhä enemmän pelottamaan, että entä jos täällä onkin joku joka minut tuntee. Aiemmin ajattelin, etä ihan sama jos joku tajuaa ja tietää, mutta nyt on vaan alkanu vähän jännittämään. Oon nimenny tänne niin monta uutta ihmistä ja kertonu niiden käyttäytymisestä. Ja eihän tää oo ainut paikka mihin näitä jaan. Oon joillekin tutuillekin selittänyt asioista. On vaan vähän hatara muistikuva siitä mitä oon kenellekin jauhanu. Luultavasti oon kuitenki selittäny yksittäisiä asioita ihmisille, enkä kenellekään menny jauhamaan ihan kaikkea. Olenko siltikään turvassa?

Jatketaan. Naamakirja on nykyään aika helvetti, pelkään mennä sinne koska joku saattaa alkaa juttelemaan. Se ripari-tyyppi alko vappuaattona juttelemaan varmaan tylsyyttään ja seuraavana päivänä toinen vähän tutumpi heppu jutteli. Oikeesti en uskalla kohta enää olla online-tilassa siellä. Oon kuitenki ollu melkein viisi vuotta siellä, mutta vasta tässä vähän ajan sisään oon joutunu käyttämään sitä keskustelua enemmän kuin koko aikana. Ne kekustelut on niin piinaavia, koska vaikka aluks lohkasiskin jotain hyvää sanottavaa ja siitä riittäis juttelua suht pitkällekin niin aina tulee se vaihe, jossa kumpikaan ei enää keksi mitään ja se koko homma kaatuu. Siinä vaiheessa tekis vaan mieli sanoa, että no nyt lähden heihei. Sekin kuulostaa niin tökeröltä, etten ikinä voi tehdä niin.

Nyt oon ihan jäätävässä nuhassa, mutta kohta pitäs mennä pärskimään töihin. Ei kuumetta, ei mitään, vaan tyhjästä nyhjästy nuha. Onneks en oo kokki :D

Ps. Otsikkogeneraattori = wikipedian satunnainen artikkeli. Alkaa ideat loppumaan.

Helppo elämä prinsessalla

Katoin pääsiäisenä ne Harry Potterit telkkarista, jotka näytettiin. Tämän päivän aikana oon kattonu kaks elokuvaa lisää, vaikka minun jos kenen ei pitäis niitä kattoa. Joka kerta Pottereiden jälkeen alkaa masennuskausi, josta kestää ihan liian kauan selvitä. Uppoudun ihan liikaa niihin elokuviin ja sitten kun ne loppuu niin whumps! tipahdan takaisin maanpinnalle ja tajuan kuinka mitätön olen. Sitten on joku Potteri, joka taistelee koko maailman puolesta ja voittaa pahan joka lukuvuosi. Elämässä ei tapahdu mitään, olen säälittävä pelkuri, ei rohkeutta mihinkään, olen vaan aika merkityksetön tälle maailmalle. Onneksi pystyn erottamaan fiktion todellisesta maailmasta...not.

Kävelin kaupungilla ja kuvotti. Tuli vastaan aivan liikaa tuttuja ihmisiä, joille ei tiennyt pitääkö tervehtiä vai ei. Ja näin aivan liikaa pidetään toisiamme kädestä-pareja. Jos ihmisten käytöksen takana on kevät, niin vihaan kevättä. Kevät on toinen tekijä mikä saa minut masentuneeksi. Töissä kävi muuten se meitsin random tökkäilijä. Just satuin palaamaan tauolta kun se tuli kassalle ja se oli niinku ei mitään. Itsellänihän oli naurussa pidättelemistä, koska se oli ensimmäinen kerta kun näin sen tökkäily-episodin jälkeen. En oo ihan varma tunnistaakohan se mut oikeesti, mutta sillä nyt ei oo niinkään väliä. Sen lisäks joku kaupassa toisinaan käyvä poika kertoi tuntevansa minut, vaikka mulla ei oo mitään hajua koko ihmisestä. Yhteinen menneisyys kuitenkin paljastui ripari-viikoksi ja vähän hämmentyneenä riparikuvasta asiaa tarkistaessani jouduin vaan toteamaan, että niinpäs perhana onkin. Nyt sekin on mulla fb-kaverina ja meillä on huimat nolla yhteistä kaveria. Mietin vaan, että mikähän meitä kavereiksi yhdistää? Ollaan viisi vuotta sitten oltu viikko yhdessä talossa samaan aikaan, jee?

En muista kerroinko koskaan menneeni kyyläilyssäni niin pitkälle että tein Suomi24 treffit-palstalle tunnukset, mutta harmikseni unohdin ne jo kuuden tunnin jälkeen. Harrastus on ollu sen takia vähän katkolla. Harmittaa kun rekisteröityneet näkee enemmän esittelytekstiä. Parempi kuitenki ilman tunnuksia, ettei nyt ihan liian säälittävältä menolta kuulostais. Tänään löysin taas melkein tuttuja sieltä. Nyt jatkan Harry Potteri-kohtausten katsomista youtubesta ja sitten alan varmaan kuunnella HIMiä ja vedellä ranteita auki... Jos jätän sen viimeisen vaikka niille jotka sen osaa.

Kuulit oikein kiinnosta ei

Oon ilkee ihminen, enkä oo vastannu sille yhelle fb-ahdistelijalle. Se on jo ahdistelija, koska se on kaks kertaa yrittäny saada keskustelua aikaseks, mutten oo kattonu niitä sen viestejä. Onneks naamakirjassa näkee ne viimeiset viestit ilman, että sille toiselle tulee nähty-merkintä. Vitun ärsyttävä äijä. Se luuli, etten osaa vaihtaa autoon renkaita, kun kerroin että pitää ne vaihtaa. Ärsyttävää tuommonen aliarviointi noin yksinkertasissa asioissa. Toivottavasti se nyt tajuaa olla hiljaa siellä. Vitutti kyllä kun se lauantaina tuli kauppaan ja olin yllärillä kassalla. Sitten se tulee siihen oikein, että "moikka Elisa!" Ärsyttää jopa se, että pitää sanoa etunimi tervehtiessä. Riittää kuules ihan vaan se tervehdyssana, ei tarvii kuluttaa sitä etunimeä kun sitä kuulee muutenki tarpeeks. Tän kaiken pitäs vaan motivoida lukemaan pääsykokeisiin. Tiedän hakeneeni oikeeseen kouluun ja jos vaan pääsen sinne niin ihan varmana sinne jään. En varmana jää kassaneidiks ja kyllä vituttas olla toinen vuosi putkeen tuolla samassa paikassa. Enää neljä kuukautta ja sitten tiedossa olis vapaus. Niin jos vaan lukisin niihin pääsykokeisiin! Yllärillä motivaatiota on ei yhtään. Historia toistaa itseään. Viime kevät oli ihan samanlaista ripulia tän lukemisen kanssa. Säälittävää.

Oon kuitenki ollu yllättävän vähän säälittävä nyt pääsiäisenä. Oon kuulkaas ottanu härkää sarvista ja skeitannu! Monena kesänä oon skeitannu yhen kerran, tuskastunu ja lopettanu siihen kun oon lervannu ollien ja polvet ollu ruvella. Nyt oon lervannu kolmena päivänä putkeen ja oon edelleen pystyssä ja menossa skeittaamaan. Että siitäs sait periksiantaminen, säälittävyys ja kivun pelko. En kyllä tiiä jaksaako enää viikon päästä ajatella koko asiaa :DDD